Lauman kanssa lenkille!

Syksyn koleat säät vaativat lenkkeilyttämään chihuja. Pennut ja nuoret koirat tarvitsevat liikuntaa oppiakseen sisäsiisteiksi ja  oppiakseen asioita ympäristöstään. Mahdolliset tulevat emot tarvitsevat hyvän yleiskunnon pystyäkseen helposti käymään läpi pennutuksen rasitukset. Urokset tarvitsevat virikkeitä kodin ulkopuolelta etteivät rupea tappelemaan keskenään. Vanhuskoirat tarvitsevat liikuntaa pitääkseen yllä hyvää peruskuntoa, jotteivät vanhenisi liian nopeasti. Eli kaiken ikäiset ja erilaisissa elämänvaiheissa olevat koirat tarvitsevat liikuntaa. Jos ulkoilutat vain yhden tai pari koiraa kerrallaan, miten valitset koirat lenkille? Vai käytätkö tunteja päivässä koirien ulkoiluttamiseen?

Minulle on nykyään tosi vaikeaa ulkoilla vain yhden koiran kanssa. Se on suorastaan ahdistavaa, kun tiedän kotona odottavan lauma muita, jotka olisivat halunneet tulla mukaan. Joskus se on kuitenkin pakollista koiran opettamisen ja kouluttamisen kannalta. Yleensä minulla on vähintään kaksi – kolme koiraa mukana, koulutustilanteissakin. Normaalille lenkille mukaan lähtee yleensä viisi koiraa. Tällöin hihnat pysyvät vielä kohtuullisessa järjestyksessä pysähtyessäkin ja yhtä koirista voi ulkoiluttaa vaikka Flexissä. Tällöin ulkoilu on kaikkien kannalta vielä miellyttävää ja rentouttavaa. Joskus ulkoilutan hihnassa kymmenenkin koiraa. Tällöin teemme yleensä lyhyemmän lenkin alueella, jossa on hyvät mahdollisuudet väistää vastaantulijoita viheralueille lenkin kaikissa vaiheissa.

Isomman lauman lenkittämisessä yhtä aikaa on muutama perussääntö:

  •  Kaikkien pitää liikkua yhtä aikaa ja pysähtyä yhtä aikaa tarvittaessa. Itse käytän käskyjä ”Hop-Hop” ja ”Seis”. Koirat liikkuvat viuhkana taluttajansa edellä pitkähköllä hihnalla.
  • Liikkumista helpottaa, jos kaikilla koirilla on yhtä pitkät hihnat, sekä kaulapannat tai sellaiset valjaat, joissa lukko on selässä kiinni valjaassa. Eli mikään valjassysteemi ei tee kenenkään hihnasta muita pidempää. Hihnoista pidetään kiinni varresta, kaikkia yhtä pitkän matkan päästä, ei hihnan lenkistä.
  • Pysähdyttäessä hihnat kerätään lyhyelle, kaikille yhtä pitkäksi tai nostetaan korkealle pystyyn, jotta eivät mene kovin solmuun koirien liikehtiessä paikoillaan. Liikkeelle lähdettäessä hihnat selvitetään. Tähän tarvitaan kaksi kättä. Hihnoja voi joutua selvittelemään myös liikkumisen aikana. Solmut on avattava heti niiden syntyessä.
  • Jos koira pääsee irti, pysähdytään ja kutsutaan koira luokse.

Näillä perusasioilla pärjää pitkälle.

Ongelmia syntyy varmaan eniten lauman kohdatessa jonkin häiriötekijän. Vastaan tulee vieras koira tai jokin muu aiheuttaa voimakkaita tunteita laumassa.

Varsin hyvin toimivia menetelmiä lauman hallintaan on kolme kappaletta:

  • Taluttaja pysäyttää koirat seisomaan paikoilleen ”Seis” -käskyllä sopivan välimatkan päähän häiriötekijästä. Ja antaa siten tilaa häiriötekijälle ohittaa lauma rauhallisesti. Taluttajan tulee itse tietää mikä on se etäisyys, jolla oma lauma pysyy rauhallisena.

  • Taluttaja astuu koirien kanssa syrjään pääväylältä pyytäen koiria ottamaan kontaktin taluttajaan antaen samalla tilaa häiriötekijälle ohittaa lauma rauhassa. Nopein ja kenties helpoin tapa saada koko lauma kiinnostumaan taluttajasta on ruokkia koiria herkulla niin kauan kuin taluttaja haluaa pitää koirien kiinnostuksen itsessään. Koko lauman palkitseminen yhtäaikaisesti onnistuu oikeastaan vain palkitsemalla koiria herkuilla maahan.

  • Taluttaja kehottaa koiria liikkumaan etenpäin välittämättä kohteesta ”Hop-Hop” käskyllä.

Chihun ihanne pää?

Olen pitkään halunnut kirjoittaa ihanteellisesta chihuahuan pään muodosta, mutta olen lykännyt kirjoittamista aiheen vaikeuden takia. Kuka oikeasti tietää millainen on terve, rotutyypillinen ideaali chihun pää? Mitä kauemmin kasvattaja on rotua kasvattanut, sitä varmempi MIELIPIDE kasvattajalla on täydellisestä chihuahuan päästä.

Itse tarkoitan chihuahuan ideaalipään muodolla mahdollisimman tervettä pään muotoa, joka kuitenkin olisi rotutyypillinen. Ei välttämättä kuitenkaan nykymuodin mukainen. Chihuahuan pään terveys voidaan todentaan vain ja ainoastaan vanhemman yksilön magneettikuvauksessa, joka on tehty sekä aivoille että koko selkärangan alueelle.

Chihuahuan pään muoto ja siihen mahdollisesti liittyvät ongelmat ovat vaikea aihe. Vesipäisyys on tunnustettu rodun ongelma, kenties jopa tuhansien vuosien takaa rodun alkujuurista lähtien. Viimeisten vuosikymmenten uudet ja tehokkaat tutkimusmenetelmät ovat paljastaneet ikäviä asioita rakkaan rotumme pääkopan sisältä. On fakta että lähes kaikilla chihuilla on takaraivon epämuodostuma eli jonkin asteinen chiari (CM). Chiari on yleinen erityisesti kääpiökoirilla, mutta sitä esiintyy myös kookkaammilla koirilla. Chiaria on epäilty pahamaineisen selkärangan ontelotaudin, syringomyelian (SM), aiheuttajaksi. Kaikille ei kuitenkaan kehity syringomyeliaa, mikä on positiivinen asia. Uusin näkemys ilmaisee saman ongelman aivo-selkäydinnesteen kierron häiriönä, mikä kattaisi kaikki syringomyeliaa aiheuttavat häiriöt.

Chihuahua-rodussa onneksi kuitenkin vain harva rodun yksilöistä oireilee. Avonaisella moleralla on arveltu olevan suojaava vaikutus. Oireilevia yksilöitä on kuitenkin ruvennut putkahtelemaan esiin enemmän kuin aikaisempina vuosina, tai asioista puhutaan vain avoimemmin. Onneksi meidän rodussa on myös vielä paljon muuntelua päiden muodoissa, joten jos pään muodolla on vaikutusta ko. sairauden kehittymiselle, voi tälle rodulle olla mahdollista jalostaa terveempi pään muoto nykykasvattajien toimesta. Tieteellisesti on todettu, että ihan pelkkä chiari saattaa aiheuttaa ongelmia koiralle, kuten esim. kipua, kutinaa tai selkärangan jäykkyyttä. Syringomyelia taas aiheuttaa neurologisia oireita kuten ilmarapsutusta. Jos pitäisi valita kahden pään tyypin välillä joista toinen on vesipäätä lähestyvä erittäin pyöreäpäinen chihuahua ja toinen on hieman kulmikkaampi ja pidempikalloisempi chihuahua, kumman valitsisit? Tällä hetkellä ovat muodissa erittäin pyöreäpäiset chihuahuat, pidempi kalloiset harvemmin pärjäävät näyttelyissä eikä näitä suosita jalostuksessa. Suomalaisessa tuomarien koulutusohjelmassa asia on kuitenkin jo nostettu esille.

