Chihuahuan synnytys

Chihuahua emo ja vastasyntyneet pennut

Koiran tiineys kestää 63 vrk hedelmöittymisestä, mutta monilla chihuilla tiineys saattaa kestää aivan normisti myös 60 vrk. Astutuspäivä ei ole välttämättä sama kuin hedelmöittymispäivä, joten isokin haarukka mahdolliselle synnytyksen käynnistymiselle saattaa tulla. Synnytys alkaa avautumisvaiheella edeten voimakkaampiin supistuksiin ja työntövaiheeseen, jolloin pennut syntyvät.

Avautumisvaiheelle on tyypillistä syömättömyys ja usein koira haluaa olla omissa oloissaan. Pahimmat ahmatit saattavat jättää vain osan ruoasta syömättä, ja kova hermoisimmat eivät välttämättä näytä juuri muita merkkejä alkaneesta synnytyksestä. Toiset taas voivat olla syömättä parikin vuorokautta sekä vikisevät ja oksentelevat tyhjää vatsaa, eivätkä suostu jäämään yksin.

Synnytyksen eteneminen lähestyvää työntövaihetta kohden näkyy nartun levottomuutena, läähättämisenä ja petaamisena sängyssä tai pentulaatikossa. Kokemukseni mukaan, jos chihu ei saavuta selvästi tällaista läähätys ja petaamisvaihetta, ovat poltteet todennäköisesti liian heikot ja eläinlääkärin apu voi olla tarpeen. Chihuille on todella tärkeää löytää mieluinen ja tarpeeksi omassa rauhassa oleva synnytyspaikka, jotta synnytys etenee sujuvasti ja emo suostuu keskittymään ponnistamiseen tämän vaiheen koittaessa. Jos chihu ei suostu rauhoittumaan mihinkään muualle kuin oman ihmisensä sänkyyn peiton alle, tämä on sille suotava, jotta synnytys etenee normaalisti. Yleensä ensimmäisen pennun synnyttyä emo suostuu menemään pentulaatikkoon vastasyntyneen pentunsa kanssa ja synnyttää loput pennut sinne.

Meidän nartut yleensä haluavat ruokaa ennen työntövaiheeseen siirtymistä. Tätä ei mielestäni pidä kieltää nartulta, koska narttu tarvitsee paljon energiaa jaksaakseen ponnistaa pennut ulos.

Seuraavalla videolla emo läähättää jo voimakkaasti ja ulisee välillä polttojen voimistuessa ja työntövaiheen lähestyessä.

Työntövaihe ei ole nartulle enää yhtä kivulias kuin avautumisvaihe ja usein narttu pystyykin keskittymään ponnistamiseen ihan täysillä.

Seuraavalla videolla yksi pentu on jo syntynyt ja narttu ponnistaa seuraavaa pentua. Usein ensin tulee näkyviin vesipussi ja sitten alkaa pilkottaa pennun takajalat tai pää. Toisinaan chihun pentu on liian suuri mahtuakseen syntymään normaalisti ja tarvitaan keisarinleikkaus.  Synnytysestettä on syytä epäillä, jos emon synnytystiet ovat avautuneet esim. vesipussi pilkottaa pitkän aikaa, mutta pentua ei ala kuulua. Chihun pennut saattavat olla välillä aika ahtaasti lantion kanavassa ja silloin niitä voi auttaa vetämällä pentua ulos emon jalkoväliä kohden. Tämä säästää emon voimia seuraaville pennuille ja pentujen hoitamiseen.

Vastasyntyneeltä kannattaa avata ja puhdistaa hengitystiet mahdollisimman pian, vaikkakin jonkin aikaa pentu saa vielä happea istukan kautta. Emo saattaa osata itse avata kalvot, mutta varsinkin ensikertalaisilla emoilla saattaa mennä hetki ennen kuin ymmärtävät mitä  tehdä.

Seuraavalla videolla pentu on syntynyt ja imee jo emoaan, mutta on vielä napanuoralla kiinni emossaan eikä istukka ole vielä irronnut.

Istukat kannattaa laskea että kaikki tulevat ulos. Joskus irtoaminen kestää hetken, varsinkin jos pennut syntyvät lähempänä 60 vrk hedelmöittymisestä. Hyvin imevät jo syntyneet pennut voimistavat supistuksia ja näin auttavat seuraavat pennut ja istukat ulos.

Chihun rotytyyppi?

Haluan herättää keskustelua chihuahuan rotutyypistä, koska oman näkemykseni mukaan monet ongelmat rodussa johtuvat joka lähtöön olevien rotutyyppien risteyttämisestä keskenään ja toisaalta myös joidenkin rotutyyppien viemisestä äärimmäisyyksiin. Haluan kannustaa kasvattajia miettimään asiaa ja rotutyypin vaikutusta yhteiseen rotuumme. Chihuahua on satoja, jopa tuhansia vuosia vanha rotu. Rotu on ollut olemassa, jo ennen Amerikan mantereen löytymistä. Millaisen chihuahuan haluamme siirtää tuleville sukupolville?

Eräs pitkäaikainen chihuahua harrastaja sanoi kerran minulle, että chihuahua rodun suurin ongelma on hajanainen rotutyyppi. Tästä on vuosia aikaa, enkä ajatellut asiaa sen kummemmin silloin. Viime aikoina olen ajatellut tätä paljonkin. Muistan myös kuinka jo 90-luvulla oli tärkeää kasvattajille luoda oma tyyppi, josta kenneli tunnistettaisiin ja tulisi tunnetuksi.

Helsingin yliopistossa genetiikan opintoihin kuuluvalla kehitysbiologian tunnilla tämä rotutyyppien vaihtelu sai uuden ja fyysisen lisäksi geneettisen merkityksen. Tämän jälkeen olen pohtinut paljon rodun kannalta terveintä mahdollista rodulle tyypillistä rotytyyppiä.

On erittäin suuri hyöty tietää jo heti syntymän jäljeen minkä tyyppinen chihusta on mahdollisesti tulossa. Tämä on mahdollista, kun käyttää rotutyypin määrittämiseen ensisijaisesti rungon leveyttä ylhäältäpäin katsottuna. Karkeasti jaotellen chihuissa esiintyy näin neljää rotutyyppiä. Rotutyyppiä määritettäessä ei kannata tuijottaa chihun pään muotoa pelkästään vaan koiran koko olemusta ja rungon mallia muutoin. Rungon yleistä mallia, leveyttä sekä tassujen ja hännän mallia ym.

Chihuissa esiintyy leveärunkoista rotutyyppiä, jonka olemus lähestyy ranskanbulldogin, bostonin terrierin tai muiden raskaanpien molossityyppisten rotujen olemusta. Toisessa ääripäässä on hyvinkin kapearunkoinen rotutyyppi, joka lähestyy pinseriä, italian vinttikoiraa ja muita kapearunkoisia ja pidempikuonoisia koirarotuja. Kolmas ja pitkän harkinnan tuloksena se oikea rotutyyppi on näiden kahden edellä mainitun tyypin puolessa välissä, hieman puhtaasta ravaajatyypistä raskaamman tyypin suuntaan päin. Eli käytännössä, jos et tiedä onko pentu kapea vai leveärunkoinen niin olet todennäköisesti aika lähellä oikeaa rotutyyppiä. Puhun pennusta, koska aikuiset chihut saattavat loppupelissä muistuttaa varsin paljon toisiaan, ainakin jossain ikävaiheessa, vaikka olisivat rungon leveydeltään hyvinkin erilaisia. Leveärunkoinen saattaa olla nuorena varsin silmää miellyttävä, mutta turpoaa kuin broileri vanhemmiten. Ja kapearunkoinen saattaa olla aivan liian siro nykypäivän näyttelyihin, mutta kehittyy ajan kanssa rotutyypilliseksi. Tyyppien mukana korostuvat erilaiset ominaisuudet, minkä takia oikean tyypin ymmärtäminen on tärkeää. Neljäs ja rodun kannalta kaikkein epäsuosiollisin rotutyyppi on sellainen, jossa chihun kallo ja koko keho on edestä leveä ja kapenee häntää kohden. Perehdyn jatkossa erilaisiin tyyppeihin tarkemmin.

