Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta

Aikuisesta koirasta luopumin on vaikeaa. Suorastaan tuskallista. Ainakin jos koira on asunut kanssasi ja sinulla on henkilökohtainen side koiraan. Kaikki koirat eivät kuitenkaan ole siitokseen sopivia.

Muistan kuinka annoin pois ensimmäistä kertaa yhden koirani. Koirasta ei kasvanut näyttely- tai siitoskoiraa, mikä oli ollut toiveeni ostaessani koiran tunnetulta kasvattajalta.  Itkin viikon ajan joka päivä aikuisesta koirasta luopumisen tuskaa. Koira sopeutui uuteen kotiinsa hyvin.

Koiraharrastajilla voi olla makuuhuonekoiria, useampiakin, joista ei ole mahdollista luopua. Jossain vaiheessa raja ylimääräisille koirille tulee kuitenkin vastaan. Tällöin se voi olla ihan kaikkien osapuolien etu, jos osalle koirista löytyisi rakastava oma koti jostain muualta.

Koira yksilönä saa yleensä enemmän huomiota uudessa kodissaan kuin laumassa kasvattajan luona. Seuralliselle koiralle tämä sinällään on jo parannus koiran elämään. Kasvattajalle jääneet muut koirat saavat myös enemmän huomiota, koska koiria on vähemmän kilpailemassa kasvattajan huomiosta. Ja vaikka useinkin yksi koira enemmän tai vähemmän ei tunnu vaikuttavan kasvattajan arkeen kovin paljoa, niin se koira vie kuitenkin yhden koiran paikan, sen tulevaisuuden lupauksen, joka tulee  tarvitsemaan treeniä ja huomiota.

Kasvattajan luona syntynyt ja aikuiseksi kasvanut koira, muuttaa kuitenkin vasta ensimmäiseen uuteen kotiinsa syntymäkotinsa jälkeen.  Kuten monet kasvattajan muistakin pennuista.  Muiden koirien kanssa kannattaa noudattaa varovaisuutta, varsinkin jos olet ollut ottamassa itsellesi lemmikkiä etkä koiraa ottaessasi ole etsinyt siitos- tai näyttelykoiraa.

Itselleni aikuisesta koirasta luopuminen on yhä yhtä tuskallista kuin muutama vuosikymmen sitten. Olen kuitenkin jossain vaiheessa tehnyt itselleni selväksi harrastanko koirieni kanssa vai haluanko kasvattaa niitä? Mitkä ovat minulle kasvattajana ne tärkeimmät asiat kasvattamassani rodussa? Minkälaisia koiria haluan kasvattaa? Pystynkö jättämään pois jalostuksesta ne koirat, jotka eivät vastaa tavoitteitani?

Jokaiselle kasvattajalle tekee hyvää välillä pysähtyä miettimään mitkä ovat oman kasvatustoiminnan tavoitteet. Näihin kysymyksiin vastaaminen rehellisesti voi johtaa toisinaan aikuisesta koirasta luopumiseen. Yhdestä ja joskus useammastakin koirasta luopuminen voi kuitenkin auttaa kasvattajaa pääsemään tavoitteisiinsa.  Tulevaisuudessa kasvattajalla on mahdollisesti enemmän sellaisia koiria, joita hän haluaa kasvattaa ja suosia jalostustyössä. Samalla kasvattaja on paremmin kykenevä myös huolehtimaan kaikista niistä koirista, jotka hänellä on hoidettavanaan.

Koirankasvattaja venyy, vanuu ja paukkuu

Kesän jäljiltä palataan pikkuhiljaa arkeen. Lasten koulut alkavat. Reippaat aamulenkit koirien kanssa palaavat kuvioihin. Itselleni tämä kesä on ollut poikkeuksellisen rauhallinen. Suorastaan niin rauhallinen, että tulevan syksyn aktiviteetit tuntuvat jopa pelottavilta. Pidän siitä, että tekemistä on paljon mutta olen myös oppinut ettei sitä saa olla liikaa.

Olen usein ihmetellyt miten koiraihmiset pystyvät tekemään sen kaiken mahdollisen tässä koiraharrastuksessa. Käydään kokopäiväisessä työssä, viikonloput koiranäyttelyissä, valvotaan synnytykset öisin, otetaan vastaan pennunkatsojat ja treenataan omat kasvavat pennut ja nuoret koirat. Ja kaiken tämän lisäksi lasten kanssa tehdään juttuja ja kuskataan harrastuksiin. Puhumattakaan siitä, että parisuhde kukoistaa ja koti on viimeisen päälle hoidettu.  Koirankasvattajissa on paljon todellisia ihmenaisia ja -miehiä.