Syringomyeliaa, aivo-selkäydinnesteen kierron häiriötä, on tutkittu paljon cavalier king charlesin spanieleilla ja myös griffoneilla. Tämä on meidän rodun kannalta onnekasta, sillä kaikkia tutkimuksia ei välttämättä ole tarpeellista tehdä uudelleen chihuahualla vaan voimme oppia muilla roduilla tehdyistä tutkimuksista. Cavaliereille tutkimuksia on tehty paljon ja informaatiota on myös paljon. Rodussa kuitenkin esiintyy varsin vähän vaihtelua pään muodoissa. Yhtenäinen pään muoto saattaa tehdä sen, ettei sairaudesta ole kovin helppo päästä eroon. Griffoneilla taas esiintyy runsaammin erilaisia päänmuotoja ja tutkimuksissa on todettu liian lyhyen ja kapean KALLONPOHJAN lisäävän pyöreyttä kallossa ja voimistavan riskiä aivo-selkäydinnesteen kierron häiriöön. Chihuahua-rodussa omenapää on tavoiteltava ominaisuus. Osa harrastajista ymmärtää chihuahuan omenapään täysin pyöreäksi palloksi, vaikka omena ei sitä ole. Englanninkielinen ilmaisu ”roundish appearance” saattaisi tässä tapauksessa olla paremmin pään muotoa kuvaava ilmaisu?

Chihuahuan silmien väli kuuluu olla tasainen tai hieman kuopallaan. Takaraivoluun kuuluu erottua selvästi. Pään ei kuulu pullistella otsalta, ohimoilta tai muualtakaan. ’Roundish appearance’ riittää. SEN PITÄISI RIITTÄÄ. Pääkallo on alunperin syntynyt selkärangan nikaman pullistumasta. Se on luonnostaan hieman kulmikas. Aivo-selkäydinnesteen kierron häiriö voi aiheuttaa pään pyöristymistä ja kasvamista, jolloin luisevuus ja kulmikkuus pikkuhiljaa häviää ja pään muoto muuttuu yhä pyöreämmäksi. Pään koon kasvaessa takaraivoluu painuu kallon sisälle, otsa pullistuu silmien välistä ja pää kasvaa joko pituutta, leveyttä, korkeutta, tai kaikkia näitä. Muilla roduilla on havaittu aivo-selkäydinnesteen kierron häiriöön liittyvän myös alaleuan käyristymistä, jolloin alaleuka lyhenee. Omasta mielestäni pään pyöristyessä liikaa ja kasvaessa kokoa, myös lisääntymiseen, muuhun terveyteen ja käyttäytymiseen liittyvät riskit nousevat.

FCI ja Mexiko ovat poistaneet moleran rotumääritelmästä. Jalostuksellinen suuntaus terveempään päänmuotoon kulkee mielestäni käsikädessä moleran sulkeutumisen kanssa aikuisilla chihuilla, joten riittäisi yhden asian jalostaminen kahden asian saavuttamisesi. Nuoret koirat ja pennut saattavat jopa hyötyä molerasta kasvuiässä. Molerasta on tekeillä väitöskirja, joten ei siitä sen enempää.

On mahdollista, ettei rotutyypillistä chihuahuan päätä ole mahdollista saada jalostettua ilman jonkin asteista chiaria. Muutosten ollessa kuitenkin niin lieviä ettei koira ehdi kärsiä elämänsä aikana, on hyvä tavoite. Lisäksi tulisi kiinnittää huomiota oireettomuuden jalostamiseen, mikä Cavaliereilla on tarkoittanut pidemmän kaulan jalostamista. Ja kun chiarin itsessään on monissa tapauksissa todettu lieventyvän koirien vanhentuessa, niin pitkä oireeton elämä chihuille rotuna voisi olla mahdollinen.

Pään muodosta syringomyelia riskin ennakoimisessa on viime vuosina puhuttu paljon, mutta silti ainoa luotettava tapa todeta syringomyelia on tehdä magneettikuvaus (MRI) koiralle asiaan perehtyneellä klinikalla. Syringomyelia on etenevä sairaus, joten mitä vanhemmasta koirasta on kyse sitä varmemmin jotain muutoksia löytyy. Useimmissa tapauksissa sairaus alkaa kehittyä vasta kahden ikävuoden jälkeen, joten oireettomien hyvin nuorten kuvaus ei anna tarpeellista tietoa. Omasta mielestäni kolmevuotiaan ja sitä nuoremman tulisi aina olla terve (<2mm).  Viisi vuotta täyttäneen kohdalla voisi miettiä myös koiran muuta jalostuksellista arvoa. Virallisen suosituksen mukaan oireetonta syringolöydöskoiraa (2mm) saa käyttää jalostukseen, suosituksella yhdistää koira terveeseen yksilöön.

Ladattava video chihuahuan kallon muutoksesta riskikalloksi

Kennelliiton chiari ja syringo info, sekä jalostussuositukset

Tarkempaa lukemista asiasta kiinnostuneille

Tarviiko chihun pentujen kanssa aina valvoa öitä? – How much effort Chihuahua puppies need to stay alive?

 

First in Finnish then in English

Minulta on kysytty kuinka paljon käytän aikaa pikkupentujen hoitamiseen? Vastaus on etten kovinkaan paljon, tai ainakin niin vähän kuin mahdollista.

Nuku kahdestaan viimeisillään olevan emon kanssa ja vielä 2-3 yötä synnytyksen jälkeen. Olen jo sen verran iäkäs, että tämän jälkeen minun täytyy päästä omaan sänkyyn nukkumaan kunnollisille yöunille. Ja hyvin pennut pärjäävät yönsä ihan oman emonsa kanssa. Jos eivät pärjää, se on voi voi ja luonnonvalinta tekee tehtävänsä.

Miten tämä on mahdollista chihuahuan pentujen kanssa? Ei välttämättä ihan helposti, mutta on täysin mahdollista. Pentujen elinvoima on nimittäin voimakkaasti perinnöllinen ominaisuus. Elinvoimainen pentu löytää itse nisän nopeasti syntymän jälkeen ja huolehtii itse syömisestään siitä lähtien kasvaen tasaisesti normaalilla kasvukäyrällä. Kun pentueista valitsee jalostukseen ne kaikkein elinvoimaisimmat yksilöt, niin tulevaisuuden pentueissa vahvojen ja elinvoimaisten pentujen määrä lisääntyy nopeasti.

Kasvattajan muut toiveet pentua kohtaan voivat tehdä sen, ettei se elinvoimaisin pentu jääkään jatkamaan sukua ja toki jalostukseen käytettävällä yksilöllä on tärkeää olla muitakin rodun kannalta tärkeitä ominaisuuksia kuten rotutyyppi, luonne, rakenne ja terveys. Mutta sitä kaikkein eniten tukea tarvinnutta pentua ei kuitenkaan tule jättää siitoskoiraksi, jos ei halua vastaisuudessakin valvoa öitään. Hyvät yöunet pitää mielen tasapainossa ja koiraharratuskin maistuu kaiken kaikkiaan paremmalta.