Leveärunkoinen chihuahua on monessa maassa suosiossa näyttelylinjaisissa chihuissa. Leveärunkoinen chihuahua on tavallaan myös hieman kulmikkaampi ylhäältä katsoen. Leveärunkoisen kallon ei tarvitse olla kovin korkea, jotta pää näyttäisi rotutyypilliseltä. Kallo ja kallopohja on leveä antaen riittävästi tilavuutta aivoille, mikä on hyväksi CMSM sairauden ehkäisyssä. Mutta jos kallo on samalla myös lyhentynyt niin leveydestä ei ole juurikaan hyötyä ja CMSM riski kasvaa. Kuono lyhenee ja levenee, leveytensä ansiosta kuonoon mahtuu kuitenkin varsin hyvin hampaita suoraan riviin. Purenta menee helposti alapurennan puolelle, kuten on monella braky-rodulla tyypillisesti. Kuono saattaa muodoltaan lähestyä ’box muzzlea’ mikä ei ole toivottava ominaisuus chihuahualle ja kovin lyhyenä lyhytkuonoisille koirille tyypillisiä ryppyjä alkaa muodostua. Leveärunkoisilla yksilöillä selkä on leveä ja runko sekä rintakehä on leveä, tilava ja hyvin kehittynyt. Koiriin tulee vankkuutta ja luustoa siis painoa, vaikka koko sinällään ei olisi kovin suuri. Amerikkalaista rotumääritelmää lainatakseni Chihuahua on ’Graceful’, joten lihava, lyllertävä yksilö ei kuitenkaan kuvaa rodulle tyypillistä yksilöä. Leveärunkoinen yksilö saattaa helpostikin NÄYTTÄÄ lihavalta ja liian raskaalta, vaikka olisi normaalipainoinen. Raajojen kulmaukset muuttuvat helposti suoremmiksi sekä edessä että varsinkin takana. Huonosti kulmautuneet takaraajat altistavat rodussa esiintyvälle polvivialle. Liian suorat eturaajat altistavat liian suorille ranteille ja ongelmille etuosassa. Tassut muuttuvat lyhyemmiksi ja leveämmiksi ’kissankäpäliksi’. Häntä on ihana rodulle tyypillinen hyvin leveä ja littana. Kokemukseni mukaan leveärunkoiset yksilöt ovat usein hyvähermoisia ja rentoja tyyppejä, vähän niinkuin monet brakykefaaliset muutkin rodut. Ne on todella kivoja seurakoiria. Valitettavasti samat ominaisuudet ja ongelmat kuin brakykefaalisilla roduilla saattavat olla yleisempiä kuitenkin näillä leveärunkoisilla yksilöillä, kuten kitalakihalkiot, selkärankahalkiot, selkärankaepämuodostumat, hengitysvaikeudet ja keskilinjaan liittyvät epäsymmetriat. Tuskin kukaan rotua vastuullisesti kasvattava haluaa rodun muuttuvan sairaalloiseksi. Tämä rotutyyppi ei siis ole se oikea rotutyyppi.

Toisen ääripään rotutyyppi on siro, kapearunkoinen, yleensä hyvin tai liioitellusti kulmautunut edestä ja takaa. Pää saattaa olla pitkä ja kapea ’deer head’. Kallossa täytyy olla runsaasti korkeutta, jotta pää näyttäisi rotutyypilliseltä. Jos kallonpohja on kapeuden lisäksi myös lyhyt, saattaa kallo olla aivoille aivan liian pieni, mikä altistaa CMSM sairaudelle. Tämän tyypin yksilöillä sattaa olla myös ensisilmäyksellä rotutyypillinen pää, minkä vuoksi pään muodon perusteella ei voi määrittää rotutyyppiä pelkästään. Kallonpohja on kuitenkin aina kapea kuten runko. Kapea häntä on pitkähkö, kuten kuonokin. Pituudesta johtuen kuonoon voi hyvinkin mahtua kaikki hampaat, mutta hammaspuutoksia esiintyy leukojen kapeudesta johtuen. Koirat hengittävät yleensä hyvin kuumallakin ilmalla. Tassut ovat hieman pitkähköt, jäniksenkäpälän muistuttavat. Tämän tyypin yksilöt eivät ole kovin suosittuja näyttelykoirina, koska menestys usein jää aika vähäiseksi. Tyypin etuna on ehdottomasti hyvin kulmautuneet ja pitkällä askeleella ravaavat yksilöt. Chihuahua on rotuna hälyttäjä, mutta oman kokemuksen mukaan tämän tyypin yksilöt ovat helposti turhan hälyttäjiä ja liiankin reaktiivisia, joten käytös saattaa aiheuttaa ongelmia. Nämä chihut ovat kuitenkin useammin aidosti ihmisrakkaita, mikä on selvää plussaa. Herkkävatsaisia yksilöitä esiintyy tässä tyypissä keskimääräistä enemmän. Selkärangan jäykkyyttä esiintyy kapeantyyppisillä yksilöillä useammin kuin leveämpirunkoisilla. Tämä rotutyyppi ei siis ole oikea nykypäivän chihuahuan tyyppi.

Oikeassa Chihuahuan rotutyypissä yhdistyvät ihmisrakkaus ja hyvähermoisuus, mutta sopiva määrä reaktiivisuutta. Riittävä kallonpohjan leveys & pituus, jotta aivot mahtuvat hyvin kallon sisälle ja riski CMSM ongelmiin olisi mahdollisimman pieni. Sopiva kuonon pituus – puolet kallonpohjan pituudesta, jossa on tilaa kaikille hampaille ja koiran on mahdollista hengittää normaalisti. Riittävän hyvin kulmautuneet raajat edessä ja takana antavat helpon vaikutelman oikean pituiseen terveeseen raviin. Tassut ovat hieman soikeat, mutta eivät pitkänomaiset! Tämän tyypin chihut ovat näyttelyitä ajatellen lupaavia pikkupentuna, mutta käyvät läpi ’ugly age’ vaiheen kuoriutuen näyttelykoiriksi vasta aikuistuessaan. Tämä on CHIHUAHUAN OIKEA ROTUTYYPPI.

Neljäs rotutyyppi on mainitsemisen arvoinen siksi, että se on kaikkein huonoin rotutyyppi Chihuahua-rodussa. Neljännen rotutyypin koirilla runko ei ole tasaisen leveä suunnilleen koko koiran pituudelta vaan se on edestä aina leveämpi ja kapenee taaksepäin. Tämän tyyppisellä koiralla voi olla vanhemmiten leveät etuliikkeeet ja kapeat takaliikkeet. Koira ei tavallaan ole tasapainoinen kokonaisuus. Kallo on leveä edestä ja kapenee niskaa kohden, altistaen koiran CMSM ongelmille. Leveä eturinta, joka kapenee lantiota kohden, altistaa nartut synnytysongelmille kapean lantion takia. En tiedä tarviiko tästä laittaa enempää esimerkkejä, kun eihän suhteettoman leveä bulldoggimainen etuosa edes ole rotumääritelmän toivelistalla ja yleisesti on tiedossa tämän tyyppisten koirien ongelmat.

Uuden ulottuvuuden tämän tyyppiseen rotutyypin määrittämiseen tuovat DNA-testit. Toistaiseksi tietooni on tullut ainoastaan chihuja, joiden tuloset kertovat näiden omaavan brakykefaalisen kallon (kuten massiiviset & lyttykuono-rodut), dolikokefaalisen (kuten vinttikoirat) tai näiden kahden yhdistelmiä. Yhtään mesokefaalisen kallotyypin (normaalin keskiarvokoiran kallonmitta) omaavaa yksilöä en tiedä chihuista löytyneen, edes ulkomailta. Brakykefaaliset ja dolikokefaaliset geenit omaavat chihuahuat kisaavat koiranäyttelyissä rintarinnan. Ja molemmat voivat menestyä. DNA-testit ovat vielä sen verran lapsen kengissä etten ihan heti menisi kovin kauaskantoisia päätelmiä asian suhteen tekemään, mutta tuon tämän esille mielenkiintoisena huomiona. Varsinkin, koska dolokokefaalisen kallon omaavilla koirilla on myös ne omat ongelmansa.

Rotutyypin määrittämisessä kannattaa katsoa chihuahuaa muutoin kuin päätä, koska pää saattaa elää täysin omaa elämäänsä. Pyöreää pään mallia on chihuahualle jalostettu niin pitkään, että sitä löytyy kaikista rotutyypeistä. Löytyykö sinun laumastasi kuinka montaa rotutyyppiä näistä neljästä? Pystytkö näkemään erilaisia rotutyyppejä vastasyntyneissä pennuissasi? Mikä on suosikkityyppisi?

Oikealla rotytyypillä Chihuahua pysyy tyypillisenä rotunsa edustajana myös tulevaisuudessa. Oikea rotutyyppi on rodulle tyypillinen, ei jokaiselle kasvattajalle omanlainen. Sen ei kuulu muistuttaa bostoninterrieriä eikä pinseriä!

Chihun ihanne pää?

Olen pitkään halunnut kirjoittaa ihanteellisesta chihuahuan pään muodosta, mutta olen lykännyt kirjoittamista aiheen vaikeuden takia. Kuka oikeasti tietää millainen on terve, rotutyypillinen ideaali chihun pää? Mitä kauemmin kasvattaja on rotua kasvattanut, sitä varmempi MIELIPIDE kasvattajalla on täydellisestä chihuahuan päästä.