Monelle ihmiselle lasten syntyminen ja kasvatus laittaa parisuhteen ja muun elämän koetukselle. Lasten kanssa usein tulee jotain ongelmia kuten korvatulehduskierrettä tms ja vaatiihan lapsi jatkuvaa hoivaa ilman vapaapäiviä. Aivan kuten koiratkin. Jos pienet lapset eivät sairastaneet ihan jatkuvasti niin ainakin sitten murkkuikäiset jo tarvitsevat läsnä olevaa vanhempaa. Tässä vaiheessa ongelmakoirankin koulutus saattaa olla helpompaa.

Minkä taakseen jättää sen edestään löytää – on vanha sanonta. Toisaalta joskus ihmettelen kuinka kasvattajalle pentujen sosiaalistamisen tärkeys on kyllä pääosin mennyt perille, mutta samaan aikaan omat lapset kasvavat nurkissa pyörien. Myönnän, että meillä välillä käy juuri toisinpäin. Ihmisen odotusikä on kuitenkin lähempänä 100 vuotta ja koiralla, vaikka kuinka tärkeä perheenjäsen onkin, lähempänä 10 vuotta. Itselleni ainakin on selvää, että sen tulevan sadan vuoden eteen kannattaa nähdä pikkuisen enemmän vaivaa.

Luin juuri blogikirjoituksen kuinka taiteilijoilla burn out on aika tavallista. Tämä johtuu siitä ettei taiteilijan työ ammattilaisenakaan usein elätä taiteilijaa ja jopa ammattitaiteilija saattaa tarvita sen toisen työn elämiseen. Tämä kuulostaa aikalailla samankaltaiselta monien koirankasvattajien elämän kanssa.

Koirankasvattajalle kerääntyy arjen haasteita ihan tarpeeksi yhdelle elämälle. Perheellisellä koirankasvattajalla sattaa olla kaikki mahdolliset haasteet. Siihen ei tarvita kovin hyvää matikkapäätä laskea yhteen työpäivän pituus ja todeta vuorokauden tuntien riittämättömyys.

Koirankasvattaja – muista huolehtia myös itsestäsi! Ja näin koulujen alkaessa huolehditaan karvaisten kavereiden lisäksi myös niistä ihmislapsista! Koirat ovat hauska harrastus myös lapselle, kunhan välit vanhempiin on kunnossa.

Kasvattajan kesäloma

Millainen on koirankasvattajan kesäloma?

Jollekin se voi olla vapaata oikeista töistä ja koiran synnytysten hoitamista. Leikkimistä pienten pentujen kanssa.

Näin se oli minullekin aiemmin. Perheen astuttua kuvioihin koin tarvitsevani ihan oikeaa lomaa välillä. Se ei ole lapsiperheessä aivan yhtä helppoa kuin pelkästään koiraperheessä, eikä sekään ole ihan helppoa. Perheellisellä karvaiset ja karvattomat lapset pyörivät jaloissa ihan jatkuvasti eikä ruoanlaitosta tai siivoamisesta voi varsinaisesti pitää lomaa.

Ilman narttujen juoksuja sekalaumassa tai pieniä pentuja voi kasvattaja ainakin lisätä  loman tuntua muutamilla aika yksinkertaisilla asioilla – ainakin jos asuu omakotitalossa. Pihalle johtava ovi kannattaa kiinnittää auki koko päiväksi, jolloin koiria ei tarvitse erikseen ulkoiluttaa vaan he hoitavat asiansa ulkona tarpeen tullen. Jos koirien haukkuminen pihalla aiheuttaa ongelmia, kannattaa koirien vapaan ulkoilun alue rajata hieman normaalia pienemmäksi. Monet koirat kiihtyvät juostessaan mikä lisää haukkumista, pelkkä ohikulkijoiden tarkkailu on usein hiljaisempaa toimintaa.

Tähän kun lisää lasten yökyläilyjä ystävillään tai sukulaisillaan niin johan perheen äitikin on saanut ihan oikeaa omaa aikaa ja lomaa arjen rutiineista!

Nautitaan Suomen kesästä jokainen omalla tavallamme!!

Ilon lähteet

Toisinaan on tarpeen pysähtyä miettimään mikä tuo iloa koirankasvattajan tai perheen äidin elämään. Mistä ammennat voimaa jaksaa arkea, vaikka välillä asiat eivät mene lähellekään miten pitäisi?