Elinvoima on kuitenkin kohtuullisella vaivalla varsin nopesti saavutettava ominaisuus – ei chihuahuan pentujen kanssa ole mitenkään pakollista valvoa yöttömiä öitä jatkuvasti. Se ei ole rotuominaisuus, ainakaan toivottu sellainen.

Suosittelen kaikkia kasvattajia kokeilemaan mahdollisuuksien mukaan elinvoiman lisäämistä omissa pentueissa nyt ja tulevaisuudessa. Kuinka paljon enemmän iloa pennuista tulee myös kasvattajalle, kun kasvattajan ei tarvitse pentujen takia kulkea sumussa viikkoja. Muitakin rodun ja kasvatustyön kannalta positiivisia asioita saattaa ilmaantua näköpiiriin. Suosittelen kaikille!

 

How much effort Chihuahua puppies need to stay alive?

I’ve been asked how much effort I make for the puppies to survive? The answer is not that much, or at least as little as possible.

I sleep in the same room with the Chihuahua mother due to birth for the last week(s). Then I share the room with the mother for another 2-3 nights after the delivery. I’m already so old that I need to get a good night sleep from that on.  And the puppies usually do well with their own mother taking care of them. If puppies don’t make it the natural selection has done its job.

How is this possible with chihuahua puppies? Not necessarily easy, but it is quite possible. Indeed, puppies’ vitality is a strongly inherited trait. A vibrant puppy will quickly find a milk bar after the birth and will take care of itself ever since, growing nice on a normal growth curve. When a breeder picks up the most viable puppies for breeding, the number of strong and vibrant puppies in the future litters will increase rapidly. It is not necessity to monitor puppies continuously. It is not a breed feature, at least not desired one.

The breeder’s other desires for the puppies may not always meet with the most viable puppy and, of course, it is important for the breeding to have other important qualities in a breeding stock such as type, temperament, structure and health. However, puppies which need a lot of assistance should not be keepers.

I do recommend all breeders to increase their vitality in their litters from now on. As an added bonus, a good night’s sleep keeps your mind in a good shape.  How much more joy puppies and the breeding itself will give you, when you don’t have to continuously live in the foggy state of mind due to a sleep deprivation?

 

Kasvatanko chihuja sukutaulu edellä? – What pedigree means to me?

First in Finnish and then in English!!

Sukutaulujen merkitys omassa kasvatustyössäni on mietityttänyt viime aikoina kovasti. Tiedän usein kasvattavani sukutaulu edellä, mutta pitäisikö minun muuttaa käytäntöäni?

Työskennellessäni geneetikkojen kanssa menneinä vuosina sukupuun merkitys valkeni vähitellen. Kun sairautta aiheuttava geenivirhe pystytään tunnistamaan dna-tasolla, selviää onko virhe sama kuin toisella samaa sairautta sairastavalla. Geenissä olevien tietynlaisten sairautta aiheuttavien virheiden, mutaatioiden, määrä lajilla on usein varsin rajallinen. Siten saman virheellisen geenimutaation omaavat ovatkin yleensä sukua keskenään, vaikkakin sitten kaukaista sukua. Tämä oli silmiä avaava tieto.

Asiasta kiinnostuneena ostin kaupasta niin suuria paperiarkkeja kuin löysin ja kirjoitin auki silloisten koirieni sukutaulut niin pitkälle kuin paperia riitti. Käytännössä tämä tarkoitti 7-8 sukupolvea. Oikeastaan yhteisen esi-isän löytyminen saattaisi vaatia ainakin 19-20 esi-isän sukutaulua, mutta ei mennä nyt pilkun viilaukseen. Tuohon aikaan sukutaulut piti joko tietää itse tai selvittää eri maiden valiokirjojen tai vuosikirjojen avulla. Nykyään riittää tutkia Kennelliiton jalostustietokantaa. Jos se ei riitä, niin Googlettamalla löytyy ulkomaisia sukutaulutietokantoja kuten World Pedigree, kennelien kotisivuilla on sukutauluja ja muidenkin maiden kenneljärjestöillä on sukutaulutietokantoja.

Saatuani valmiiksi silloisen kantakoirani sukutaulun 16:teen sukupolveen asti selvitettyä, huomasin että lähes joka toinen koira kuudennessatoista sukupolvessa oli joko sama koira tai saman kennelin koira. Huomatkaa, että Kennelliiton rekisterikirjassa oleva sukutaulu antaa vain kolmen esivanhemman tiedot. Se, että koirani sukupuu muodostui lähes muutamasta kantakoirasta selitti kylläkin korkean pentukuolleisuuden!

Vanhempien sukusiitoksen määrästä riippumatta, täysin sukutauluiltaan toisilleen vieraat koirat, jopa ihan sinne 20 sukupolveen asti, tuottavat keskenään ulkosiitospentueen. Nykypäivänä koiria kuitenkin viedään moniin maihin pysyvästi tai lainaan eri kasvattajien kesken, joten ulkomaan tuonti ei välttämättä ole eri sukuinen. Maailmasta on tullut kansainvälisempi kuin aiemmin. Sukutauluihin kannattaa siis yhä perehtyä huolella. Varsinkin, jos tuontikoiran tarkoitus on vieraan veren lisääminen omaan kantaan ja siten mahdollinen perinnöllisistä sairauksista puhdistava vaikutus.

***

Same text in English:

How important is a dog’s pedigree in breeding?

Recently, I have been considering the importance of pedigrees in my own breeding program. I make breeding decisions often by looking at the pedigrees first, but should I change my practice?

When I worked with geneticists in the past, the importance of the pedigree tree become very clear. When it is possible to identify the disease-causing gene defect at the dna level, it becomes clear whether the person having the same disease also carry a same mutation. The number of the certain types of mutations causing a disease in the species is often quite limited. Thus, those with the same gene mutation are usually related, albeit distantly related. This was eye-opening information.

Back then, I bought from the store as large sheets of paper as I found, and I filled the sheets with the pedigrees of my dogs at that time. This meant 16 generations. In practice, common ancestry may require at least 19-20 generations ancestral pedigrees, but lets not take this too seriously. At that time, you had to know pedigrees yourselves or get the information through the yearbooks etc of different countries. Today it is enough to study the breeding database of the Finnish Kennel Club. If that’s not enough, you can search from Google for foreign pedigree databases such as World Pedigree, pedigrees on kennels own pages and also kennel organizations in other countries have pedigree databases for pedigree dogs.

Having completed my pedigree of the 7-8th generation of my dogs at that time, I noticed that sixteenth-generation dogs originated to two or three dogs from the same kennel. Please notice that the normal pedigree certificate from the Kennel Club Registry provides only the data of three ancestors. The fact that my dog’s family tree was made up from only a few dog dogs explained the high puppy mortality!

Regardless of the number of parents’ inbreeding value, offsprings will be outcross puppies, if parents are not related. Nowadays, however, dogs are exported to many countries permanently or borrowed by different breeders, so even foreign imports may relate to your current dogs. The world has become more international than before. It is therefore advisable to look carefully at pedigrees, even 20 generations if needed. Especially if the purpose of the import dog is to add foreign blood to your own strain and in purpose to purify the hereditary diseases in your own stock.

Se kuuluisa intuitio

Kylmänhiki nousee otsalle. Olen nähnyt tuollaisen pentuvatsan joskus ennenkin. Pienellä nartulla.