Itse tarkoitan chihuahuan ideaalipään muodolla mahdollisimman tervettä pään muotoa, joka kuitenkin olisi rotutyypillinen. Ei välttämättä kuitenkaan nykymuodin mukainen. Chihuahuan pään terveys voidaan todentaan vain ja ainoastaan vanhemman yksilön magneettikuvauksessa, joka on tehty sekä aivoille että koko selkärangan alueelle.

Chihuahuan pään muoto ja siihen mahdollisesti liittyvät ongelmat ovat vaikea aihe. Vesipäisyys on tunnustettu rodun ongelma, kenties jopa tuhansien vuosien takaa rodun alkujuurista lähtien. Viimeisten vuosikymmenten uudet ja tehokkaat tutkimusmenetelmät ovat paljastaneet ikäviä asioita rakkaan rotumme pääkopan sisältä. On fakta että lähes kaikilla chihuilla on takaraivon epämuodostuma eli jonkin asteinen chiari (CM). Chiari on yleinen erityisesti kääpiökoirilla, mutta sitä esiintyy myös kookkaammilla koirilla. Chiaria on epäilty pahamaineisen selkärangan ontelotaudin, syringomyelian (SM), aiheuttajaksi. Kaikille ei kuitenkaan kehity syringomyeliaa, mikä on positiivinen asia. Uusin näkemys ilmaisee saman ongelman aivo-selkäydinnesteen kierron häiriönä, mikä kattaisi kaikki syringomyeliaa aiheuttavat häiriöt.

Chihuahua-rodussa onneksi kuitenkin vain harva rodun yksilöistä oireilee. Avonaisella moleralla on arveltu olevan suojaava vaikutus. Oireilevia yksilöitä on kuitenkin ruvennut putkahtelemaan esiin enemmän kuin aikaisempina vuosina, tai asioista puhutaan vain avoimemmin. Onneksi meidän rodussa on myös vielä paljon muuntelua päiden muodoissa, joten jos pään muodolla on vaikutusta ko. sairauden kehittymiselle, voi tälle rodulle olla mahdollista jalostaa terveempi pään muoto nykykasvattajien toimesta. Tieteellisesti on todettu, että ihan pelkkä chiari saattaa aiheuttaa ongelmia koiralle, kuten esim. kipua, kutinaa tai selkärangan jäykkyyttä. Syringomyelia taas aiheuttaa neurologisia oireita kuten ilmarapsutusta. Jos pitäisi valita kahden pään tyypin välillä joista toinen on vesipäätä lähestyvä erittäin pyöreäpäinen chihuahua ja toinen on hieman kulmikkaampi ja pidempikalloisempi chihuahua, kumman valitsisit? Tällä hetkellä ovat muodissa erittäin pyöreäpäiset chihuahuat, pidempi kalloiset harvemmin pärjäävät näyttelyissä eikä näitä suosita jalostuksessa. Suomalaisessa tuomarien koulutusohjelmassa asia on kuitenkin jo nostettu esille.

Syringomyeliaa, aivo-selkäydinnesteen kierron häiriötä, on tutkittu paljon cavalier king charlesin spanieleilla ja myös griffoneilla. Tämä on meidän rodun kannalta onnekasta, sillä kaikkia tutkimuksia ei välttämättä ole tarpeellista tehdä uudelleen chihuahualla vaan voimme oppia muilla roduilla tehdyistä tutkimuksista. Cavaliereille tutkimuksia on tehty paljon ja informaatiota on myös paljon. Rodussa kuitenkin esiintyy varsin vähän vaihtelua pään muodoissa. Yhtenäinen pään muoto saattaa tehdä sen, ettei sairaudesta ole kovin helppo päästä eroon. Griffoneilla taas esiintyy runsaammin erilaisia päänmuotoja ja tutkimuksissa on todettu liian lyhyen ja kapean KALLONPOHJAN lisäävän pyöreyttä kallossa ja voimistavan riskiä aivo-selkäydinnesteen kierron häiriöön. Chihuahua-rodussa omenapää on tavoiteltava ominaisuus. Osa harrastajista ymmärtää chihuahuan omenapään täysin pyöreäksi palloksi, vaikka omena ei sitä ole. Englanninkielinen ilmaisu ”roundish appearance” saattaisi tässä tapauksessa olla paremmin pään muotoa kuvaava ilmaisu?

Chihuahuan silmien väli kuuluu olla tasainen tai hieman kuopallaan. Takaraivoluun kuuluu erottua selvästi. Pään ei kuulu pullistella otsalta, ohimoilta tai muualtakaan. ’Roundish appearance’ riittää. SEN PITÄISI RIITTÄÄ. Pääkallo on alunperin syntynyt selkärangan nikaman pullistumasta. Se on luonnostaan hieman kulmikas. Aivo-selkäydinnesteen kierron häiriö voi aiheuttaa pään pyöristymistä ja kasvamista, jolloin luisevuus ja kulmikkuus pikkuhiljaa häviää ja pään muoto muuttuu yhä pyöreämmäksi. Pään koon kasvaessa takaraivoluu painuu kallon sisälle, otsa pullistuu silmien välistä ja pää kasvaa joko pituutta, leveyttä, korkeutta, tai kaikkia näitä. Muilla roduilla on havaittu aivo-selkäydinnesteen kierron häiriöön liittyvän myös alaleuan käyristymistä, jolloin alaleuka lyhenee. Omasta mielestäni pään pyöristyessä liikaa ja kasvaessa kokoa, myös lisääntymiseen, muuhun terveyteen ja käyttäytymiseen liittyvät riskit nousevat.

FCI ja Mexiko ovat poistaneet moleran rotumääritelmästä. Jalostuksellinen suuntaus terveempään päänmuotoon kulkee mielestäni käsikädessä moleran sulkeutumisen kanssa aikuisilla chihuilla, joten riittäisi yhden asian jalostaminen kahden asian saavuttamisesi. Nuoret koirat ja pennut saattavat jopa hyötyä molerasta kasvuiässä. Molerasta on tekeillä väitöskirja, joten ei siitä sen enempää.

On mahdollista, ettei rotutyypillistä chihuahuan päätä ole mahdollista saada jalostettua ilman jonkin asteista chiaria. Muutosten ollessa kuitenkin niin lieviä ettei koira ehdi kärsiä elämänsä aikana, on hyvä tavoite. Lisäksi tulisi kiinnittää huomiota oireettomuuden jalostamiseen, mikä Cavaliereilla on tarkoittanut pidemmän kaulan jalostamista. Ja kun chiarin itsessään on monissa tapauksissa todettu lieventyvän koirien vanhentuessa, niin pitkä oireeton elämä chihuille rotuna voisi olla mahdollinen.

Pään muodosta syringomyelia riskin ennakoimisessa on viime vuosina puhuttu paljon, mutta silti ainoa luotettava tapa todeta syringomyelia on tehdä magneettikuvaus (MRI) koiralle asiaan perehtyneellä klinikalla. Syringomyelia on etenevä sairaus, joten mitä vanhemmasta koirasta on kyse sitä varmemmin jotain muutoksia löytyy. Useimmissa tapauksissa sairaus alkaa kehittyä vasta kahden ikävuoden jälkeen, joten oireettomien hyvin nuorten kuvaus ei anna tarpeellista tietoa. Omasta mielestäni kolmevuotiaan ja sitä nuoremman tulisi aina olla terve (<2mm).  Viisi vuotta täyttäneen kohdalla voisi miettiä myös koiran muuta jalostuksellista arvoa. Virallisen suosituksen mukaan oireetonta syringolöydöskoiraa (2mm) saa käyttää jalostukseen, suosituksella yhdistää koira terveeseen yksilöön.

Ladattava video chihuahuan kallon muutoksesta riskikalloksi

Kennelliiton chiari ja syringo info, sekä jalostussuositukset

Tarkempaa lukemista asiasta kiinnostuneille

Tarviiko chihun pentujen kanssa aina valvoa öitä? – How much effort Chihuahua puppies need to stay alive?

 

First in Finnish then in English

Minulta on kysytty kuinka paljon käytän aikaa pikkupentujen hoitamiseen? Vastaus on etten kovinkaan paljon, tai ainakin niin vähän kuin mahdollista.

Nuku kahdestaan viimeisillään olevan emon kanssa ja vielä 2-3 yötä synnytyksen jälkeen. Olen jo sen verran iäkäs, että tämän jälkeen minun täytyy päästä omaan sänkyyn nukkumaan kunnollisille yöunille. Ja hyvin pennut pärjäävät yönsä ihan oman emonsa kanssa. Jos eivät pärjää, se on voi voi ja luonnonvalinta tekee tehtävänsä.

