Kategoria: Yleinen

Tänään tulee kuluneeksi 40 vuotta ensimmäisen chihuni syntymästä.

Hän tuli perheeseemme enemmän ja vähemmän sattumalta. Olin toivonut koiraa ja äitini oli ehdottanut perhoskoiraa, johon en ollut suostunut. Niillä kun oli ohuet tikkujalat, jotka saattoivat katketa!

Yhtenä päivänä näin todella kauniin pienen koiran lähikioskilla. Riensin kotiin kertomaan äidilleni tuosta kiltistä ja kauniista pienestä koirasta. Äitini kyseli hieman tuosta koirasta ja kertoi lopulta tavanneensa saman pienen koiran. Tämä pieni koira oli kullanvärinen pitkäkarvainen tyttöchihuahua. Tämä chihu oli odottanut pentuja ja äitini oli varannut yhden pennuista meille!

Näin meille tuli ensimmäinen chihu, joka sai nimekseen Simba. Pieni persoonallinen leijona hänestä kasvoikin ❤️

 

 

Istun eläinlääkärin odotusaulassa. Vastapäätäni istuu äiti, aikuinen tytär ja tyttären pieni vauva. Tyttären koira odottaa pääsyä eläinlääkärin vastaanotolle.

Muistoissani palaan reilun kymmenen vuoden taakse. Istuin samassa odotushuoneessa pienen vauvani, isäni ja koirani kanssa. Vanhemman apu ja tuki on kullanarvoista myös aikuisiällä, jotta koiraharrastus on mahdollista pienten lasten kanssa.

Suuri kiitos omalle isälleni, joka on mahdollistanut koiraharrastukseni läpi vuosikymmenten. Sinulta olen myös perinyt rakkauden koiriin ja oppinut paljon koirien käsittelystä! Toivon voivani olla jonain päivänä omien lasteni tukena myös heidän aikuistuessaan. Ja koirankasvattajana toivon lasteni rakastavan koiria myös aikuisena.

Tasapainoista ja huolehtivaa vanhemmuutta kaikille koiraperheiden aikuisille!

Terveisin koirankasvattaja lapsiperheestä 🙂

Jopas on ollut kiireinen kevät. Tietoisesti kaikki suunnittelemani pentueet syntyivät suunnilleen yhtä aikaa, nyt keväällä.

Alkupeäinen ajatukseni oli, että sitten voisin lomailla yhdessä perheeni kanssa loppuvuodesta, kun en ole sidoksissa tiineeseen tai synnyttävään narttuun tai pieniin pentuihin. Haluan että emot ovat hyvin hoidettuja tiineysaikana, saavat synnyttää tutussa ympäristössä kotona ja siten myös itsesynnyttävyys on korkea ja pentukuolleisuus alhainen.

Kevät olikin sitten hyvin kiireinen. Valvoin yön, herätin nuorison kouluuun kymmenen minuuttia normaalia myöhemmin, jotta viimeinenkin pentu ehti syntyä hiljaisuudessa. Hoidin muut koirat ja nuoriso saattoi muistaa myös syödä aamupalan ennen kouluun lähtöä ilman äidin hoputtamista. Sitten muutama tunti unta ja rumba jatkuu taas. Jos pari yötä saisi nukuttua kunnolla, jaksaisi valvoa seuraavan tietenkin yöllä tapahtuvan synnytyksen.

Meillä on murrosikäiset lapset, joten tämä oli hyvää harjoittelua itsenäisyyttä kaipaaville nuorille. Nuorten piti laittaa itse itselleen ruokaa. Valmisruokaa tai aineksia oli jääkaapissa ja pakastimessa. Liikkuminen ja läksyjen teko oli vapaampaa, kun ei se äityli vaan revennyt pysymään mukana kaikessa. Vanhempi murkuista jopa pesi välillä omia vaatteitaan, kun ei se äitee ehtinyt kaikkea tekemään. Meillä isäntä tekee pitkää päivää kodin ulkopuolella ja mahdollistaa kaiken tämän, joten hänestäkään ei ollut apua.