Pystyn yhä kuulemaan korvissani chihuahuanartun rääkäisyn keskellä yötä. Muistan kuinka pomppaan ylös ja laitan valot. Narttu makaa tiedottomana kieli roikkuen suusta sinisenä. Vetäisen Nutri+ – geeliä nartulle huulen alle limakalvolle, laitan sen lämpötyynylle peiton alle ja soitan ensimmäiselle eläinlääkärille. Tämä lääkäri ei voi ottaa vastaan, koska koirani on kuulemma niin sairas eikä hänellä ole avustajaa. Hän etsii minulle sopivan suuremman eläinlääkäriaseman puhelinnumeron. Soitan sinne ja lähden ajamaan koirani kanssa mustaan yöhön.

Vanhempi eläinlääkäri saa narttuni virkoamaan päivystävällä ketjuklinikalla. Keskustelemme nartun ja pentujen voinnista sekä mahdollisista tulevista toimenpiteistä. Aamun kajastaessa tulee päivystävän eläinlääkärin vuoronvaihto. Uusi nuorempi eläinlääkäri ei sitten uskallakaan ottaa hoitovastuuta nartustani ja haluaa lähettää narttuni yliopistolliseen eläinsairaalaan. Narttuni tarvitsee verensiirron. Kiistelemme asiasta hetken, koska koirani ei mielestäni ole siirtokunnossa ja olen ennenkin hakenut verta verensiirtoa varten yliopistollisesta eläinsairaalasta. Narttuni pakataan minulle mukaan ja kerrotaan että meitä odotetaan eläinsairaalassa. Ilman lisähappea koirani menee uudestaan tajuttomaksi, kieli roikkuu suusta sinisenä. Istun autossa Helsingin aamuruuhkassa tiedottomana oleva koira vieressäni. Pääsen vihdoin perille eläinsairaalaan, ketään ei näy, juoksen pitkin käytävää koira sylissäni ja huudan APUA!

Narttuni tila vakautetaan uudelleen, se odottaa vuoroa leikkaukseen, pentujen poistoon vuorokausilla 53. Käymme läpi eläinlääkärin kanssa nartun tilan ja eläinlääkäri vakuuttaa heillä olevan pätevä tiimi, joka osaa huolehtia pennuista. Lähden kotiin huolehtimaan lapsistani ja muista koiristani. Myöhemmin saan tiedon, että kaikki seitsemän pentua on lopetettu ilman lupaani. Narttu selviää tilanteesta hengissä.

Tästä on nyt jo useampi vuosi.

Miksi tämä painajainen nousi mieleeni uudestaan? Näen edessäni nartun, jolla on todella suuri vatsa. Nartulla on vaikeuksia seistä ja liikkua. Kyseessä on itselleni kaikkein rakkain chihu, Tiinu. Nartun olo on tukala vuorokausilla 54.

Joudun keskittymään, jotta pystyisin ajattelemaan selkeästi. Tiinu syö vielä joka kerta tarjotessani sille ruokaa. Hän ei juo mitenkään poikkeuksellisen paljon. Hänen ikenensä ovat kauniin vaaleanpunaiset ja uloste tummaa. Ja hän on synnyttänyt jo aiemmin kaksi kertaa ihan itse. Lasken siis kymmeneen, hengitän syvään ja yritän olla tartuttamatta hysteriaani narttuun. Ja samalla päätän, että jos päädytään leikkaukseen nämä jäävät nartun viimeisiksi pennuiksi.

Nukun Tiinun kanssa, kuten kaikkien synnyttävien narttujeni kanssa teen. Huolehdin ruokailusta neljä tai jopa viisi kertaa päivässä korkealaatuisella ravinnolla. Huolehdin ulkoiluista kantamalla hänet ulos, koska rappusia hän ei enää pysty kulkemaan. Menemme eteenpäin päivä kerrallaan. Huomaan pidätteleväni henkeä välillä, Tiinu osaa onneksi vielä nukkua ihan levollisenakin. Herään yölläkin antamaan yhden aterioista.

Lopulta jää ateria syömättä ja seuraavastakin ateriasta närpitään vain herkut. Tarkistan muistiinpanoista että molemmilla aiemmilla kerroilla pennut ovat syntyneet vuorokauden sisään siitä, kun ateria on jäänyt väliin. Tiinu alkaa syödä uudelleen, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Voimakkaimmat poltot olivat silloin vuorokaudella 54. Vuorokaudella 58 päätän viedä Tiinun röntgeniin heti seuraavana päivänä, ensimmäisenä arkiaamuna, jolloin vuorokausia on 59/60.

Soitan eläinlääkärille ja olen päätynyt jo tässä vaiheessa keisarinleikkaukseen, koska aamulla näytti hetken siltä kuin Tiinu olisi yrittänyt ponnistaa kopassaan. Sikäli mikäli jalat nyt ylipäätään onnistuivat ottamaan maahan. Mielessä pyörii ne kerrat, jolloin olen odottanut heikkojen polttojen kanssa liian kauan ja pennut ovat ehtineet menehtyä. Maito on ollut nisissä jo 5 vrk, synnytyskanava on avoinna. Päädymme keisarinleikkaukseen eläinlääkärin kanssa ja viisi virkeää pentua näkee päivänvalon. Pentuja on vain yksi enemmän kuin aiemmilla onnistuneilla synnytyskerroilla.

Monesti puhutaan kasvattajan intuitiosta, johon vedotaan ja jota pitää kuunnella. Mikä tämä mystinen intuitio on? Toki voi olla yliluonnollisia voimia, jotka kertovat kasvattajalle miten toimia. Mielestäni tämä intuitio kuitenkin kumpuaa pääosin kokemuksesta. Alitajunnan muistista mitä kasvattaja on joskus kokenut ja mitä silloin tapahtui. Millainen koira oli, miten se kasvoi, käyttäytyi ja mitä sitten tapahtui. Varsinkin ikävät muistot auttavat kasvattajaa tekemään seuraavalla kerralla toisenlaisia päätöksiä. Vaikka kaikkea ei tarkkaan muistaisikaan, alitajuinen intuitio kertoo miten ainakaan ei pidä tehdä. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos kyseessä on eri koira, mahdollisesti erisukuinenkin koira, voi lopputulos olla hyvinkin erilainen.

Intuitio on kuuntelemisen arvoinen. Päätöksissä kannattaa kuitenkin myös kuunnella järjen ääntä.

Kasvattajan menestyksen mitta?

”Judge your success by what you had to give up in order to get it”

”Arvioi saavutuksiasi sen perusteella mistä olet joutunut luopumaan niiden eteen.”

-Dalai Lama

 

Moni on sanonut chihujen kasvattamisen olevan minun elämäntyöni. Aika monesta asiasta olenkin luopunut, jotta olen voinut kasvattaa useamman kymmenen vuotta chihuja.

Keski-iässä rupeaa miettimään elämässä aikaan saamiaan asioita. Olen todennäköisesti jo elänyt elämästäni yli puolet. Mitä olen siis saanut aikaan elämälläni?

Teini-iässä heräsi kiinnostus koiriin. Kiinnostus kaikkeen koiriin liittyvään. Niin omiin koiriin kuin muidenkin koiriin. Omaan rotuun – jota en silloin vielä ollut valinnut – ja kaikkiin muihin olemassa oleviin rotuihin. Äitini hankki minulle ja ystävälleni kennel-tyttö paikat tunnetun basset, beagle, lhasa apso, lapinkoira  ja nykyisen mopsi kasvattajan ja ulkomuototuomarin luota (Daragoj-kennel, Eeva Resko). Useampi kesä ja viikonloppu tuli vietettyä Eevan opissa koirien rakenteesta, kasvattamisesta ja käsittelystä.