Miten tämä on mahdollista chihuahuan pentujen kanssa? Ei välttämättä ihan helposti, mutta on täysin mahdollista. Pentujen elinvoima on nimittäin voimakkaasti perinnöllinen ominaisuus. Elinvoimainen pentu löytää itse nisän nopeasti syntymän jälkeen ja huolehtii itse syömisestään siitä lähtien kasvaen tasaisesti normaalilla kasvukäyrällä. Kun pentueista valitsee jalostukseen ne kaikkein elinvoimaisimmat yksilöt, niin tulevaisuuden pentueissa vahvojen ja elinvoimaisten pentujen määrä lisääntyy nopeasti.

Kasvattajan muut toiveet pentua kohtaan voivat tehdä sen, ettei se elinvoimaisin pentu jääkään jatkamaan sukua ja toki jalostukseen käytettävällä yksilöllä on tärkeää olla muitakin rodun kannalta tärkeitä ominaisuuksia kuten rotutyyppi, luonne, rakenne ja terveys. Mutta sitä kaikkein eniten tukea tarvinnutta pentua ei kuitenkaan tule jättää siitoskoiraksi, jos ei halua vastaisuudessakin valvoa öitään. Hyvät yöunet pitää mielen tasapainossa ja koiraharratuskin maistuu kaiken kaikkiaan paremmalta.

Elinvoima on kuitenkin kohtuullisella vaivalla varsin nopesti saavutettava ominaisuus – ei chihuahuan pentujen kanssa ole mitenkään pakollista valvoa yöttömiä öitä jatkuvasti. Se ei ole rotuominaisuus, ainakaan toivottu sellainen.

Suosittelen kaikkia kasvattajia kokeilemaan mahdollisuuksien mukaan elinvoiman lisäämistä omissa pentueissa nyt ja tulevaisuudessa. Kuinka paljon enemmän iloa pennuista tulee myös kasvattajalle, kun kasvattajan ei tarvitse pentujen takia kulkea sumussa viikkoja. Muitakin rodun ja kasvatustyön kannalta positiivisia asioita saattaa ilmaantua näköpiiriin. Suosittelen kaikille!

 

How much effort Chihuahua puppies need to stay alive?

I’ve been asked how much effort I make for the puppies to survive? The answer is not that much, or at least as little as possible.

I sleep in the same room with the Chihuahua mother due to birth for the last week(s). Then I share the room with the mother for another 2-3 nights after the delivery. I’m already so old that I need to get a good night sleep from that on.  And the puppies usually do well with their own mother taking care of them. If puppies don’t make it the natural selection has done its job.

How is this possible with chihuahua puppies? Not necessarily easy, but it is quite possible. Indeed, puppies’ vitality is a strongly inherited trait. A vibrant puppy will quickly find a milk bar after the birth and will take care of itself ever since, growing nice on a normal growth curve. When a breeder picks up the most viable puppies for breeding, the number of strong and vibrant puppies in the future litters will increase rapidly. It is not necessity to monitor puppies continuously. It is not a breed feature, at least not desired one.

The breeder’s other desires for the puppies may not always meet with the most viable puppy and, of course, it is important for the breeding to have other important qualities in a breeding stock such as type, temperament, structure and health. However, puppies which need a lot of assistance should not be keepers.

I do recommend all breeders to increase their vitality in their litters from now on. As an added bonus, a good night’s sleep keeps your mind in a good shape.  How much more joy puppies and the breeding itself will give you, when you don’t have to continuously live in the foggy state of mind due to a sleep deprivation?

 

Kasvatanko chihuja sukutaulu edellä? – What pedigree means to me?

First in Finnish and then in English!!

Sukutaulujen merkitys omassa kasvatustyössäni on mietityttänyt viime aikoina kovasti. Tiedän usein kasvattavani sukutaulu edellä, mutta pitäisikö minun muuttaa käytäntöäni?

Työskennellessäni geneetikkojen kanssa menneinä vuosina sukupuun merkitys valkeni vähitellen. Kun sairautta aiheuttava geenivirhe pystytään tunnistamaan dna-tasolla, selviää onko virhe sama kuin toisella samaa sairautta sairastavalla. Geenissä olevien tietynlaisten sairautta aiheuttavien virheiden, mutaatioiden, määrä lajilla on usein varsin rajallinen. Siten saman virheellisen geenimutaation omaavat ovatkin yleensä sukua keskenään, vaikkakin sitten kaukaista sukua. Tämä oli silmiä avaava tieto.

Asiasta kiinnostuneena ostin kaupasta niin suuria paperiarkkeja kuin löysin ja kirjoitin auki silloisten koirieni sukutaulut niin pitkälle kuin paperia riitti. Käytännössä tämä tarkoitti 7-8 sukupolvea. Oikeastaan yhteisen esi-isän löytyminen saattaisi vaatia ainakin 19-20 esi-isän sukutaulua, mutta ei mennä nyt pilkun viilaukseen. Tuohon aikaan sukutaulut piti joko tietää itse tai selvittää eri maiden valiokirjojen tai vuosikirjojen avulla. Nykyään riittää tutkia Kennelliiton jalostustietokantaa. Jos se ei riitä, niin Googlettamalla löytyy ulkomaisia sukutaulutietokantoja kuten World Pedigree, kennelien kotisivuilla on sukutauluja ja muidenkin maiden kenneljärjestöillä on sukutaulutietokantoja.

Saatuani valmiiksi silloisen kantakoirani sukutaulun 16:teen sukupolveen asti selvitettyä, huomasin että lähes joka toinen koira kuudennessatoista sukupolvessa oli joko sama koira tai saman kennelin koira. Huomatkaa, että Kennelliiton rekisterikirjassa oleva sukutaulu antaa vain kolmen esivanhemman tiedot. Se, että koirani sukupuu muodostui lähes muutamasta kantakoirasta selitti kylläkin korkean pentukuolleisuuden!

Vanhempien sukusiitoksen määrästä riippumatta, täysin sukutauluiltaan toisilleen vieraat koirat, jopa ihan sinne 20 sukupolveen asti, tuottavat keskenään ulkosiitospentueen. Nykypäivänä koiria kuitenkin viedään moniin maihin pysyvästi tai lainaan eri kasvattajien kesken, joten ulkomaan tuonti ei välttämättä ole eri sukuinen. Maailmasta on tullut kansainvälisempi kuin aiemmin. Sukutauluihin kannattaa siis yhä perehtyä huolella. Varsinkin, jos tuontikoiran tarkoitus on vieraan veren lisääminen omaan kantaan ja siten mahdollinen perinnöllisistä sairauksista puhdistava vaikutus.

***

Same text in English:

How important is a dog’s pedigree in breeding?

Recently, I have been considering the importance of pedigrees in my own breeding program. I make breeding decisions often by looking at the pedigrees first, but should I change my practice?

When I worked with geneticists in the past, the importance of the pedigree tree become very clear. When it is possible to identify the disease-causing gene defect at the dna level, it becomes clear whether the person having the same disease also carry a same mutation. The number of the certain types of mutations causing a disease in the species is often quite limited. Thus, those with the same gene mutation are usually related, albeit distantly related. This was eye-opening information.

Back then, I bought from the store as large sheets of paper as I found, and I filled the sheets with the pedigrees of my dogs at that time. This meant 16 generations. In practice, common ancestry may require at least 19-20 generations ancestral pedigrees, but lets not take this too seriously. At that time, you had to know pedigrees yourselves or get the information through the yearbooks etc of different countries. Today it is enough to study the breeding database of the Finnish Kennel Club. If that’s not enough, you can search from Google for foreign pedigree databases such as World Pedigree, pedigrees on kennels own pages and also kennel organizations in other countries have pedigree databases for pedigree dogs.

Having completed my pedigree of the 7-8th generation of my dogs at that time, I noticed that sixteenth-generation dogs originated to two or three dogs from the same kennel. Please notice that the normal pedigree certificate from the Kennel Club Registry provides only the data of three ancestors. The fact that my dog’s family tree was made up from only a few dog dogs explained the high puppy mortality!

Regardless of the number of parents’ inbreeding value, offsprings will be outcross puppies, if parents are not related. Nowadays, however, dogs are exported to many countries permanently or borrowed by different breeders, so even foreign imports may relate to your current dogs. The world has become more international than before. It is therefore advisable to look carefully at pedigrees, even 20 generations if needed. Especially if the purpose of the import dog is to add foreign blood to your own strain and in purpose to purify the hereditary diseases in your own stock.

Se kuuluisa intuitio

Kylmänhiki nousee otsalle. Olen nähnyt tuollaisen pentuvatsan joskus ennenkin. Pienellä nartulla.

Pystyn yhä kuulemaan korvissani chihuahuanartun rääkäisyn keskellä yötä. Muistan kuinka pomppaan ylös ja laitan valot. Narttu makaa tiedottomana kieli roikkuen suusta sinisenä. Vetäisen Nutri+ – geeliä nartulle huulen alle limakalvolle, laitan sen lämpötyynylle peiton alle ja soitan ensimmäiselle eläinlääkärille. Tämä lääkäri ei voi ottaa vastaan, koska koirani on kuulemma niin sairas eikä hänellä ole avustajaa. Hän etsii minulle sopivan suuremman eläinlääkäriaseman puhelinnumeron. Soitan sinne ja lähden ajamaan koirani kanssa mustaan yöhön.

