Kesän jäljiltä palataan pikkuhiljaa arkeen. Lasten koulut alkavat. Reippaat aamulenkit koirien kanssa palaavat kuvioihin. Itselleni tämä kesä on ollut poikkeuksellisen rauhallinen. Suorastaan niin rauhallinen, että tulevan syksyn aktiviteetit tuntuvat jopa pelottavilta. Pidän siitä, että tekemistä on paljon mutta olen myös oppinut ettei sitä saa olla liikaa.
Olen usein ihmetellyt miten koiraihmiset pystyvät tekemään sen kaiken mahdollisen tässä koiraharrastuksessa. Käydään kokopäiväisessä työssä, viikonloput koiranäyttelyissä, valvotaan synnytykset öisin, otetaan vastaan pennunkatsojat ja treenataan omat kasvavat pennut ja nuoret koirat. Ja kaiken tämän lisäksi lasten kanssa tehdään juttuja ja kuskataan harrastuksiin. Puhumattakaan siitä, että parisuhde kukoistaa ja koti on viimeisen päälle hoidettu. Koirankasvattajissa on paljon todellisia ihmenaisia ja -miehiä.
Monelle ihmiselle lasten syntyminen ja kasvatus laittaa parisuhteen ja muun elämän koetukselle. Lasten kanssa usein tulee jotain ongelmia kuten korvatulehduskierrettä tms ja vaatiihan lapsi jatkuvaa hoivaa ilman vapaapäiviä. Aivan kuten koiratkin. Jos pienet lapset eivät sairastaneet ihan jatkuvasti niin ainakin sitten murkkuikäiset jo tarvitsevat läsnä olevaa vanhempaa. Tässä vaiheessa ongelmakoirankin koulutus saattaa olla helpompaa.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää – on vanha sanonta. Toisaalta joskus ihmettelen kuinka kasvattajalle pentujen sosiaalistamisen tärkeys on kyllä pääosin mennyt perille, mutta samaan aikaan omat lapset kasvavat nurkissa pyörien. Myönnän, että meillä välillä käy juuri toisinpäin. Ihmisen odotusikä on kuitenkin lähempänä 100 vuotta ja koiralla, vaikka kuinka tärkeä perheenjäsen onkin, lähempänä 10 vuotta. Itselleni ainakin on selvää, että sen tulevan sadan vuoden eteen kannattaa nähdä pikkuisen enemmän vaivaa.
Luin juuri blogikirjoituksen kuinka taiteilijoilla burn out on aika tavallista. Tämä johtuu siitä ettei taiteilijan työ ammattilaisenakaan usein elätä taiteilijaa ja jopa ammattitaiteilija saattaa tarvita sen toisen työn elämiseen. Tämä kuulostaa aikalailla samankaltaiselta monien koirankasvattajien elämän kanssa.
Koirankasvattajalle kerääntyy arjen haasteita ihan tarpeeksi yhdelle elämälle. Perheellisellä koirankasvattajalla sattaa olla kaikki mahdolliset haasteet. Siihen ei tarvita kovin hyvää matikkapäätä laskea yhteen työpäivän pituus ja todeta vuorokauden tuntien riittämättömyys.
Koirankasvattaja – muista huolehtia myös itsestäsi! Ja näin koulujen alkaessa huolehditaan karvaisten kavereiden lisäksi myös niistä ihmislapsista! Koirat ovat hauska harrastus myös lapselle, kunhan välit vanhempiin on kunnossa.