Koirien määrä kasvoi ja elämän valinnat alkoivat muuttua koirapainotteisiksi. Yläasteen työelämäharjoittelun tein kettuterriereitä kasvattavassa Wolfheart-kennelissä, om. Paula Heikkinen-Lehkonen (all rounder- FCI judge). Kenneltyttö-hommat jatkuivat myös täällä teini-iässä viikonloppuisin.

Lukioaikana minulle esitettiin kysymyksiä tulevaisuudesta ensisijaisesti niin, että mihin laitat kaikki nämä koirat lähtiessäsi opiskelemaan? Täysin typerä kysymys. Tietysti koirat tulivat mukaan! Ainakin jos vanhempani eivät niitä hoitaisi tai siitä huolimatta. Lukion jälkeen, vuonna 1991, tärkeämpää kuin jatko-opinnot, oli viettää kesä silloisen chihuahuakasvattaja Dani Clarken (Encantador fame) luona Englannissa työskennellen hänen omistamassaan koirahoitolassa tutustuen kesän aikana myös chihuahua rodun kasvattajiin ja käyden koiranäyttelyissä kuvamassa chihuja.

Opiskelin eläintenhoitoa kotoa käsin. Eläinalan työn ohella syntyivät ensimmäiset laadukkaat Kolumbus-chihut. Minulla oli ollut muutama ongelmakoira, joten todella panostin uusien chihujen opetukseen täysin siemauksin ja täysin oppikirjan mukaan. Jättäydyin pois töistä, jotta pystyin keskittymään pennun opettamiseen ja tästä koirasta tulikin todellinen malliyksilö käyttäytymisen suhteen. Myös käyttäytymisen perintötekijät olivat vihdoin kohdillaan ja kaikilla hänen jälkeläisillään oli upea luonne.

Luonne ja charmi, ulkomuotoa unohtamatta tekivät tästä omasta kasvatistani ensimmäisen todella voitokkaan chihuahuani. Englannissa olin oppinut paljon chihujen esittämisestä, mikä oli varmasti eduksi välillä tiukassakin kilpailussa. Hän nousi vuoden voitokkaimmaksi pitkäkarvaiseksi chihuahuaksi 1998. Näkemykseni rodusta oli myös kehittynyt positiiviseen suuntaan. Kaikesta en ollut samaa mieltä kokeneiden kasvattajien kanssa, mutta imin tietoa itseeni kohdatakseni ja voittaakseni rodussa esiintyviä ongelmia.

Seuraavan opiskelupaikan valitsin sekä kiinnostuksen että sen mukaan saiko opiskelija-asuntoon majoittaa myös koirat. Opettajat olivat todella mukavia ja myötämielisiä harrastustani kohtaan. Sain helposti lomaa viikonkin koiran synnytystä varten, kunhan tein tentit ennen vapaitani. Sain myös kesken koulupäivän käydä katsomassa koiriani, jos tarve vaati.

Harjoittelupaikkani ja sitä kautta työpaikkani valitsin edustamaan kansainvälisesti edistyksellistä genetiikan tutkimusta. Kaikki tähtäsi perinnöllisyyden parempaan ymmärtämiseen ja parempien chihujen kasvattamiseen. Opin paljon työpaikkani tutkijoilta ja professoreilta. Professori Leena Palotien ohjauksessa molekyyligenetiikka eli nousukauttaan.

Asia, jossa olin valmis laittamaan koirat toiselle sijalle, oli aviopuolisoni valinta. Sillä hetkellä olin valmis luopumaan kaikesta yhteisen tulevaisuuden takia. Onneksi minun ei silloin tarvinnut luopua koirista eikä senkään jälkeen. Mieheni ymmärtää koirien kasvatuksen olevan minulle äärettömän rakas harrastus. Mieheni tuki oli ensimmäisen chihuahua kirjani, Chihuahuan ABC, 2008-2012, julkaisussa korvaamaton. Kirjan sisältö vastaa yhä tämän päivän näkemyksiä asioista eikä ole kymmenessä vuodessa vanhentunut lainkaan.

Opiskelin Helsingin yliopistossa perinnöllisyystiedettä. Odotin tunteja suurella innolla ja usein keskustelimme aiheista opettajan kanssa muiden jo lähdettyä. Populaatiogenetiikka oli suurin intohimoni, monen muun kävellessä ulos salista mielenosoituksellisesti ensimmäisten laskutehtävien edessä. Itse olin kuitenkin kirjoittanut pitkän matematiikan, pitihän minusta alun perin tulla eläinlääkäri…

Tuli aika luopua työstäni, mutta en halunnut luopua perheestäni tai chihujen kasvatuksesta. Suoritin opinnot loppuun toisesta tiedekunnasta. Perinnöllisyystieteen lisäksi paras antini yliopistosta oli oppia lukemaan tieteellisiä julkaisuja. Näin en ollut enää toisen käden tiedon tai mutu-tuntuman varassa koirien sairauksiin liittyvissä tutkimuksissa ja opin myös vielä paremmin arvioimaan lähteiden luotettavuutta. Jatkoin chihujen kasvatusta toiminimellä starttirahan turvin. Siitä asti olen kasvattanut koiria kokopäiväisesti, vaikkakin pienimuotoisesti.

Toisen, huomattavasti kattavamman kirjallisen teoksen julkaisin pian opintojeni loputtua englanniksi. Kirjan, joka oli suunnattu enemmän kasvattajille Breeding Happy and Healthy Chihuahuas 2015.  Toivon kasvattajien löytäneen sieltä apua haasteisiinsa chihuahua-rodussa.

Nyt olekin saanut todella perehtyä chihujen synnytykseen ja rodun parantamiseen niissä asioissa, jotka ovat merkinneet minulle paljon jo nuoruudesta asti. Tärkeimpiä kriteereitä ovat kautta aikojen minulle olleet luonne, itsesynnyttävyys, rotutyyppi, tervettä rakenne ja liikuntaa unohtamatta.

Mistä siis olen joutunut luopumaan?

Välillä tuntuu, että olen joutunut luopumaan kaikesta mitä tavalliset ihmiset pitävät normaalina. Olen luopunut alkuperäisestä toiveammatistani. Olen kokeillut monia työkuvioita, mutta mikään ei tunnu toimivan hyvin yhteen koirankasvatuksen kanssa. Jatkuvat opinnot ja poissaolot työmarkkinoilta tarkoittavat etten saa eläkettä kun tulen vanhaksi. Olen olevinani päätoiminen yrittäjä, mutta pelkkä koirankasvatus tuottaa tappiota jatkuvasti. Tänä vuonna aloitin osapäiväisen työn käytettyäni ensin kaikki säästöni koiriin.

Olen luopunut ammattejani (kaksi opistotasoista ja yksi yliopistotutkinto) vastaavasta hyväpalkkaisesta työstä ja työskentelen työssä, johon ei vaadita koulutusta. Tämä siksi, että voin hoitaa itse koirieni synnytykset ja viettää aikaa pentujen ja koirieni kanssa. Nykyisen työni bonuksena minun pitäisi voida pitää vapaata aina halutessani. Aika näyttää tuleeko tämä homma käytännössä toimimaan koirankasvatuksen kaverina.

Olen luopunut kahvilakultturista ja ystävien kanssa vietettävästä vapaa-ajasta ravintoloissa ja reissuissa, koska koirat ovat tai ainakin olivat ennen näissä kiellettyjä.

Olen luopunut hienoista vaatteista, koska kaikki rahat ovat aina menneet ja yhä menevät koiriin. En oikeastaan omista juuri mitään muuta kuin koirani.