Vanhempi eläinlääkäri saa narttuni virkoamaan päivystävällä ketjuklinikalla. Keskustelemme nartun ja pentujen voinnista sekä mahdollisista tulevista toimenpiteistä. Aamun kajastaessa tulee päivystävän eläinlääkärin vuoronvaihto. Uusi nuorempi eläinlääkäri ei sitten uskallakaan ottaa hoitovastuuta nartustani ja haluaa lähettää narttuni yliopistolliseen eläinsairaalaan. Narttuni tarvitsee verensiirron. Kiistelemme asiasta hetken, koska koirani ei mielestäni ole siirtokunnossa ja olen ennenkin hakenut verta verensiirtoa varten yliopistollisesta eläinsairaalasta. Narttuni pakataan minulle mukaan ja kerrotaan että meitä odotetaan eläinsairaalassa. Ilman lisähappea koirani menee uudestaan tajuttomaksi, kieli roikkuu suusta sinisenä. Istun autossa Helsingin aamuruuhkassa tiedottomana oleva koira vieressäni. Pääsen vihdoin perille eläinsairaalaan, ketään ei näy, juoksen pitkin käytävää koira sylissäni ja huudan APUA!

Narttuni tila vakautetaan uudelleen, se odottaa vuoroa leikkaukseen, pentujen poistoon vuorokausilla 53. Käymme läpi eläinlääkärin kanssa nartun tilan ja eläinlääkäri vakuuttaa heillä olevan pätevä tiimi, joka osaa huolehtia pennuista. Lähden kotiin huolehtimaan lapsistani ja muista koiristani. Myöhemmin saan tiedon, että kaikki seitsemän pentua on lopetettu ilman lupaani. Narttu selviää tilanteesta hengissä.

Tästä on nyt jo useampi vuosi.

Miksi tämä painajainen nousi mieleeni uudestaan? Näen edessäni nartun, jolla on todella suuri vatsa. Nartulla on vaikeuksia seistä ja liikkua. Kyseessä on itselleni kaikkein rakkain chihu, Tiinu. Nartun olo on tukala vuorokausilla 54.

Joudun keskittymään, jotta pystyisin ajattelemaan selkeästi. Tiinu syö vielä joka kerta tarjotessani sille ruokaa. Hän ei juo mitenkään poikkeuksellisen paljon. Hänen ikenensä ovat kauniin vaaleanpunaiset ja uloste tummaa. Ja hän on synnyttänyt jo aiemmin kaksi kertaa ihan itse. Lasken siis kymmeneen, hengitän syvään ja yritän olla tartuttamatta hysteriaani narttuun. Ja samalla päätän, että jos päädytään leikkaukseen nämä jäävät nartun viimeisiksi pennuiksi.

Nukun Tiinun kanssa, kuten kaikkien synnyttävien narttujeni kanssa teen. Huolehdin ruokailusta neljä tai jopa viisi kertaa päivässä korkealaatuisella ravinnolla. Huolehdin ulkoiluista kantamalla hänet ulos, koska rappusia hän ei enää pysty kulkemaan. Menemme eteenpäin päivä kerrallaan. Huomaan pidätteleväni henkeä välillä, Tiinu osaa onneksi vielä nukkua ihan levollisenakin. Herään yölläkin antamaan yhden aterioista.

Lopulta jää ateria syömättä ja seuraavastakin ateriasta närpitään vain herkut. Tarkistan muistiinpanoista että molemmilla aiemmilla kerroilla pennut ovat syntyneet vuorokauden sisään siitä, kun ateria on jäänyt väliin. Tiinu alkaa syödä uudelleen, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Voimakkaimmat poltot olivat silloin vuorokaudella 54. Vuorokaudella 58 päätän viedä Tiinun röntgeniin heti seuraavana päivänä, ensimmäisenä arkiaamuna, jolloin vuorokausia on 59/60.

Soitan eläinlääkärille ja olen päätynyt jo tässä vaiheessa keisarinleikkaukseen, koska aamulla näytti hetken siltä kuin Tiinu olisi yrittänyt ponnistaa kopassaan. Sikäli mikäli jalat nyt ylipäätään onnistuivat ottamaan maahan. Mielessä pyörii ne kerrat, jolloin olen odottanut heikkojen polttojen kanssa liian kauan ja pennut ovat ehtineet menehtyä. Maito on ollut nisissä jo 5 vrk, synnytyskanava on avoinna. Päädymme keisarinleikkaukseen eläinlääkärin kanssa ja viisi virkeää pentua näkee päivänvalon. Pentuja on vain yksi enemmän kuin aiemmilla onnistuneilla synnytyskerroilla.

Monesti puhutaan kasvattajan intuitiosta, johon vedotaan ja jota pitää kuunnella. Mikä tämä mystinen intuitio on? Toki voi olla yliluonnollisia voimia, jotka kertovat kasvattajalle miten toimia. Mielestäni tämä intuitio kuitenkin kumpuaa pääosin kokemuksesta. Alitajunnan muistista mitä kasvattaja on joskus kokenut ja mitä silloin tapahtui. Millainen koira oli, miten se kasvoi, käyttäytyi ja mitä sitten tapahtui. Varsinkin ikävät muistot auttavat kasvattajaa tekemään seuraavalla kerralla toisenlaisia päätöksiä. Vaikka kaikkea ei tarkkaan muistaisikaan, alitajuinen intuitio kertoo miten ainakaan ei pidä tehdä. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos kyseessä on eri koira, mahdollisesti erisukuinenkin koira, voi lopputulos olla hyvinkin erilainen.

Intuitio on kuuntelemisen arvoinen. Päätöksissä kannattaa kuitenkin myös kuunnella järjen ääntä.

Kasvattajan menestyksen mitta?

”Judge your success by what you had to give up in order to get it”

”Arvioi saavutuksiasi sen perusteella mistä olet joutunut luopumaan niiden eteen.”

-Dalai Lama

 

Moni on sanonut chihujen kasvattamisen olevan minun elämäntyöni. Aika monesta asiasta olenkin luopunut, jotta olen voinut kasvattaa useamman kymmenen vuotta chihuja.

Keski-iässä rupeaa miettimään elämässä aikaan saamiaan asioita. Olen todennäköisesti jo elänyt elämästäni yli puolet. Mitä olen siis saanut aikaan elämälläni?

Teini-iässä heräsi kiinnostus koiriin. Kiinnostus kaikkeen koiriin liittyvään. Niin omiin koiriin kuin muidenkin koiriin. Omaan rotuun – jota en silloin vielä ollut valinnut – ja kaikkiin muihin olemassa oleviin rotuihin. Äitini hankki minulle ja ystävälleni kennel-tyttö paikat tunnetun basset, beagle, lhasa apso, lapinkoira  ja nykyisen mopsi kasvattajan ja ulkomuototuomarin luota (Daragoj-kennel, Eeva Resko). Useampi kesä ja viikonloppu tuli vietettyä Eevan opissa koirien rakenteesta, kasvattamisesta ja käsittelystä.

Koirien määrä kasvoi ja elämän valinnat alkoivat muuttua koirapainotteisiksi. Yläasteen työelämäharjoittelun tein kettuterriereitä kasvattavassa Wolfheart-kennelissä, om. Paula Heikkinen-Lehkonen (all rounder- FCI judge). Kenneltyttö-hommat jatkuivat myös täällä teini-iässä viikonloppuisin.

Lukioaikana minulle esitettiin kysymyksiä tulevaisuudesta ensisijaisesti niin, että mihin laitat kaikki nämä koirat lähtiessäsi opiskelemaan? Täysin typerä kysymys. Tietysti koirat tulivat mukaan! Ainakin jos vanhempani eivät niitä hoitaisi tai siitä huolimatta. Lukion jälkeen, vuonna 1991, tärkeämpää kuin jatko-opinnot, oli viettää kesä silloisen chihuahuakasvattaja Dani Clarken (Encantador fame) luona Englannissa työskennellen hänen omistamassaan koirahoitolassa tutustuen kesän aikana myös chihuahua rodun kasvattajiin ja käyden koiranäyttelyissä kuvamassa chihuja.

Opiskelin eläintenhoitoa kotoa käsin. Eläinalan työn ohella syntyivät ensimmäiset laadukkaat Kolumbus-chihut. Minulla oli ollut muutama ongelmakoira, joten todella panostin uusien chihujen opetukseen täysin siemauksin ja täysin oppikirjan mukaan. Jättäydyin pois töistä, jotta pystyin keskittymään pennun opettamiseen ja tästä koirasta tulikin todellinen malliyksilö käyttäytymisen suhteen. Myös käyttäytymisen perintötekijät olivat vihdoin kohdillaan ja kaikilla hänen jälkeläisillään oli upea luonne.