Mihin se aika sitten niissä pennuisa menee? Meillä ruokaa ei ole jatkuvasti tarjolla vaan pennuilla on  säännölliset ruoka-ajat useamman kerran päivässä. Näin ne ovat myös oppineet syömään hyvin uuteen kotiin lähtiessään. Pentujen kanssa pitää seurustella, jotta tutustuvat ihmiseen. Pennut tapaavat perheenjäsenten lisäksi vieraita ihmisiä useamman kerran viikossa ja laajentavat reviiriä ikänsä mukaisesti ensin sisällä asunnossa ja myöhemmin ilmojen salliessa ulkona omalla pihalla. Joten sosiaalistaminen on hyvällä mallilla pentujen lähtiessä uuteen kotiinsa. Ja toki sitä varsinaista siivoustyötä on pennuissa myös varsin paljon. Lopun aikaa sitä yrittää urhoollisesti siivota muun perheen sotkuja, pestä tärkeimpiä pyykkejä ja pysyä jotenkin kartalla nuorison koulusta ja muista menoista.

Tekisinkö tämän saman rumban vielä uudestaan? Kyllä, jonain päivänä, mutta tuskin heti ensi keväänä.

Nuorison kesäloma alkoi, joten äitee ei pääse illalla nytkään ajoissa nukkumaan ennen nuorison kotiutumista. Aamulla odottaa kuitenkin aikainen herätys ruokintaan ja aamupissatus sisäsiisteyttä opetteleville pennuille. Silmät eivät meinaa pysyä auki ja aivotoiminta on lähellä nollaa. Jossain nostaa päätään se ikuinen vanhemmuuden syyllisyys riittämättömyydestä ja nuoren kouluarvosanojen laskusta. Enkä yhtään ihmettele jos työssä käyvien aktiivikasvattajien koirat eivät olisi sisäsiistejä – täytyyhän sitä itseäänkin välillä ajatella!

Terveisin lomaa miettivä koirankasvattaja,

Katri Rantanen

Elämme vuoden pimeintä aikaa täällä Suomessa. Muutaman viikon vielä päivät lyhenevät ja pimenevät. Ihmiset käpertyvät koteihinsa. He ovat väsyneitä ja kiukkuisia. Kuinka tämä vaikuttaa koirankasvattajiin, äiteihin, minuun, sinuun?

Ihan ensiksi täytyy todeta ettei mielestäni pimeys vaikuta omiin koiriini mitenkään. Tämä on hyvä asia. Jos on kuraista, tassuja nostellaan lenkillä mielenosoituksellisesti, mutta muuten koirat ovat iloisia ja tyytyväisiä oloonsa.

Koirankasvattaja saatta olla varsin väsynyt ja kiukkuinen, jos on valvonut synnytyksiä yöllä. Joutunut pulloruokkimaan pentuja vuorokaudet ympäriinsä tai ylipäätään kohdatessaan muita ongelmia kasvatustyössään. Nämä eivät kuitenkaan johdu kaamoksesta.

Samat kaamoksen tuomat ongelmat toistuvat vuodesta toiseen. Sisäänpäin käpertyneitä ihmisiä, väsymyksestä johtuen töykeitä ihmisiä, kiukkuisia ihmisiä, mököttäviä ihmisiä, ilkeitä ihmisiä. Samat kuviot ovat esillä vuoden pimeimpänä aikana.

Koirankasvattajana olen suunnitellut omaan kasvatustyöhöni liittyen kaikkea mielenkiintoista odotettavaa kevättä kohden. Olo on kuin joulupukkia ja lahjoja odottaessa lapsena. Odotan tulevaa suurella innolla, joten omalla kohdallani en pysty myöntämään kärsiväni väsymyksestä tai masennuksesta. Mistään minkä voisi jotenkin liittää pimeään vuodenaikaan. Tästä voin kiittää rakasta koiraharrastustani. Silti kohtaan pimeyden tuomia ongelmia jatkuvasti.

Jos en odottaisi tulevaa iloisena ja luottavaisin mielin, voisi päästä kaamoksen ankeus ihon alle varsin helposti. Jokainen kolaus satuttaa nytkin, mutta ihanista suunnitelmista tulevaisuudessa saa yllättävän paljon voimaa ihmetellä toistuvaa kaamosväsymystä ympärilläni.

Nuorena mietimme usein ystävieni kanssa, kuinka estää ja kestää kaamoksen vaikutukset. Tunnettu suomalainen taiteilija sanoi kerran pimeän ajan pakottavan miettimään asioita. Silloin tulee laitettua asiat tärkeysjärjestykseen  ja pimeästä ajasta kumpuaa seuraavan vuoden ideat ja luovuus.