Sydäntä särkien olen luopunut myös monista, monista siitokseen sopimattomista chihuista. Koirien määrä kasvattajalla voi olla enemmän tai se voi olla vähemmän, mutta jossain raja tulee vastaan. Sen nimi on työ ilman palkkaa, kun hoidat, kasvatat, opetat ja rakastat pentua ja aikuista koiraa. Silloin kun siitä ei tulekaan sopiva yksilö siitosta ajatellen, luovut siitä ja itket sydämesi verille.

Ovatko saavutukseni olleet kaikkien näiden uhrausten arvoisia?

Ihan suoraan sanottuna, en tiedä.

Alunperin aloitin chihujen kasvatuksen, koska oli todella vaikeaa saada ostettua hyvälaatuista narttua. Kun vihdoin sain sellaisen,  piti linjaa ylläpitää, jotta saan sellaisen tulevaisuudessakin.

Olen oppinut todella paljon koirista ja olen pystynyt hyödyntämään oppimaani ja keräämääni tietoa omassa kasvatustyössäni, mutta kasvatan varsin vähän. Kasvatustyölläni ei ole kovin suurta merkitystä koko rodun kannalta. Toki itse olen tällä hetkellä tyytyväinen kasvatustyöni etenemiseen ja monet kasvattieni omistajat ilahduttavat minua tyytyväisillä viesteillä kasvateistani.

Mielestäni suurimpia haasteita chihuahua rodussa ovat olleet alusta asti yksilöiden luonteet, heikko itsesynnyttävyys ja vaihtelevainen rotutyyppi. Olen kylläkin onnistunut omassa kasvatustyössäni peittoamaan rodun suurimpia haasteita. Olen onnistunut tässä oikeastaan kaksi kertaa, ensimmäisen linjani kanssa 1990-2000 luvuilla sekä aloitettuani alusta uudella kantanartulla nykyisillä vuosikymmenillä.

Chihujen luonne saa meillä aivan uuden merkityksen, koska koiramme asuvat pääsääntöisesti isona sekalaumana teini-ikäisten perheessä. Käymme erilaisissa paikoissa, asumme taajamassa ja lenkkeilemme myös muun rotuisten kanssa. Meillä eivät pärjää muut kuin keskitasoiset tai keskitasoa parempi luonteiset chihut. Hyvän luonteen saaminen esille koirasta vaatii kuitenkin runsaasti työtä. Koiraa on kuljetettava näkemässä maailmaa ja erilaisia paikkoja, jotta tietää miten koira suhtautuu erilaisiin tilanteisiin. Ja kestääkö koiran hermorakenne oppia sitä suurta määrää asioita, jotka sen pitäisi pystyä oppimaan. Ja aivan mahtavaa on ollut nähdä, että lapsikin pystyy esittämään kasvattini koiranäyttelyssä. Kasvattieni kanssa on voitu hyvillä mielin ja onnistuneesti käydä koiratapahtumissa niin että kaikki osapuolet ovat voineet nauttia harrastamisesta.

Kahtena menneenä vuotena  ovat kaikki narttuni synnyttäneet luonnollisesti, aiempinakin vuosina suurin osa. Suuntaus on siis erinomainen ja toivon pysyväni vastaisuudessakin tavoitteessani, ottaen huomioon, että aloitin uuden linjani kahdella keisarinleikkausnartulla ja keisarinleikkaukset ovat yhäkin chihuilla yleisiä. Tämä on vaatinut paljon työtä. Työllä tarkoitan niitä kasvatettuja, rakastettuja ja hoidettuja narttuja, jotka eivät enää keisarinleikkauksen jälkeen lisääntyneet.  Tämäkin saavutus on vaatinut paljon luopumista, mutta suuntaus on ehdottomasti oikea sekä koko rodun kannalta että eettisen koiranjalostuksen kannalta.

Mitä vielä haluan saavuttaa?

Hajanainen rotutyyppi on chihuissa mielestäni se kolmas suuri ongelma. Chihuissa esiintyy montaa erilaista tyyppiä ja kallon muotoa. Eri tyyppisillä chihuilla on myös oman tyyppisensä haasteet. Haluaisin tietää varmuudella mikä rodun tyypeistä on tänä päivänä se oikea ja mikä kallon muoto rodun kannalta paras ja tervein. Nämä ominaisuudet haluaisin vielä vakiinnuttaa omaan kasvatustyöhöni ja voittaa tällaisilla chihuilla näyttelyissä jonakin päivänä.

Rotumääritelmä kertoo  millainen rodun kuuluisi olla, mutta rotumääritelmän tulkintoja on varmasti yhtä monia kuin on kasvattajia tai näyttelytuomareita. Joten sen terveimmän rotutyypin määrittäminen ei sitten välttämättä olekaan kaikkein helpoin tehtävä, kun sitä ei voi määrittää pelkän tykkäämisen ja mielipiteen perusteella. Rotumääritelmän vastaavuuden lisäksi chihun pitäisi saada saada terveen paperit kaikista terveystarkastuksista, joihin kuuluu nykypäivänä myös erittäin kallis magneettikuvaus. Itse olen valmis hyväksymään oikeaksi rotutyypiksi myös jotain muuta kuin suosikkinirotutyyppini, jos terveyden saavuttaminen sen vaatii. Minulla on ollut tällainen yksilö ja tähän suosikkirotutyyppinikin perustuu, joten ehkä tiedänkin millainen se on. Voi myös olla että se tarjoillaan kaikille chihuahua harrastajille kultaisella tarjottimella nykypäivän tutkijoiden toimesta – riittää seurata aikaa ja ottaa vastaan jaettu tieto.

Summasummarum: Keski-iän kriisissä ei pysty kovin kauaa murehtimaan, kun pitää jo ruveta valmistautumaan seuraavan chihuahua emon synnytykseen. Tänä vuonna toiveissa on saada paljon hyviä narttuja!

Kontakti koko lauman kanssa

Lauman kanssa lenkkeillessä tulee ohjaajan saada kontakti koko laumaan yhtäaikaisesti aina tarvittaessa. Tämä tapahtuu yhteiskäskyllä ja palkitsemisella oikeasta toiminnasta koko laumaa yhtäaikaisesti maahan* ohjaajan ja lauman väliin. Ohjaajan asento on normaalin ryhdikäs ja rento.

Palkinto tulisi antaa laumassakin mahdollisimman pian oikeasta suorituksesta, eli tässä tapauksesta kontaktin ottamisesta ja pitämisestä ohjaajaan. Sitä mukaan, kun koirat tietävät mitä tulossa on ja malttavat pitää kontaktia, voidaan koirien hieman antaa odottaa palkintoaan.

Steven Whiten mukaan palkinnon odottaminen on koiralle usein palkitsevampaa kuin itse palkinnon saaminen. Joten kannattaa pyrkiä siihen, että koirat osaisivat hieman odottaa palkintoaan. Kun koira osaa odottaa palkintoaan, on mahdollista palkita jokainen koira yksitellen vuoronperään esim. kuraisilla ilmoilla. Ja toisaalta koirat eivät tule liian kylläisiksi liian nopeasti vaan herkut motivoisivat tarvittaessa koko lenkin ajan.

Meillä yhteiskäskynä kontaktin ottamiseen toimii sana ”täällä” ja herkkupussin rapina. Palkinto ripotellaan maahan koko laumalle yhtäaikaisesti ilman että kontaktista varsinaisesti tarvitsee luopua. Koira pystyy helposti nostamaan katseensa  takaisin ohjaajaan löydettyään palkinnon.

*Maahan palkitseminen on mukaelma Steven Whiten (K9 police – ProActive dog training) opeista, joita käytetään yksittäisen koiran koulutuksessa.

