Pennuista luopumisen tuskaa

Meillä on aivan ihanat pennut. Niin kauniit, rohkeat ja molemmilla on vieläpä  6+6 saksipurenta tällä hetkellä, mikä ei ole itsestään selvyys kasvattamassani rodussa.

Valitettavasti olen molemmat luvannut jo muualle – lemmikeiksi perheisiin. Meille syntyy useampia pentueita vuodessa ja karu tosi asia on ettei kaikkia pentuja voi jättää kotiin. Vaikka kuinka haluaisi ja sydäntä raastaisi niistä luopuminen.

Syntyisivät kaikki pennut edes suunnilleen yhtä aikaa, mutta ei. Meidän pienet tytöt ovat päättäneet, että tulevat kiimaan aina vasta vähän ennen tiineenä olevan tytön synnytysaika, joten en koskaan tiedä syntyykö seuraavaan pentueeseen edes yhtä lupaavan oloisia pentuja. Useamman pentueen hoitaminen yhtä aikaa olisi vaativaa ja aikaa vievää mutta se onnistuisi, koska olen päivisin kotona. Tällöin voisi tehdä niin kuin kasvattajan kuuluisi tehdä. Valita kaikista syntyneistä pennuista se kaikkein paras tai parhaat, joilla jatkaa eteenpäin.

Nyt sitten yritän miettiä sukutauluja ja järkeillä, että kotiin jäävä pentu edustaisi kenties hieman erilaisempaa sukupuuta, kuin joita minulla jo on kotona kasvamassa tai edes edustaisi isänsä tuomia,  harvinaisempia, mutta säilyttämiskelpoisia ominaisuuksia. Emostahan minulla jo onkin yksi jälkeläinen kotona.

Seuraavat kaksi pentuetta syntyvät taasen parin kuukauden välein, joten en taaskaan pysty kättelyssä sanomaan pitäisikö seuraavista pennuista joku varmuudella jättää kotiin vaiko katsoa vielä se seuraavakin pentue. Sukutauluja katsoen ja järjellä ajatellen, kaikista tämän kevään ja saman isäkoiran pennuista ei pitäisi kotiin jäädä kuin yksi – enintään kaksi pentua. Kasvattajan tulee miettiä myös koiriensa geneettistä vaihtelua ja sen ylläpitä

mistä kasvatustoiminnassa.

Kuva:Anna-Kaisa

Yövalvomisia

Olen Katri Rantanen, tavallinen perheenäiti Vihdin metsistä. Tai oikeastaan mikään muu tuossa ei pitänyt paikkaansa kuin nimeni. Me olemme koiraperhe, enkä minä ole tavallinen perheen äiti. Ja vaikka asumme Vihdissä, tämä on ihan tavallista omakotitaloaluetta. Meidän perheeseemme kuuluu vanhemmat, äiti ja isä, kaksi koululaista, tyttö ja poika sekä tällä hetkellä kahdeksan aikuista chihuahua-rotuista koiraa. Se etten ole ihan tuiki tavallinen perheenäiti, johtuu siitä että kasvatan koiria.

Meillä on usein koiranpentuja. Chihuahua rotuisia. Tuorein pentue syntyi jouluaatto iltana. Pian lahjojen jaon jälkeen. Samalla kun luin iltasatua tyttärelleni. Lopulta tyttäreni oli liian väsynyt odottamaan että sain lukemisen välissä autettua pennun ulos kalvoista ja kuivattua. Joten hän meni kiltisti nukkumaan ja jatkoimme satua seuraavana iltana. 
Meillä ei ole erillisiä kenneltiloja, joten pennut nukkuivat kanssani ensimmäiset kolme viikkoa. Yleensä pyrin nukkumaan vain ensimmäiset 2-3 päivää pentujen kanssa, mutta juuri nyt pennuille ei ole voinut tarjota täysin tyhjää huonetta. Lasten syntymän ja iän myötä olen tullut herkkäunisemmaksi ja vaikka nukun korvatulpat korvissa niin saatan herätä pentujen vikinään tai maitobaarin lupsutukseen keskellä yötä. Aamulla näytän sitten helpostikin aika räjähtäneeltä ja täysin nuutuneelta. Ja koska pentuja on useammat vuodessa näytän aika usein räjähtäneeltä ja nuutuneelta.
Tunnetusti yöllä valvominen häiritsee normaalia hormonituotantoa ja siten lisää taipumusta ylipainoon. Syksyn ja alkutalven aikana olinkin onnistunut lisäämään painoani kymmenellä kilolla, joten aloitan vuoden 2017 kuten monet muutkin keski-ikäiset äidit. Menemällä kuntosalille.