Kaamoksen ja pimeyden vaikutukseen voi jokainen myös itse vaikuttaa omalla kohdallaan. Kun voi hyvin, on mahdollista myös tukea ja piristää sitä tarvitsevia.

Joulukuun alkaessa on moneen paikkaan jo satanut lunta, joka tuo valoa ympäristöön ja piristää mieltä. Valon määrän lisääntyminen itsessään nostaa mielialaa. Kaikkialla lunta ei ole tai se saattaa sulaa pois taas ensi viikolla. Tällöin valoa voi lisätä omaan elämään kaivamalla jouluvalot esiin runsain määrin. Muutama uusi valoa lisäävä joulukoriste tai lamppu voi olla aiheellista hankkia jos väsymystä on ollut havaittavissa.

Pikkujoulukausi on parhaimmillaan näin joulukuussa. Ystävien tapaaminen ja hauskanpito onkin parasta lääkettä pimeään aikaan. Pimeänä aikana ei juuri muuta kannattaisi tehdä kuin tavata ystäviä.  Pimeänä ja kylmänä aikana voi myös useampi koira pujahtaa nukkumaan emäntänsä tai isäntänsä viereen unikaveriksi parantamaan omistajansa mieltä siinä sivussa.

Laulaminen ja hyvän musiikin kuuntelu nostaa mielialaa. Tunnelmaa nostattava musiikki voi merkitä eri ihmisille erilaista musiikkia. Jouluradion avautuminen voi toiselle olla huippujuttu, kun toiselle taas ajaton musiikki on mielekkäänpää. Joulun alla voi käydä myös kuuntelemassa elävää joulumusiikkia tunnettujen artistien esittämänä monissa eri paikoissa.

Ottakaahan koirat kainaloon ja pidetään itsestämme huolta, jotta voimme tukea tarvittaessa myös sitä tarvitsevia!

Välillä varsin erikoiset asiat tekevät koirankasvattajn iloiseksi. Ja ehkä tavallisenkin ihmisen.

Olen hyvin herkkä pissan hajulle. Kasvatan kääpiökoiria, joilla sisäsiisteyden oppiminen on toisinaan keskimääräistä haastavampaa ja sisäsiiteyskasvatukseen täytyy panostaa. Astuessani huoneeseen huomaan kyllä jos joku on tehnyt tarpeensa sisälle. Tuoksahduksen lähdettä etsitään kunnes se löytyy ja sitten pestään. Jos tuoksahduksen lähdettä ei meinaa löytyä, kaikki pyykätään alkaen epäilyttävimmistä kohteista.

Tulimme reissusta kotiin ja haistoin heti, että olohuoneessa tuoksui selvästi pissa. Yksi koirista katsoi minua silmiin ja meni heti haistamaan koirien sängyn reunaa. Ja katsoi minua uudestaan silmiin kuin kannellen ”joku on pissannut tähän meidän sänkyyn”.

Olin tietysti käärmeissäni sisälle pissaamisesta, kun meidän koirat ovat yleensä täysin sisäsiistejä ja käytän paljon aikaa sisäsiisteyden opettamiseen.

Koirien sänky ja lelut pesuun. Lattia pesuun. Pian tuoksui raikkaalle ja puhtaalle. Manasin kuitenkin turhaa työtä itsekseni. Kotona asui kuitenkin vain aikuisia tai ainakin lähes aikuisia.

Hetken kuluttua minulle valkeni yksi hieno asia ja iloisemmaksi en olisi voinut tulla pissan tuoksun haistamisesta.

Jokin aika sitten luin kirjoituksen muistisairaudesta nimeltään Alzhaimerin tauti sekä siihen liittyvistä uusista löydöistä. Kirjoituksen mukaan Alzhaimerin taudin voisi havaita jo varsin aikaisessa vaiheessa, kenties jopa 20 vuotta ennen varsinaisten oireiden puhkeamista hajuaistin avulla. Tai oikeastaan sen puutteissa. Alzhaimerin taudin muutokset aivoissa alkavat yleensä samassa kohdassa jossa tuttujen tuoksujen tunnistamisen alueet aivoissa sijaitsevat. Eli aivan ensimmäisenä oireena häviää kyky tunnistaa tuttuja tuoksuja enää. Tuoksu voi tuntua tutulta, mutta sitä ei pysty tunnistamaan ja nimeämään.