Lauman kanssa lenkkeilyn perusta on kontakti ulkoiluttajaansa

Meillä on tällä hetkellä 10 chihuahuaa. Moni olettaa ettei koiria lenkkeilytetä koskaan yhtä aikaa. Näin kuitenkin usein tapahtuu ja kaikki ovat saaneet mielekästä ulkoilua kerralla. Tällä hetkellä käytössä olevat viisi ja viisi chihua vuoropäivinä tuntuu lasten leikiltä. Pentujen opettaminen ulkoilemaan isommassa laumassa on laumassa sellainen sisään ajon paikka. Nytkin molemmissa ulkoiluryhmissä on kaksi pentua – yhteensä siis neljä uutta pentua, joilla on vielä oppimista ulkoilusta suuremmassa laumassa. Lisäksi toisessa ryhmässä ulkoilevat kaikki pojat ja toisessa juoksulla olevat tytöt.

Lupailin joskus aiemmin (http://katrixdesign.blogspot.com) tekeväni verkkokurssin koirien joukkotreenauksesta tai ainakin ulkoilusta suuremmalla porukalla. Elämäntilanteet muuttuvat, joten verkkokurssia ei ole tulossa. Kaikkien iloksi ja koiralauman omistajien elämän helpottamiseksi jaan kuitenkin tärkeimpiä vinkkejä lauman kanssa elämiseen ja ulkoiluun blogikirjoituksissani alkaen nyt.

Perusasiat kohdilleen laumassa

Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta ettei kymmenen koiran yhtä aikaiseen ulkoiluttamiseen mahdu kovin montaa ongelmakoiraa. Koirat eivät voi olla kovin tappeluherkkiä, koska laumassa tyhmyys tiivistyy – tapahtui mitä tahansa. Yksittäinen haastavampi koira voi kuitenkin toimia ryhmässä, kunhan ensin opettaa muun lauman toimimaan ohjaajan ohjeiden mukaan. Itsellänikin on usein kokematon pentu matkassa mukana, joka vasta opettelee lauman mukana liikkumista omistajan johdolla.

Koirat eivät saa tapella ruoasta, koska käyttämäni koulutusmenetelmät perustuvat positiivisen vahvistamisen kautta tapahtuvaan oppimiseen.

Lisäksi kannattaa miettiä onko ulkoilureitti sen verran tilava, että pystyt antamaan tilaa muille kanssaliikkujille koiralaumasi kanssa. Kymmenen suuren rodun edustajaa vie tilaa jalkakäytävältä huomattavasti enemmän kuin kymmenen tiiviisti omistajansa viereen asettunutta maailman pienimmän rodun edustajaa.

Mikä on sinun ja koiriesi maksimi määrä, jolloin ulkoilu tuottaa sinulle iloa ja kanssakulkijat luovat ihailevia silmäyksiä? Onko ahtaissa paikoissa mahdollisuutta väistää puistoalueille tai vähäliikenteiselle kadulle? Jaksatko pidellä koko koiralaumaa, jos vastaa tulee jotain todella yllättävää ja koirasi eivät tottelisikaan sinua?

Koirille opetettavat perusasiat

Koko homma perustuu koiran ottamaan katsekontaktiin omistajaansa, muutamaan peruskäskyyn ja koko lauman palkitsemiseen yhtäaikaisesti. Jokaisen koiran tulee osata luoksetulo, pysähtyä käskystä, lähteä liikkeelle käskystä ja ottaa kontakti omistajaansa pyydettäessä. Mikään näistä ei ole kovin vaikeaa ja monet koirat osaavat nämä tavalliset peruskäskyt.

Aloitetaan harjoittelu kontaktin opettamisesta koiralle. Tarkoitus olisi, että koira itse oivaltaisi mistä se saa palkinnon. Itse käytän herkkuja palkintona, mutta jos koira ei välitä ruoasta täytyy omistajan keksiä jotain muuta millä koiraa voi palkita. Hihna pidetään läysällä ja odotetaan kunnes koira katsoo omistajaansa silmiin. Heti kun koira vähänkin osoittaa kiinnostusta omistajaansa , koira palkitaan sanomalla herkkua tarkoittava sana, maiskutus tms. ja annetaan koiralle herkku. Alussa voi palkita koiraa hienovaraisemmistakin omistajan huomioivista eleistä kuten korvan kääntäminen omistajaa kohden (jotta koira kuulee paremmin omistajaansa).   Myöhemmin voi liittää käskyn omistajan pyyntöön kontaktista. Jos koira on kiinnostuneempi ympäristöstä kuin omistajastaan, voi koiraa kutsua nimellä tai muulla kontaktia tarkoittavalla sanalla ja palkita heti katsekontaktista.

Ei – sisälle pissaamiselle!

Se oli poikachihu, joka pissasi sisälle. Oli joskus sattunut vahinko ennenkin, mutta nyt murkkuikäinen hormonihuuruinen juniori oli nostanut koipea muuten vain muovikassia vasten sisällä. Pitäisiköhän omistajan käydä heti ostamassa poikapöksyt?

Voi hormoonihuuruiset juniorit!

Nuoret nartut saattavat ennen ensimmäistä kiimaansa pissata sänkyyn, matolle tai jonnekin muualle täysin odottamattomaan paikkaan. Nuoret urokset kokeilevat sisälle merkkailua varsinkin, jos juoksuisten tyttöjen hyviä tuoksuja osuu sieraimiin.

Oli kyseessä tyttö- tai poikachihu niin ensin kannattaa kokeilla torumista koiran jäädessä kiinni itse teosta. Jos siis näkee koiran pissaavan sisälle. Samalla kannattaa palkita koiraa ulos tarpeiden tekemisestä, jolloin murkkuikäinen nuori koira pikkuhiljaa ymmärtää sisälle pissaamisen olevan ei-sallittua ja ulos pissaamisen toivottua. Tähän luonnollisesti liittyy se, että koira pääsee riittävän usein ulos tarpeilleen eikä sisällä ole enää pentuajan sanomalehtiä tai muita sallittuja pissapaikkoja. Koiralle voi olla varsin vaikeaa ymmärtää, että sisällä olisi joitakin paikkoja, joihin saa pissata, mutta monta muuta paikkaa joihin ei saa pissata. Koiran on huomattavasti helpompi ymmärtää ettei sisälle pissata ollenkaan, mutta ulos pissaaminen on toivottavaa.

Toki ulkonakin voi olla paikkoja, joihin pissaaminen ei ole niin toivottua, mutta näiden paikkojen opettamisessa pitäisi olla huomattavasti hillitympi ja ymmärtäväisempi. Koira mieluiten ainoastaan ohjataan sopivampaan paikkaan ilman torumista. Koska koirahan kuitenkin tekee tarpeensa ulos, mikä on toivottua.

Merkkailulle erityisesti alttiita kohteita sisällä ovat muovipussit ja muut poikkeuksellisesti lattialla lojuvat epämääräiset asiat. Eli lattiat pidettävä tyhjinä. Lisäksi erityisen houkuttelevia ovat lattian rajaan ulottuvat kankaat kuten pitkät verhot ja roikkuvat sängyn peitteet.

Jos koiralla on jokin mieluisa paikka toistuvaan pissailuun, voi kokeilla hajunpoistajasuihkeita eläinkaupasta, valkopippurijauhetta tai laittaa ko. kohtaan koiran sänky tai suurikokoinen luu. Näin koira saatetaan saada ymmärtämään ettei pissaaminen ole enää toivottavaa.