Luonne ja charmi, ulkomuotoa unohtamatta tekivät tästä omasta kasvatistani ensimmäisen todella voitokkaan chihuahuani. Englannissa olin oppinut paljon chihujen esittämisestä, mikä oli varmasti eduksi välillä tiukassakin kilpailussa. Hän nousi vuoden voitokkaimmaksi pitkäkarvaiseksi chihuahuaksi 1998. Näkemykseni rodusta oli myös kehittynyt positiiviseen suuntaan. Kaikesta en ollut samaa mieltä kokeneiden kasvattajien kanssa, mutta imin tietoa itseeni kohdatakseni ja voittaakseni rodussa esiintyviä ongelmia.

Seuraavan opiskelupaikan valitsin sekä kiinnostuksen että sen mukaan saiko opiskelija-asuntoon majoittaa myös koirat. Opettajat olivat todella mukavia ja myötämielisiä harrastustani kohtaan. Sain helposti lomaa viikonkin koiran synnytystä varten, kunhan tein tentit ennen vapaitani. Sain myös kesken koulupäivän käydä katsomassa koiriani, jos tarve vaati.

Harjoittelupaikkani ja sitä kautta työpaikkani valitsin edustamaan kansainvälisesti edistyksellistä genetiikan tutkimusta. Kaikki tähtäsi perinnöllisyyden parempaan ymmärtämiseen ja parempien chihujen kasvattamiseen. Opin paljon työpaikkani tutkijoilta ja professoreilta. Professori Leena Palotien ohjauksessa molekyyligenetiikka eli nousukauttaan.

Asia, jossa olin valmis laittamaan koirat toiselle sijalle, oli aviopuolisoni valinta. Sillä hetkellä olin valmis luopumaan kaikesta yhteisen tulevaisuuden takia. Onneksi minun ei silloin tarvinnut luopua koirista eikä senkään jälkeen. Mieheni ymmärtää koirien kasvatuksen olevan minulle äärettömän rakas harrastus. Mieheni tuki oli ensimmäisen chihuahua kirjani, Chihuahuan ABC, 2008-2012, julkaisussa korvaamaton. Kirjan sisältö vastaa yhä tämän päivän näkemyksiä asioista eikä ole kymmenessä vuodessa vanhentunut lainkaan.

Opiskelin Helsingin yliopistossa perinnöllisyystiedettä. Odotin tunteja suurella innolla ja usein keskustelimme aiheista opettajan kanssa muiden jo lähdettyä. Populaatiogenetiikka oli suurin intohimoni, monen muun kävellessä ulos salista mielenosoituksellisesti ensimmäisten laskutehtävien edessä. Itse olin kuitenkin kirjoittanut pitkän matematiikan, pitihän minusta alun perin tulla eläinlääkäri…

Tuli aika luopua työstäni, mutta en halunnut luopua perheestäni tai chihujen kasvatuksesta. Suoritin opinnot loppuun toisesta tiedekunnasta. Perinnöllisyystieteen lisäksi paras antini yliopistosta oli oppia lukemaan tieteellisiä julkaisuja. Näin en ollut enää toisen käden tiedon tai mutu-tuntuman varassa koirien sairauksiin liittyvissä tutkimuksissa ja opin myös vielä paremmin arvioimaan lähteiden luotettavuutta. Jatkoin chihujen kasvatusta toiminimellä starttirahan turvin. Siitä asti olen kasvattanut koiria kokopäiväisesti, vaikkakin pienimuotoisesti.

Toisen, huomattavasti kattavamman kirjallisen teoksen julkaisin pian opintojeni loputtua englanniksi. Kirjan, joka oli suunnattu enemmän kasvattajille Breeding Happy and Healthy Chihuahuas 2015.  Toivon kasvattajien löytäneen sieltä apua haasteisiinsa chihuahua-rodussa.

Nyt olekin saanut todella perehtyä chihujen synnytykseen ja rodun parantamiseen niissä asioissa, jotka ovat merkinneet minulle paljon jo nuoruudesta asti. Tärkeimpiä kriteereitä ovat kautta aikojen minulle olleet luonne, itsesynnyttävyys, rotutyyppi, tervettä rakenne ja liikuntaa unohtamatta.

Mistä siis olen joutunut luopumaan?

Välillä tuntuu, että olen joutunut luopumaan kaikesta mitä tavalliset ihmiset pitävät normaalina. Olen luopunut alkuperäisestä toiveammatistani. Olen kokeillut monia työkuvioita, mutta mikään ei tunnu toimivan hyvin yhteen koirankasvatuksen kanssa. Jatkuvat opinnot ja poissaolot työmarkkinoilta tarkoittavat etten saa eläkettä kun tulen vanhaksi. Olen olevinani päätoiminen yrittäjä, mutta pelkkä koirankasvatus tuottaa tappiota jatkuvasti. Tänä vuonna aloitin osapäiväisen työn käytettyäni ensin kaikki säästöni koiriin.

Olen luopunut ammattejani (kaksi opistotasoista ja yksi yliopistotutkinto) vastaavasta hyväpalkkaisesta työstä ja työskentelen työssä, johon ei vaadita koulutusta. Tämä siksi, että voin hoitaa itse koirieni synnytykset ja viettää aikaa pentujen ja koirieni kanssa. Nykyisen työni bonuksena minun pitäisi voida pitää vapaata aina halutessani. Aika näyttää tuleeko tämä homma käytännössä toimimaan koirankasvatuksen kaverina.

Olen luopunut kahvilakultturista ja ystävien kanssa vietettävästä vapaa-ajasta ravintoloissa ja reissuissa, koska koirat ovat tai ainakin olivat ennen näissä kiellettyjä.

Olen luopunut hienoista vaatteista, koska kaikki rahat ovat aina menneet ja yhä menevät koiriin. En oikeastaan omista juuri mitään muuta kuin koirani.

Sydäntä särkien olen luopunut myös monista, monista siitokseen sopimattomista chihuista. Koirien määrä kasvattajalla voi olla enemmän tai se voi olla vähemmän, mutta jossain raja tulee vastaan. Sen nimi on työ ilman palkkaa, kun hoidat, kasvatat, opetat ja rakastat pentua ja aikuista koiraa. Silloin kun siitä ei tulekaan sopiva yksilö siitosta ajatellen, luovut siitä ja itket sydämesi verille.

Ovatko saavutukseni olleet kaikkien näiden uhrausten arvoisia?

Ihan suoraan sanottuna, en tiedä.

Alunperin aloitin chihujen kasvatuksen, koska oli todella vaikeaa saada ostettua hyvälaatuista narttua. Kun vihdoin sain sellaisen,  piti linjaa ylläpitää, jotta saan sellaisen tulevaisuudessakin.

Olen oppinut todella paljon koirista ja olen pystynyt hyödyntämään oppimaani ja keräämääni tietoa omassa kasvatustyössäni, mutta kasvatan varsin vähän. Kasvatustyölläni ei ole kovin suurta merkitystä koko rodun kannalta. Toki itse olen tällä hetkellä tyytyväinen kasvatustyöni etenemiseen ja monet kasvattieni omistajat ilahduttavat minua tyytyväisillä viesteillä kasvateistani.

Mielestäni suurimpia haasteita chihuahua rodussa ovat olleet alusta asti yksilöiden luonteet, heikko itsesynnyttävyys ja vaihtelevainen rotutyyppi. Olen kylläkin onnistunut omassa kasvatustyössäni peittoamaan rodun suurimpia haasteita. Olen onnistunut tässä oikeastaan kaksi kertaa, ensimmäisen linjani kanssa 1990-2000 luvuilla sekä aloitettuani alusta uudella kantanartulla nykyisillä vuosikymmenillä.

Chihujen luonne saa meillä aivan uuden merkityksen, koska koiramme asuvat pääsääntöisesti isona sekalaumana teini-ikäisten perheessä. Käymme erilaisissa paikoissa, asumme taajamassa ja lenkkeilemme myös muun rotuisten kanssa. Meillä eivät pärjää muut kuin keskitasoiset tai keskitasoa parempi luonteiset chihut. Hyvän luonteen saaminen esille koirasta vaatii kuitenkin runsaasti työtä. Koiraa on kuljetettava näkemässä maailmaa ja erilaisia paikkoja, jotta tietää miten koira suhtautuu erilaisiin tilanteisiin. Ja kestääkö koiran hermorakenne oppia sitä suurta määrää asioita, jotka sen pitäisi pystyä oppimaan. Ja aivan mahtavaa on ollut nähdä, että lapsikin pystyy esittämään kasvattini koiranäyttelyssä. Kasvattieni kanssa on voitu hyvillä mielin ja onnistuneesti käydä koiratapahtumissa niin että kaikki osapuolet ovat voineet nauttia harrastamisesta.