Itselleni tuottaa suurta iloa katsella kaikkien ’lasteni’ leikkivän ja olevan onnellisia.  Tämä koskee sekä ihmislapsia että koiria. Kesä suo tähän parhaimmat mahdollisuudet.

Lasten koulu on loppunut kesäksi, myös harrastuksista vapaata eikä nukkumaanmenoajoista tarvitse pitää kiinni. Lapset pystyvät nauttimaan kesästä ja vapauden tunteesta.

Oma rotuni chihuahua on kotoisin Meksikosta, joten luonnollisesti kesä on näin pienille koirille myös sitä rentouttavaa ja erityisen ihanaa aikaa. Koirien telmimistä ja juoksemista on ilo katsella. Pystyn seuraamaan tuntikausia koirien leikkimistä. Välillä kaivetaan kuoppia kukkapenkkiin tai käydään pyörimässä kuolleissa kastemadoissa. Onnellisen koiran väri on voinut muuttua mustasta keltaiseksi siitepölyn johdosta tai valkoisesta harmaaksi kaivettuaan kuoppia savikasassa. Koiran kasvoilla on niin onnellinen ilme!

Kaikkein suurinta iloa minulle luonnollisesti tuottaa näiden kahden asian yhdistyminen. Kaikkein parhaita ovat rauhalliset aamut ja spontaanit aamuleikit, joissa vaikka koirat etsivät lasta peiton alta tai lapset leikkivät pikkupentujen kanssa lattian tasolla. Isompien koirien kanssa voi leikkiä sirkusta, joskus agilityä, toisinaan hoidetaan koiria koirahotellissa tai pidetään koirakilpailut. Mieleenpainuvin leikki on ollut sellainen kun tyttömme nuorempana laittoi teekutsut, jossa hänen koiransa oli vieraana. Pikkuemäntä ja koira-vieras istuivat lasten pöydän ympärillä ja joivat vuoron perään teetä (vettä) posliinikupeista ja söivät keksejä sivistyneesti (koiralla koirankeksit).

Iloitkaa karvattomista sekä karvaisista lapsistanne ja nauttikaa kesästä!!

Kyyneleitä

Kävin juuri saattamassa yhden pennun viimeiselle matkalleen. Pentu oli ollut pieni syntyessä ja  kasvanut normaalia hitaammin, mutta kasvanut kuitenkin. Se oli ollut myös hyvin seurallinen ja leikkisä. Tähän asti. Muutama päivä sitten annoin pennulle matokuurin ja pennun tila heikkeni selvästi. Se muuttui apaattiseksi eikä ruoka maistunut enää.

Eläinlääkäri huomasi mustelman pennun vatsassa ja toispuoleista turvotusta. Hengitysäänet olivat myös jotenkin poikkeavat. Vatsassa tuntui jotain kovaa. Epäilyksenä oli sisäelimen irtoaminen, ajautuminen väärään paikkaan. Ei tällaisessa tilanteessa, noin pienen koiranpennun kyseessä ollessa, ollut muita vaihtoehtoja kuin eutanasia. Suonetkin olivat niin pienet ettei neulaa pystynyt työntämään suoneen.

Surullista. Alle viikko sitten synnyttänyt emo myös menetti ainokaisensa vaikeassa synnytyksessä. Onpa ollut surullinen viikko.

Miten kerron asiasta lapsilleni? He ovat jo ehtineet kiintyä pentuun. Tyttö varmaan itkee viikon ajan joka ilta nukkumaan mennessä. Koska minun on mahdollista työstää omaa suruani? Yleensä minulla, aikuisella, ei ole mahdollisuutta siihen. Olin kuitenkin pennun pääasiallinen hoitaja ja kiintynyt pentuun kaikkein eniten. Onneksi poika on jo sen verran iso, että osasi osoittaa myötätuntoa. Hän kommentoi chihujen olevan erityisen herkkiä koiria. Tuo todellakin pitää paikkaansa eikä ole mikään yllätys chihujen kasvattajille.

Terveisin,

Surullinen Koirankasvattaja

Lähdetään lenkille!

 

 

Ulkoilutatko kaikki koirasi yhtä aikaa? 

Meillä on useampi koira, ja monet ihmiset kysyvät käynkö lenkillä yhtä aikaa kaikkien koirien kanssa. Vastaus tähän kysymykseen on, että kyllä käyn lenkillä kaikkien kanssa yhtä aikaa JOS haluan päästä helpolla. Ja useimmiten haluan päästä hieman helpommalla.