Suvussani esiintyy tätä sairautta ja olin pyytänyt jo aiemmin useampaa ystävääni tekemään minulle tällaisen sokkotestin. Kukaan ei ollut vielä ottanut kehotustani todesta, kun se tapahtui minulle aivan vahingossa. Sokkotestinä tunnistin koiran pissan tuoksun kotonani ja voin vain todeta olevani todella iloinen siitä!

Lue lisää Alzhaimerin taudista http://tieku.fi/laaketiede/sairaudet/hajuaistin-menetys-voi-olla-alzheimerin-varhainen-merkki

Katri Rantanen
KatrixDesign.com 

Minulle on usein sanottu, että lasten ja koirien kautta tutustuu uusiin ihmisiin. Ja kyllä se pitää paikkaansa. Koirien kautta vielä helpommin kuin lasten.  

Joku ihmissuhteiden ammattilainen heitti ajatuksen etteivät aikuiset enää useinkaan luo uusia ystävyyssuhteita. Lapsuuden ystävät on ja pysyy. Usein ystäväpiiri pysyy aikuisilla samana ajan mittaan. Uusiin ihmisiin ei juurikaan tutustuta.

Koiraharrastuksessa, ainakaan koirankasvattajana, tämä ei kylläkään pidä paikkaansa. Monesti, hankkiessasi koiran joltain toiselta kasvattajalta, tästä kasvattajasta tulee uusi ystävä tai ainakin tuttava. Jos vierasta urosta käyttää jalostukseen, tulee syntyvien pentujen myötä tästäkin ihmisestä joko ystävä tai ainakin uusi tuttava. No, okei aina tämä ei pidä paikkaansa koska osa kasvattajista on liian kiireisiä uusiin ihmissuhteisiin tai sinä saatat pitää enemmän heidän koiristaan kuin seurasta. Mutta mahdollisuuksia aukeaa kuitenkin useita. Ja koira tai pentu on syy pitää yhteyttä, jos on kiinnostusta. Ja koirien välille harvemmin tulee sellaisia riitoja ettei yhteydenpito onnistuisi, toisin kuin ihmislasten elämässä.

Myydessäsi koiranpennun uudelle ihmiselle jokainen ostaja on uusi tuttavuus ja mahdollinen tuleva ystävyys. Ystävyydelle on hyvät puitteet erityisesti jos ostaja on tyytyväinen koiraansa. Ja koiranhan ei siis tarvitse olla täydellinen, mutta omistajan pitää vain olla siihen tyytyväinen. Kun muitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy koirien lisäksi, on hyvät puitteet ystävystymiselle valmiina. Kannattaa kuitenkin muistaa että suurin osa pentua hankkivista ihmisistä on vain ostamassa koiraa itselleen eikä solmimassa avioliittoa kasvattajan kanssa ja tämä heille suotakoon.

Toisiin koiraihmisiin tutustuu myös koiranäyttelyissä ja muissa koiratapahtumissa. Näyttelykehän laidalla voi aloittaa keskustelun toisen koiraharrastajan kanssa melkein mistä tahansa koiriin liittyvästä. Läsnäolevasta koirasta voi varsin mainiosti aloittaa keskustelun. Titteleillä tai ammatilla ei ole väliä, vain asenteesi koiriin merkitsee. Tavatessaan toistuvasti samoja ihmisiä ja heidän koiriaan tulee näistä ihmisistä pikkuhiljaa tuttuja ja joistain voi vähitellen tulla myös uusia ystäviäsi. Toisia koiraihmisiä tapaa myös kadulla kulkiessa koiran kanssa. Keskustelun voi aloittaa varsin monenlaisten koiranulkoiluttajien kanssa.

Koiraharrastuksessa kohtaavat sujuvasti myös monen ikäiset ihmiset. Vanhemmilla on elämänkokemusta ja koiratietoutta jaettavaksi nuoremmilleen. Toisaalta nuoret ja nuoren mieliset pitävät vanhemman koiraharrastajan mielen virkeänä esittelemällä uusia tuulia ja raikkaita ideoita. Nuoren sukupolven kuuluukin rakentavasti kyseenalaistaa vanhat käytännöt, muuten ei tapahdu kehitystä.