Kahtena menneenä vuotena  ovat kaikki narttuni synnyttäneet luonnollisesti, aiempinakin vuosina suurin osa. Suuntaus on siis erinomainen ja toivon pysyväni vastaisuudessakin tavoitteessani, ottaen huomioon, että aloitin uuden linjani kahdella keisarinleikkausnartulla ja keisarinleikkaukset ovat yhäkin chihuilla yleisiä. Tämä on vaatinut paljon työtä. Työllä tarkoitan niitä kasvatettuja, rakastettuja ja hoidettuja narttuja, jotka eivät enää keisarinleikkauksen jälkeen lisääntyneet.  Tämäkin saavutus on vaatinut paljon luopumista, mutta suuntaus on ehdottomasti oikea sekä koko rodun kannalta että eettisen koiranjalostuksen kannalta.

Mitä vielä haluan saavuttaa?

Hajanainen rotutyyppi on chihuissa mielestäni se kolmas suuri ongelma. Chihuissa esiintyy montaa erilaista tyyppiä ja kallon muotoa. Eri tyyppisillä chihuilla on myös oman tyyppisensä haasteet. Haluaisin tietää varmuudella mikä rodun tyypeistä on tänä päivänä se oikea ja mikä kallon muoto rodun kannalta paras ja tervein. Nämä ominaisuudet haluaisin vielä vakiinnuttaa omaan kasvatustyöhöni ja voittaa tällaisilla chihuilla näyttelyissä jonakin päivänä.

Rotumääritelmä kertoo  millainen rodun kuuluisi olla, mutta rotumääritelmän tulkintoja on varmasti yhtä monia kuin on kasvattajia tai näyttelytuomareita. Joten sen terveimmän rotutyypin määrittäminen ei sitten välttämättä olekaan kaikkein helpoin tehtävä, kun sitä ei voi määrittää pelkän tykkäämisen ja mielipiteen perusteella. Rotumääritelmän vastaavuuden lisäksi chihun pitäisi saada saada terveen paperit kaikista terveystarkastuksista, joihin kuuluu nykypäivänä myös erittäin kallis magneettikuvaus. Itse olen valmis hyväksymään oikeaksi rotutyypiksi myös jotain muuta kuin suosikkinirotutyyppini, jos terveyden saavuttaminen sen vaatii. Minulla on ollut tällainen yksilö ja tähän suosikkirotutyyppinikin perustuu, joten ehkä tiedänkin millainen se on. Voi myös olla että se tarjoillaan kaikille chihuahua harrastajille kultaisella tarjottimella nykypäivän tutkijoiden toimesta – riittää seurata aikaa ja ottaa vastaan jaettu tieto.

Summasummarum: Keski-iän kriisissä ei pysty kovin kauaa murehtimaan, kun pitää jo ruveta valmistautumaan seuraavan chihuahua emon synnytykseen. Tänä vuonna toiveissa on saada paljon hyviä narttuja!

Lapseni valitsi uroksen huippunartulleni!

Lasteni synnyttyä olin samaa mieltä monen muun koirankasvattajan kanssa, että koirat ovat minun harrastukseni ja lapseni saavat sitten ihan itse valita omat harrastuksensa. Täysin oman mielensä mukaan.

Perheen yhteiselämän varrella asia on osoittautunut kuitenkin hieman mutkikkaammaksi.

Pienet lapset haluavat osallistua kotona tapahtuviin asioihin. Onpa sitten kyse hilluvista lapsista synnyttävän nartun pentulaatikon äärellä. Tai kaksivuotiaan halusta tarjota vastasyntyneelle vettä vesikupista. Leikki-ikäinen sattaaa haluta leikata pentujen kynnet saksilla, kun ensin on omat ja kaverin hiukset parturoitu vanhempien kauhuksi.

Meillä nartut aika nopeasti oppivat siihen että synnytyksen työntövaiheeseen edetään vasta lasten mentyä nukkumaan. Jos joku nyt sattui synnyttämään päiväsaikaan, lähti mies suosiolla lasten kanssa talosta ulos HopLoppiin, laskettelemaan tai jonnekin muualle.

Pentujen kehityskaarta ja lisääntymisen perusasioita on täytynyt käydä läpi heti siitä asti, kun lapsi on ruvennut ymmärtämään puhetta. Aina lapsen tasoisesti. Lapset ovat kuitenkin lapsia, ja puhuttu asia muistetaan ehkä viiden minuutin ajan, joten pentujen ja koirien turvallisuudesta on täytynyt huolehtia erilaisilla turvatoimilla. Ihan varmuuden vuoksi. Ja esimerkiksi hoitotoimenpiteet piti pitkän aikaa tehdä lasten ollessa nukkumassa, jotta tässä asiassa lasten normaali tarve matkia ei aiheuttanut ongelmia.

Elämä koiraperheenä on muuttanut muotoaan lasten kasvaessa. Esiteinin ja teini-ikäisen perheessä ei koiria ja koira-asioita voi pitää erossa perheestä. Nuoria pitää kuunnella enemmän ja heidän mielipiteitään tulee ottaa huomioon tasaveroisemmin kuin taaperoiden kanssa. He myös ehkä haluavat tai ainakin voivat jo huolehtia koirista aikuisten ollessa poissa kotoa. Nuoria saattaa kiinnostaa koiriin liittyvät asiat ja harrastukset – heidän itsensä määrittelemällä tasolla.

Itselleni on ollut mieluisaa saada toisinaan pojasta seuraa näyttelyreissuille. Yllättäen olen saattaanut huomata miten nuori on osannut arvioida voittaneen koiran ”laatu kriteerejä”. Tyttären kanssa olemme harrastaneet mätsäreitä (match show), joissa itse olen pystynyt treenaamaan nuoria koiria  ja hän on voinut harrastaa osallistumalla ensin lapsi & lelukoira sekä lapsi & koira kisoihin. Viime aikoina Junior Handler -kilpailut ovat tulleet kuvioihin sekä ihan oikeat luokat aikuisten kanssa.  On ollut todella hienoa huomata miten hienosti tuomarit kohtelevat lapsia ja nuoria näissä tapahtumissa. Tuomarit kertovat asioista esiintymisessä ja opastavat esittämisessä. Monet tuomarit ovat hyvinkin kannustavia. Kannustavaa on ollut myös mätsäreitten upeat palkinnot ja lyhyellä aikavälillä tehtävä ilmottautumispäätös.

Miettiessäni syksyllä isäehdokkaita kuluvan vuoden pentueisiin tyttäreni osallistui osittain kartoitustyöhön. Tyttäreni suorastaan rakastui tapaamaansa poikachihuun, jota kävimme katsomassa. Tehdessäni lopulta jakoa urosehdokkaista pienille chihutytöilleni tyttäreni oli hyvin määrätietoinen asian suhteen: Hän haluaa tämän tietyn uroksen oman tyttökoiransa pentujen isäksi. Kaikki miettimäni urokset olivat hyviä. Ja vaikka kuinka suunnittelee ja valitsee niin yhdistelmän onnistuneisuudesta ei ole takeita. Lopputuloksena tyttäreni koira astutettiin hänen valitsemallaan uroksella. Jospa tyttäreni valinta toisi meille jotain hienoa tänä vuonna. Jännityksellä seuraamme tulevaa. Itseäni kiinnostaa myös tyttäreni mahdollinen halu osallistua hänen ”suunnittelemansa” pentueen hoitoon!

Perheellinen kasvattaja ei voi omia koiriaan. Perheen tulee saada osallistua koirien elämään ja kasvatukseen heille sopivissa rajoissa.Tämä tarkoittaa myös joustoa kasvattajalta, mutta sehän on normaalia perheen arkea.

Katri Rantanen

Mikä siinä chihuahuan synnytyksessä jännittää?

Kolmen päivän ja kahden viikon ikäiset luonnollisesti syntyneet chihuahuan pennut. Emon paino 2kg. Pentujen syntymäpainot 60 – 100g. Yksi pennuista on toisen emon hoidossa.

Influenssakausi on parhaimmillaan. Sängynpohjalla, lähes tiedottomana päässäni pyörii vain yksi asia. Entä jos narttu synnyttääkin juuri nyt, kun olen kykenemätön hoitamaan synnytystä?

Onhan nuo perheenjäset, jotka voivat valvoa synnytystä. Ja onhan niitä eläinlääkäreitä, jotka voivat hoitaa synnyttävän koiran.