Steve White  on amerikkalainen koirankouluttaja, jonka luennolla kävin muutamia vuosia sitten. Hänellä oli positiiviseen mielleyhtymään perustuvia hyviä koulutusmetodeja käytettäväksi yhden koiran koulukseen. Minulla sattui jo silloin olemaan lauma koiria, joita halusin kouluttaa ja ulkoiluttaa kerralla. Vein hänen oppejaan hieman pidemmälle koskemaan koko lauman koulutusta. Yrityksen ja erehdyksen kautta ovat valikoituneet koko ulkoilutettavaan koiralaumaan soveltuvat metodit. Ja hyvää jälkeä on tullut – voin ulkoiluttaa kaikkia koiriani yhtä aikaa aina halutessani. Ja haluanhan minä.

Yksi räksyttävä chihuahua kadulla on aika ärsyttävää. Saatikka kymmenen remmirähjää isompaa tai pienempää koiraa. Ne pelottelevat ohikulkijoita tai jopa valtaavat pahimmillaan koko kadun ettei ohitse meinaa päästä turvallisesti. Ei ole nautinnollista sille omistajallekaan kulkea kadulla tuollaisen lauman kanssa.

Laumasta on mahdollista saada hyvin kadulla käyttäytyvä

Ratkaisun avain hyvin käyttäytyvään laumaan on positiivisen mielleyhtymän luominen häiriötilanteeseen kadulla. Herkkujen kannattaa olla erityisen hyviä verrattuna normiruokaan, jolloin koira mieluummin valitsee herkun ja omistajaansa keskittymisen kuin jakaa huomiota millekään muulle asialle kadulla. Alussa saattaa joutua jonkun kerran opettamaan jokaista koiraa erikseen kontaktin ottamisessa, jotta jokainen ymmärtää idean.

Kaikkia lauman koiria palkitaan kontaktista omistajaan häiriötekijän ollessa näköpiirissä. Jos koiria on paljon kannattaa ne koota yhteen omistajan ympärille ja antaa häiriötekijän ohittaa oma lauma. Käytännössä kymmenenkin koiraa saattaa vallata koko tien leveyden niin ettei ohitus ole mahdollinen ilman fyysistä kontaktia. Ongelmaksi toki voi nousta ympäristön ymmärtämättömyys. Vieras ihminen tai koira voi yllättäen ja lupaa kysymättä tunkeutua keskelle laumaasi, koska ne vain ovat niin hyvin käyttäytyviä ja ihania!

Onko koiran väri tabu tai punainen vaate?

Onko koiran väri tabu tai punainen vaate?

Koirien väreistä kiinnostuminen ja jopa tietyn värin suosiminen saattaa aiheuttaa varsin ristiriitaisia tuntemuksia monille sekä harrastajille että kasvattajille omassa rodussani.

Huudetaan kovalla äänellä ettei värejä saisi jalostaa, että kaikki tietyn väriset koirat ovat jotenkin huonoja. Ainakin jos ne ovat harvinaisen värisiä.

Jos ihmisen ensimmäinen koira on ollut rakas, usein tämän väri muodostuu suosikkiväriksi. Näin kävi myös minulle. Soopeli on rodussani yleinen ja halusin soopeli värisiä pentuja. Astutin kuitenkin soopelin narttuni täysin mustalla uroksella (dominoiva musta) ja odotin soopeleita pentuja. Sehän oli mahdollista. Tietenkin sain täysin mustan pennun, jolla sitten jatkoin kasvatustyötäni. Nimesin pennun Indigoksi, tumman siniseksi, kun musta ei oikein istunut silloiseen ajatusmaailmaani. Lopulta aloin pitää väristä ja lopulta kasvatinkin useamman sukupolven täysin mustia chihuja. Kunhan ensin olin oppinut pitämään väristä ja arvostamaan yksivärisen mustan värin tyylikkyyttä.

Aina välillä olen yrittänyt saada aikaiseksi soopelin värisiä pentuja itselleni. Siihen kun periaatteessa riittää, että vain toinen vanhemmista on soopelin värinen. Eipä ole kyllä tälläkään hetkellä yhtään rodun yleisimmän värin edustajaa huushollissaa. Valkokirjavia pentuja on syntynyt viime aikoina enemmänkin ja sekin on oikeastaan varsin kiva väri.

Koirien värien periytymiseen kannattaa tutustua pentujen värilaskuri sivulla, jos värit ja niiden periytyminen kiinnostaa.