Ystävyyssuhteisiin eksyy joskus epämiellyttäviäkin piirteitä. Näitä samoja piirteitä esiintyy varmasti myös koiraihmisten välisissä ihmissuhteissa. Suurimpia pettymyksiä varmaan puolin ja toisin aiheuttavat liialliset tai varsin erilaiset odotukset yhteistyötä tekevien kasvattajien ja koiraihmisten välillä. Ongelmat ovat kuitenkin useimmiten aika marginaalisia verrattuna lasten tai nuorten vanhempien kohdatessa erimielisyyksiä. Todellisen ystävyyden tunnistaminen voi joskus olla hankalaa, eikä yksipuolinen ystävyys kanna pidemmän päälle.

Eri ihmisille ystävyys merkitsee eri asioita. Joskus se on helpompaa ja toisinaan vaikeaa. Kannattaa kuitenkin olla sinnikäs, olivatpa ystäväsi toisia koiraihmisiä tai ihmisiä vailla koiraa. Kyllä koira koiran tuntee ja ihminen löytää hengenheimolaisensa.

Näin syksyllä pimeyden lisääntyessä kannattaa viettää paljon aikaa ystävien seurassa! Ystävyys on elämän eliksiiriä.

Katri Rantanen
www.KatrixDesign.com
  

Aikuisesta koirasta luopumin on vaikeaa. Suorastaan tuskallista. Ainakin jos koira on asunut kanssasi ja sinulla on henkilökohtainen side koiraan. Kaikki koirat eivät kuitenkaan ole siitokseen sopivia.

Muistan kuinka annoin pois ensimmäistä kertaa yhden koirani. Koirasta ei kasvanut näyttely- tai siitoskoiraa, mikä oli ollut toiveeni ostaessani koiran tunnetulta kasvattajalta.  Itkin viikon ajan joka päivä aikuisesta koirasta luopumisen tuskaa. Koira sopeutui uuteen kotiinsa hyvin.

Koiraharrastajilla voi olla makuuhuonekoiria, useampiakin, joista ei ole mahdollista luopua. Jossain vaiheessa raja ylimääräisille koirille tulee kuitenkin vastaan. Tällöin se voi olla ihan kaikkien osapuolien etu, jos osalle koirista löytyisi rakastava oma koti jostain muualta.

Koira yksilönä saa yleensä enemmän huomiota uudessa kodissaan kuin laumassa kasvattajan luona. Seuralliselle koiralle tämä sinällään on jo parannus koiran elämään. Kasvattajalle jääneet muut koirat saavat myös enemmän huomiota, koska koiria on vähemmän kilpailemassa kasvattajan huomiosta. Ja vaikka useinkin yksi koira enemmän tai vähemmän ei tunnu vaikuttavan kasvattajan arkeen kovin paljoa, niin se koira vie kuitenkin yhden koiran paikan, sen tulevaisuuden lupauksen, joka tulee  tarvitsemaan treeniä ja huomiota.

Kasvattajan luona syntynyt ja aikuiseksi kasvanut koira, muuttaa kuitenkin vasta ensimmäiseen uuteen kotiinsa syntymäkotinsa jälkeen.  Kuten monet kasvattajan muistakin pennuista.  Muiden koirien kanssa kannattaa noudattaa varovaisuutta, varsinkin jos olet ollut ottamassa itsellesi lemmikkiä etkä koiraa ottaessasi ole etsinyt siitos- tai näyttelykoiraa.

Itselleni aikuisesta koirasta luopuminen on yhä yhtä tuskallista kuin muutama vuosikymmen sitten. Olen kuitenkin jossain vaiheessa tehnyt itselleni selväksi harrastanko koirieni kanssa vai haluanko kasvattaa niitä? Mitkä ovat minulle kasvattajana ne tärkeimmät asiat kasvattamassani rodussa? Minkälaisia koiria haluan kasvattaa? Pystynkö jättämään pois jalostuksesta ne koirat, jotka eivät vastaa tavoitteitani?

Jokaiselle kasvattajalle tekee hyvää välillä pysähtyä miettimään mitkä ovat oman kasvatustoiminnan tavoitteet. Näihin kysymyksiin vastaaminen rehellisesti voi johtaa toisinaan aikuisesta koirasta luopumiseen. Yhdestä ja joskus useammastakin koirasta luopuminen voi kuitenkin auttaa kasvattajaa pääsemään tavoitteisiinsa.  Tulevaisuudessa kasvattajalla on mahdollisesti enemmän sellaisia koiria, joita hän haluaa kasvattaa ja suosia jalostustyössä. Samalla kasvattaja on paremmin kykenevä myös huolehtimaan kaikista niistä koirista, jotka hänellä on hoidettavanaan.