Todellisuus vain on se, että ihan kaikki voi mennä pieleen chihuahuan synnytyksessä. Ensikertalainen kasvattaja ei edes osaa pelätä kaikkea sitä mikä voi mennä pieleen. Tieto lisää tuskaa ja varsinkin tieto siitä mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Itselläni on tällä hetkellä sikäli hyvä tilanne, että kaikki tämän hetken narttuni ovat vähintään kerran synnyttäneet onnistuneesti, monet jopa useamman kerran. Yhtäkään heistä ei ole jouduttu keisarinleikkaamaan – vielä. Se ei valitettavasti tarkoita sitä että tulevaisuuden pentueet onnistuisivat varmasti. Riittää että pentueen yksi pennuista kasvaa liian suureksi eikä mahdu syntymään luonnollisesti. Lisäksi nartulla voi ilmetä jotain yllättävää, kuten nartun kokooon nähden liian paljon pentuja, vanhan leikkauksen aiheuttamia kiinnikkeitä sisäelimiin ja riski sisäelinten repeytymiselle, tyräytyneitä vanhoja arpia tai ihan vain repeytynyt kohtu.

Ainahan sitä voi mennä eläinlääkäriin. Niin, jos sattuu että joku ottaa vastaan akuutisti ja varsinkin päivystysaikana. Päiväklinikka on leppoisaa  ja mukavaa eikä niitä akuutteja potilaita tarvi ottaa mihinkään väliin tai edes päivän tyhjään kohtaan, aina voi lähettää eteenpäin. Lehmä menee lemmikkikoiran edelle ja päivystykset ovat keskittyneet pitkien ajomatkojen päähän isoille klinikoille. Jos sinulla ei ole sitä luottolääkäriä, joka säännönmukaisesti leikkaa narttusi, saatat olla todella vaikeuksissa. Chihuahuan omistajana et ole ansainnut eläinlääkärien luottamusta siitä, että tietäisit eteneekö synnytys normaalisti vai ei. Olet vain hysteerinen pikkukoiran omistaja, jonka hermot eivät kestä normaalia synnytystä.

Joskus ainoa tapa saada chihuahua narttu leikattavaksi, on kertoa se eläinlääkärille mahdollisimman suoraan ja selväsanaisesti. Riidellä on ehkä hieman turhan voimakas ilmaisu, mutta ei siitä kovin kaukana olla, kun nartun henki pitää pelastaa. Turhaan meillä ei ole narttuja vuosikymmeniin leikattu, mutta useamman kerran on ollut emon hengen lähtö lähellä, jos en olisi ollut valppaana ja vaatimalla vaatinut eläinlääkärihoitoa koiralleni. Entä jos influenssa vielä jyllää enkä ole sielun ja ruumiin voimissa vaatimassa sitä hoitoa koiralleni? Riittääkö lääkekaapin dropit pitämään minut tolpillani sen hetken kun koirani on leikkurissa? Aina ei edes terveys ja selväjärkisyys auta, jos vastassa on kukkahattutyttö eläinlääkäri joka ei vain pysty ottamaan hoitovastuuta siitä koirasta ja lähettää taas eteenpäin. Sillä ei ole mitään väliä, vaikka koira menee tajuttomaksi sillä hetkellä kun se irrotetaan hengityskoneesta. Olemme lähettäneet sinut eteenpäin, asia ei ole enää meidän vastuulla.

Chihuahuan pennut ovat syntyessään pieniä. Maailman pienimmän rodun edustajan normaalin kokoiset pennut ovat syntyessään pieniä. Ne saattavat näyttää aika rääpäleiltä – eiväthän ne mahtuisi ulos pienestä nartusta jos olisivat suurempia. Ne saattavat olla hieman laihoja ja vähän karvattomiakin, mutta yllättävää on suuri elinvoima. Jos pentu alkaa imeä emoaan, sen paino lähtee nousuun ja siitä kehittyy täysin normaali aikuinen chihuahua! Pienimmät normaalit vastasyntyneet chihuahuan pennut ovat painaneet vain 60g. Ei siis ihme, jos eläinlääkäri on ymmärtämättömyyttään lopettanut kokonaisen chihuahua pentueenkin, koska pennut näyttivät vielä niin pieniltä ja kehittymättömiltä! Niiden kuuluukin olla pieniä – nehän ovat chihuahuan pentuja!  Chihuahua kasvattajat ovat mestareita elvyttämään pentuja ja auttamaan pentua saamaan ensimmäiset ternimaito tilkat. Jokainen turhaan lopetettu pentu saa minut vihaiseksi ja suorastaan totaalisesti raivoihini. Miksi eläinlääkäri ei voi kysyä toiminta ohjetta, jos ei ymmärrä pentuja? Varsinkin jos omistaja on erikseen painottanut pentujen hengissäpitämisen tärkeyttä? Nykyään en lähde eläinlääkärin aulasta pois ennen kuin olen päässyt pentujen luoksi. Sama koskee ihan kaikkia akuutteja koirien hoitoja ja toimenpiteitä. Hoito ja kommunikaatio eläinlääkärin kanssa on vaan niin paljon parempaa, kun istut odottamassa siellä odotushuoneessa. Koirani ansaitsevat hyvää hoitoa ja pysyä hengissä, myös ne vastasyntyneet pennut. Ja siitäkin huolimatta, että itse olisin influenssan kourissa.

Tätä kirjottaessani narttuni ei ole vielä synnyttänyt. Itse olen parantunut influenssasta ja toivon vain etten saa pahaa jälkitautia. Osa perheestä on vielä vuoteen pohjalla. Täytyy steriloida saksia, pihtejä ja pipettejä. Pakata laukku valmiiksi mahdollista keisarinleikkausta varten. Se on kuitenkin vain koira ja ne on vain koiranpentuja. Mutta niin rakas koira ja paljon odotetut pennut!!

Koirankasvattaja venyy, vanuu ja paukkuu

Kesän jäljiltä palataan pikkuhiljaa arkeen. Lasten koulut alkavat. Reippaat aamulenkit koirien kanssa palaavat kuvioihin. Itselleni tämä kesä on ollut poikkeuksellisen rauhallinen. Suorastaan niin rauhallinen, että tulevan syksyn aktiviteetit tuntuvat jopa pelottavilta. Pidän siitä, että tekemistä on paljon mutta olen myös oppinut ettei sitä saa olla liikaa.

Olen usein ihmetellyt miten koiraihmiset pystyvät tekemään sen kaiken mahdollisen tässä koiraharrastuksessa. Käydään kokopäiväisessä työssä, viikonloput koiranäyttelyissä, valvotaan synnytykset öisin, otetaan vastaan pennunkatsojat ja treenataan omat kasvavat pennut ja nuoret koirat. Ja kaiken tämän lisäksi lasten kanssa tehdään juttuja ja kuskataan harrastuksiin. Puhumattakaan siitä, että parisuhde kukoistaa ja koti on viimeisen päälle hoidettu.  Koirankasvattajissa on paljon todellisia ihmenaisia ja -miehiä.

Monelle ihmiselle lasten syntyminen ja kasvatus laittaa parisuhteen ja muun elämän koetukselle. Lasten kanssa usein tulee jotain ongelmia kuten korvatulehduskierrettä tms ja vaatiihan lapsi jatkuvaa hoivaa ilman vapaapäiviä. Aivan kuten koiratkin. Jos pienet lapset eivät sairastaneet ihan jatkuvasti niin ainakin sitten murkkuikäiset jo tarvitsevat läsnä olevaa vanhempaa. Tässä vaiheessa ongelmakoirankin koulutus saattaa olla helpompaa.

Minkä taakseen jättää sen edestään löytää – on vanha sanonta. Toisaalta joskus ihmettelen kuinka kasvattajalle pentujen sosiaalistamisen tärkeys on kyllä pääosin mennyt perille, mutta samaan aikaan omat lapset kasvavat nurkissa pyörien. Myönnän, että meillä välillä käy juuri toisinpäin. Ihmisen odotusikä on kuitenkin lähempänä 100 vuotta ja koiralla, vaikka kuinka tärkeä perheenjäsen onkin, lähempänä 10 vuotta. Itselleni ainakin on selvää, että sen tulevan sadan vuoden eteen kannattaa nähdä pikkuisen enemmän vaivaa.

Luin juuri blogikirjoituksen kuinka taiteilijoilla burn out on aika tavallista. Tämä johtuu siitä ettei taiteilijan työ ammattilaisenakaan usein elätä taiteilijaa ja jopa ammattitaiteilija saattaa tarvita sen toisen työn elämiseen. Tämä kuulostaa aikalailla samankaltaiselta monien koirankasvattajien elämän kanssa.

Koirankasvattajalle kerääntyy arjen haasteita ihan tarpeeksi yhdelle elämälle. Perheellisellä koirankasvattajalla sattaa olla kaikki mahdolliset haasteet. Siihen ei tarvita kovin hyvää matikkapäätä laskea yhteen työpäivän pituus ja todeta vuorokauden tuntien riittämättömyys.

Koirankasvattaja – muista huolehtia myös itsestäsi! Ja näin koulujen alkaessa huolehditaan karvaisten kavereiden lisäksi myös niistä ihmislapsista! Koirat ovat hauska harrastus myös lapselle, kunhan välit vanhempiin on kunnossa.