Pennuista luopumisen tuskaa

Meillä on aivan ihanat pennut. Niin kauniit, rohkeat ja molemmilla on vieläpä  6+6 saksipurenta tällä hetkellä, mikä ei ole itsestään selvyys kasvattamassani rodussa.

Valitettavasti olen molemmat luvannut jo muualle – lemmikeiksi perheisiin. Meille syntyy useampia pentueita vuodessa ja karu tosi asia on ettei kaikkia pentuja voi jättää kotiin. Vaikka kuinka haluaisi ja sydäntä raastaisi niistä luopuminen.

Syntyisivät kaikki pennut edes suunnilleen yhtä aikaa, mutta ei. Meidän pienet tytöt ovat päättäneet, että tulevat kiimaan aina vasta vähän ennen tiineenä olevan tytön synnytysaika, joten en koskaan tiedä syntyykö seuraavaan pentueeseen edes yhtä lupaavan oloisia pentuja. Useamman pentueen hoitaminen yhtä aikaa olisi vaativaa ja aikaa vievää mutta se onnistuisi, koska olen päivisin kotona. Tällöin voisi tehdä niin kuin kasvattajan kuuluisi tehdä. Valita kaikista syntyneistä pennuista se kaikkein paras tai parhaat, joilla jatkaa eteenpäin.

Nyt sitten yritän miettiä sukutauluja ja järkeillä, että kotiin jäävä pentu edustaisi kenties hieman erilaisempaa sukupuuta, kuin joita minulla jo on kotona kasvamassa tai edes edustaisi isänsä tuomia,  harvinaisempia, mutta säilyttämiskelpoisia ominaisuuksia. Emostahan minulla jo onkin yksi jälkeläinen kotona.

Seuraavat kaksi pentuetta syntyvät taasen parin kuukauden välein, joten en taaskaan pysty kättelyssä sanomaan pitäisikö seuraavista pennuista joku varmuudella jättää kotiin vaiko katsoa vielä se seuraavakin pentue. Sukutauluja katsoen ja järjellä ajatellen, kaikista tämän kevään ja saman isäkoiran pennuista ei pitäisi kotiin jäädä kuin yksi – enintään kaksi pentua. Kasvattajan tulee miettiä myös koiriensa geneettistä vaihtelua ja sen ylläpitä

mistä kasvatustoiminnassa.

Kuva:Anna-Kaisa

Yövalvomisia

Olen Katri Rantanen, tavallinen perheenäiti Vihdin metsistä. Tai oikeastaan mikään muu tuossa ei pitänyt paikkaansa kuin nimeni. Me olemme koiraperhe, enkä minä ole tavallinen perheen äiti. Ja vaikka asumme Vihdissä, tämä on ihan tavallista omakotitaloaluetta. Meidän perheeseemme kuuluu vanhemmat, äiti ja isä, kaksi koululaista, tyttö ja poika sekä tällä hetkellä kahdeksan aikuista chihuahua-rotuista koiraa. Se etten ole ihan tuiki tavallinen perheenäiti, johtuu siitä että kasvatan koiria.

Meillä on usein koiranpentuja. Chihuahua rotuisia. Tuorein pentue syntyi jouluaatto iltana. Pian lahjojen jaon jälkeen. Samalla kun luin iltasatua tyttärelleni. Lopulta tyttäreni oli liian väsynyt odottamaan että sain lukemisen välissä autettua pennun ulos kalvoista ja kuivattua. Joten hän meni kiltisti nukkumaan ja jatkoimme satua seuraavana iltana. 
Meillä ei ole erillisiä kenneltiloja, joten pennut nukkuivat kanssani ensimmäiset kolme viikkoa. Yleensä pyrin nukkumaan vain ensimmäiset 2-3 päivää pentujen kanssa, mutta juuri nyt pennuille ei ole voinut tarjota täysin tyhjää huonetta. Lasten syntymän ja iän myötä olen tullut herkkäunisemmaksi ja vaikka nukun korvatulpat korvissa niin saatan herätä pentujen vikinään tai maitobaarin lupsutukseen keskellä yötä. Aamulla näytän sitten helpostikin aika räjähtäneeltä ja täysin nuutuneelta. Ja koska pentuja on useammat vuodessa näytän aika usein räjähtäneeltä ja nuutuneelta.
Tunnetusti yöllä valvominen häiritsee normaalia hormonituotantoa ja siten lisää taipumusta ylipainoon. Syksyn ja alkutalven aikana olinkin onnistunut lisäämään painoani kymmenellä kilolla, joten aloitan vuoden 2017 kuten monet muutkin keski-ikäiset äidit. Menemällä kuntosalille.