Merkkailuvyön käyttö on monissa chihuahua-tapahtumissa pakollinen kaikille uroksille. Jos koiralla ei ole virtsatietulehdusta ja se on muutenkin terve, mutta koulutus ei silti onnistu niin sitten vasta kokeillaan merkkailuvyötä. Merkkailuvyön käyttö voi kuitenkin olla tarpeellista kyläillessä, jos omistaja haluaa keskittyä seurusteluun koiran koulutusta enemmän.

 

Jatkossa kirjoitan blogia koirieni sivuston yhteydessä, eli www.KolumbusChihuahuas.com

Vanhempia blogi-kirjoituksia voi lukea http://katrixdesign.blogspot.com

 

Chihumaisin terveisin,

Katri Rantanen

Sisäsiisteyskasvatus

Kevään pennuista jätin itselleni kasvamaan neljä pentua ja näistäkin kolme ovat samanikäisiä. Melkein joka vuosi olen opettanut yhden, usein useammankin pennun sisäsiistiksi, mutta nousi silti pieni ahdistus näin monen pennun opettamisesta sisäsiistiksi. Kyseessä kuitenkin kahta sukupuolta sekalaumassa ja kääpiörotu, chihuahua. Kääpiökoirilla sisäsiisteysongelmat ovat yleisempiä verrattuna moniin suurempiin koiriin.

Meillä kaikki koirat ovat tähän mennessä saavuttaneet sisäsiisteyden, joten miksipä asiaa turhaan pelätä etukäteen vaan kerrata sisäsiisteyden aakkoset. 

1) Merkkailu on vaikeampi saada kuriin myöhemmällä iällä kuin sikarien vääntäminen sisälle, joten alkuun kannattaa keskittyä pissojen onnistumiseen ulos. Pentu pissaa heti herättyään, leikin loputtua ja heti ruokailun jälkeen. Siis aika usein. Säännöllinen päivärytmi auttaa sekä omistajaa tietämään koska pennulla on mahdollisesti hätä, kuin myös pentua tietämään koska pääsee ulos. Pennun käyttäytymistä on seurattava sisätiloissa: Usein pentu etsii pissapaikkaa hetken, pyörii ja haistelee ennen tarpeiden tekoa.

2) Eri-ikäisiltä pennuilta voi vaatia eri tasoista sisäsiisteyttä. Pienet pennut pissailee ihan koko ajan. Ihan pienet jopa 5-10 min välein hereillä ollessaan, jolloin tärkeintä on ylläpitää pennun kykyä tehdä ne pissat myös ulos. Ei ole kovin kivaa, että vietettyään koko päivän ulkona pentu lorottaa päivän ensimmäiset pissat huokaisten tullessaan sisälle. Alle kolme kuukautisen pennun sisäsiisteydessä tärkeintä on, että pentu osaa tehdä tarpeet myös ulos siellä käydessään sisällä olevien sanomalehtien lisäksi. Kolme – neljä kuukautinen pentu voi jo olla varsin sisäsiisti, jos se viedään ulos useita kertoja päivässä ja joka käynnillä tarpeet tulevat ulos. Usein puolivuotias onkin jo sitten varsin sisäsiisti.

3) Kannattaa opettaa pennulle pissaaminen käskystä. Pennun pidätyskyky kasvaa koko ajan. Kun omistaja tietää pissaako pentu 1, 2, vai 3 tunnin välein, hän vie sen ulos tarpeille ennen kuin tarpeet ehtivät tulla sisälle. Tällöin elämää helpottaa kovasti, jos pentu tekee tarpeensa heti ulos päästyään ettei omistajan tarvitse oleskella tuntikausia ulkona ja odottaa pissan tulemista. Pentu pissaa varmimmin heti herättyään, syötyään tai leikin loputtua, jolloin pissaamista toivottaessa sanotaan kehotuskäsky ja toimituksen jälkeen pentua kehutaan. Näin pentu oppii tekemään tarpeensa käskystä.

4) Yösiisteyden oppimiseen kannattaa panostaa. Aamulla pentu viedään ulos aivan heti pennun herätessä. Hyvä jos omistaja ehtii aamutakin niskaansa heittää, kun jo pitää mennä. Illalla vastaavasti viimeinen pissa käydään tekemässä juuri ennen omistajan nukkumaan menoa. Vaikka pentu olisi jo väsynyt päivän touhuista ja nukahtaisi varsin aikaisin illalla niin kannattaa hieman vanhempi pentu herättää juuri ennen omaa nukkumaan menoa sen verran, että pennun kanssa käy iltapissalla. Tällöin pentu saa onnistumisia yösiisteydessä jo varsin aikaisin.

5) Reviirin laajentaminen. Lenkkeilyn aloittaminen viimeistään kolme – neljäkuukautisten pentujen kanssa vaikuttaa suotuisasti sisäsiiteyden oppimiseen. Pennun tahdissa lähdetään liikkeelle ja laajentamaan reviiriä. Liikunta aktivoi myös vatsan toimintaa, jolloin tarpeet tulevat helpommin ulos.

6) Sisäsiisteyden oppimista helpottaa, jos pennulla on pääsy ulos niin halutessaan. Jossain vaiheessa sisällä oleva pissapaikka (sanomalehti) kannattaa siirtää oven eteen, jolloin koiran pyöriessä sanomalehdellä pystyy omistaja viemään pennun ulos tarpeilleen tai avaamaan oven, jotta koira pääsee ulos tarpeilleen. Vapaa pääsy ulos antaa mahdollisuuden pennulle käydä tarpeilla ulkona aina halutessaan.

7) Liikkumatilan rajaaminen. Pennun liikkumatilaa kannattaa rajata yön ajaksi ja yksin olon ajaksi. Tällöin pentu pikkuhiljaa oppii pidättelemään. Monetkaan pennut eivät halua tehdä tarpeitaan kovin lähelle nukkumapaikkaansa. Jos oleskelutila päiväsaikaan on kovin laaja suuressa asunnossa tms, helpottuu pennun toimien seuraaminen ja mahdollinen ulosvienti, kun pennun olotila rajataan niihin alueisiin, joissa sisäsiisteyttä opettavat ihmiset oleskelevat. Myös pentu helpommin opettelee pidättelemään hetken, kun ei ole sopiva peränurkkausta johon voisi sikarinsa vääntää.

8) Kodin siisteyden pitäminen korkealla. Lattioiden pesu viikottain on ehdotonta. Jos vahinkoja on sattunut matoille tai muihin vaikeasti pestäviin kohteisiin, mutta mattoja ei haluta poistaa lattioilta sisäsiisteysopettelun ajaksi, voi näihin ripotella valkopippurijauhetta tai sumutettavaa hajunpoistajaa. Koiralla on todella tarkka hajuaisti ja tarpeet tulee mieluusti paikkaan johon ne on ennenkin tehty. Myös koiran sängyn tai suuren luun nostaminen pissapaikan päälle, tai koiran ruokkiminen ko. kohdalla voi hyvinkin vahvistaa halua pitää paikka siistinä.

9) Ulos pissaaminen kiva juttu – sisällä ei niinkään. Pentua kehutaan tarpeiden tekemisestä ulos ja varsinkin alkuun palkitaan myös herkkupaloilla. Jos vanhempi pentu pissaa omistajan nähden sisällä johonkin muualle kuin sanomalehdelle tai ihan sen viereen, sitä voi jossain vaiheessa ruveta hieman torumaan asiasta ja kiiruusti viedä pentu ulos. 

Vielä ripaus sinnikkyyttä niin eiköhän ne pennut sisäsiistiksi opi!

Katri Rantanen