Toisinaan on tarpeen pysähtyä miettimään mikä tuo iloa koirankasvattajan tai perheen äidin elämään. Mistä ammennat voimaa jaksaa arkea, vaikka välillä asiat eivät mene lähellekään miten pitäisi?

Itselleni tuottaa suurta iloa katsella kaikkien ’lasteni’ leikkivän ja olevan onnellisia.  Tämä koskee sekä ihmislapsia että koiria. Kesä suo tähän parhaimmat mahdollisuudet.

Lasten koulu on loppunut kesäksi, myös harrastuksista vapaata eikä nukkumaanmenoajoista tarvitse pitää kiinni. Lapset pystyvät nauttimaan kesästä ja vapauden tunteesta.

Oma rotuni chihuahua on kotoisin Meksikosta, joten luonnollisesti kesä on näin pienille koirille myös sitä rentouttavaa ja erityisen ihanaa aikaa. Koirien telmimistä ja juoksemista on ilo katsella. Pystyn seuraamaan tuntikausia koirien leikkimistä. Välillä kaivetaan kuoppia kukkapenkkiin tai käydään pyörimässä kuolleissa kastemadoissa. Onnellisen koiran väri on voinut muuttua mustasta keltaiseksi siitepölyn johdosta tai valkoisesta harmaaksi kaivettuaan kuoppia savikasassa. Koiran kasvoilla on niin onnellinen ilme!

Kaikkein suurinta iloa minulle luonnollisesti tuottaa näiden kahden asian yhdistyminen. Kaikkein parhaita ovat rauhalliset aamut ja spontaanit aamuleikit, joissa vaikka koirat etsivät lasta peiton alta tai lapset leikkivät pikkupentujen kanssa lattian tasolla. Isompien koirien kanssa voi leikkiä sirkusta, joskus agilityä, toisinaan hoidetaan koiria koirahotellissa tai pidetään koirakilpailut. Mieleenpainuvin leikki on ollut sellainen kun tyttömme nuorempana laittoi teekutsut, jossa hänen koiransa oli vieraana. Pikkuemäntä ja koira-vieras istuivat lasten pöydän ympärillä ja joivat vuoron perään teetä (vettä) posliinikupeista ja söivät keksejä sivistyneesti (koiralla koirankeksit).

Iloitkaa karvattomista sekä karvaisista lapsistanne ja nauttikaa kesästä!!

Kävin juuri saattamassa yhden pennun viimeiselle matkalleen. Pentu oli ollut pieni syntyessä ja  kasvanut normaalia hitaammin, mutta kasvanut kuitenkin. Se oli ollut myös hyvin seurallinen ja leikkisä. Tähän asti. Muutama päivä sitten annoin pennulle matokuurin ja pennun tila heikkeni selvästi. Se muuttui apaattiseksi eikä ruoka maistunut enää.

Eläinlääkäri huomasi mustelman pennun vatsassa ja toispuoleista turvotusta. Hengitysäänet olivat myös jotenkin poikkeavat. Vatsassa tuntui jotain kovaa. Epäilyksenä oli sisäelimen irtoaminen, ajautuminen väärään paikkaan. Ei tällaisessa tilanteessa, noin pienen koiranpennun kyseessä ollessa, ollut muita vaihtoehtoja kuin eutanasia. Suonetkin olivat niin pienet ettei neulaa pystynyt työntämään suoneen.

Surullista. Alle viikko sitten synnyttänyt emo myös menetti ainokaisensa vaikeassa synnytyksessä. Onpa ollut surullinen viikko.

Miten kerron asiasta lapsilleni? He ovat jo ehtineet kiintyä pentuun. Tyttö varmaan itkee viikon ajan joka ilta nukkumaan mennessä. Koska minun on mahdollista työstää omaa suruani? Yleensä minulla, aikuisella, ei ole mahdollisuutta siihen. Olin kuitenkin pennun pääasiallinen hoitaja ja kiintynyt pentuun kaikkein eniten. Onneksi poika on jo sen verran iso, että osasi osoittaa myötätuntoa. Hän kommentoi chihujen olevan erityisen herkkiä koiria. Tuo todellakin pitää paikkaansa eikä ole mikään yllätys chihujen kasvattajille.

Terveisin,

Surullinen Koirankasvattaja