Se kuuluisa intuitio

Kylmänhiki nousee otsalle. Olen nähnyt tuollaisen pentuvatsan joskus ennenkin. Pienellä nartulla.

Pystyn yhä kuulemaan korvissani chihuahuanartun rääkäisyn keskellä yötä. Muistan kuinka pomppaan ylös ja laitan valot. Narttu makaa tiedottomana kieli roikkuen suusta sinisenä. Vetäisen Nutri+ – geeliä nartulle huulen alle limakalvolle, laitan sen lämpötyynylle peiton alle ja soitan ensimmäiselle eläinlääkärille. Tämä lääkäri ei voi ottaa vastaan, koska koirani on kuulemma niin sairas eikä hänellä ole avustajaa. Hän etsii minulle sopivan suuremman eläinlääkäriaseman puhelinnumeron. Soitan sinne ja lähden ajamaan koirani kanssa mustaan yöhön.

Vanhempi eläinlääkäri saa narttuni virkoamaan päivystävällä ketjuklinikalla. Keskustelemme nartun ja pentujen voinnista sekä mahdollisista tulevista toimenpiteistä. Aamun kajastaessa tulee päivystävän eläinlääkärin vuoronvaihto. Uusi nuorempi eläinlääkäri ei sitten uskallakaan ottaa hoitovastuuta nartustani ja haluaa lähettää narttuni yliopistolliseen eläinsairaalaan. Narttuni tarvitsee verensiirron. Kiistelemme asiasta hetken, koska koirani ei mielestäni ole siirtokunnossa ja olen ennenkin hakenut verta verensiirtoa varten yliopistollisesta eläinsairaalasta. Narttuni pakataan minulle mukaan ja kerrotaan että meitä odotetaan eläinsairaalassa. Ilman lisähappea koirani menee uudestaan tajuttomaksi, kieli roikkuu suusta sinisenä. Istun autossa Helsingin aamuruuhkassa tiedottomana oleva koira vieressäni. Pääsen vihdoin perille eläinsairaalaan, ketään ei näy, juoksen pitkin käytävää koira sylissäni ja huudan APUA!

Narttuni tila vakautetaan uudelleen, se odottaa vuoroa leikkaukseen, pentujen poistoon vuorokausilla 53. Käymme läpi eläinlääkärin kanssa nartun tilan ja eläinlääkäri vakuuttaa heillä olevan pätevä tiimi, joka osaa huolehtia pennuista. Lähden kotiin huolehtimaan lapsistani ja muista koiristani. Myöhemmin saan tiedon, että kaikki seitsemän pentua on lopetettu ilman lupaani. Narttu selviää tilanteesta hengissä.

Tästä on nyt jo useampi vuosi.

Miksi tämä painajainen nousi mieleeni uudestaan? Näen edessäni nartun, jolla on todella suuri vatsa. Nartulla on vaikeuksia seistä ja liikkua. Kyseessä on itselleni kaikkein rakkain chihu, Tiinu. Nartun olo on tukala vuorokausilla 54.

Joudun keskittymään, jotta pystyisin ajattelemaan selkeästi. Tiinu syö vielä joka kerta tarjotessani sille ruokaa. Hän ei juo mitenkään poikkeuksellisen paljon. Hänen ikenensä ovat kauniin vaaleanpunaiset ja uloste tummaa. Ja hän on synnyttänyt jo aiemmin kaksi kertaa ihan itse. Lasken siis kymmeneen, hengitän syvään ja yritän olla tartuttamatta hysteriaani narttuun. Ja samalla päätän, että jos päädytään leikkaukseen nämä jäävät nartun viimeisiksi pennuiksi.

Nukun Tiinun kanssa, kuten kaikkien synnyttävien narttujeni kanssa teen. Huolehdin ruokailusta neljä tai jopa viisi kertaa päivässä korkealaatuisella ravinnolla. Huolehdin ulkoiluista kantamalla hänet ulos, koska rappusia hän ei enää pysty kulkemaan. Menemme eteenpäin päivä kerrallaan. Huomaan pidätteleväni henkeä välillä, Tiinu osaa onneksi vielä nukkua ihan levollisenakin. Herään yölläkin antamaan yhden aterioista.

Lopulta jää ateria syömättä ja seuraavastakin ateriasta närpitään vain herkut. Tarkistan muistiinpanoista että molemmilla aiemmilla kerroilla pennut ovat syntyneet vuorokauden sisään siitä, kun ateria on jäänyt väliin. Tiinu alkaa syödä uudelleen, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Voimakkaimmat poltot olivat silloin vuorokaudella 54. Vuorokaudella 58 päätän viedä Tiinun röntgeniin heti seuraavana päivänä, ensimmäisenä arkiaamuna, jolloin vuorokausia on 59/60.

Soitan eläinlääkärille ja olen päätynyt jo tässä vaiheessa keisarinleikkaukseen, koska aamulla näytti hetken siltä kuin Tiinu olisi yrittänyt ponnistaa kopassaan. Sikäli mikäli jalat nyt ylipäätään onnistuivat ottamaan maahan. Mielessä pyörii ne kerrat, jolloin olen odottanut heikkojen polttojen kanssa liian kauan ja pennut ovat ehtineet menehtyä. Maito on ollut nisissä jo 5 vrk, synnytyskanava on avoinna. Päädymme keisarinleikkaukseen eläinlääkärin kanssa ja viisi virkeää pentua näkee päivänvalon. Pentuja on vain yksi enemmän kuin aiemmilla onnistuneilla synnytyskerroilla.

Monesti puhutaan kasvattajan intuitiosta, johon vedotaan ja jota pitää kuunnella. Mikä tämä mystinen intuitio on? Toki voi olla yliluonnollisia voimia, jotka kertovat kasvattajalle miten toimia. Mielestäni tämä intuitio kuitenkin kumpuaa pääosin kokemuksesta. Alitajunnan muistista mitä kasvattaja on joskus kokenut ja mitä silloin tapahtui. Millainen koira oli, miten se kasvoi, käyttäytyi ja mitä sitten tapahtui. Varsinkin ikävät muistot auttavat kasvattajaa tekemään seuraavalla kerralla toisenlaisia päätöksiä. Vaikka kaikkea ei tarkkaan muistaisikaan, alitajuinen intuitio kertoo miten ainakaan ei pidä tehdä. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos kyseessä on eri koira, mahdollisesti erisukuinenkin koira, voi lopputulos olla hyvinkin erilainen.

Intuitio on kuuntelemisen arvoinen. Päätöksissä kannattaa kuitenkin myös kuunnella järjen ääntä.

Kasvattajan menestyksen mitta?

”Judge your success by what you had to give up in order to get it”

”Arvioi saavutuksiasi sen perusteella mistä olet joutunut luopumaan niiden eteen.”

-Dalai Lama

 

Moni on sanonut chihujen kasvattamisen olevan minun elämäntyöni. Aika monesta asiasta olenkin luopunut, jotta olen voinut kasvattaa useamman kymmenen vuotta chihuja.

Keski-iässä rupeaa miettimään elämässä aikaan saamiaan asioita. Olen todennäköisesti jo elänyt elämästäni yli puolet. Mitä olen siis saanut aikaan elämälläni?

Teini-iässä heräsi kiinnostus koiriin. Kiinnostus kaikkeen koiriin liittyvään. Niin omiin koiriin kuin muidenkin koiriin. Omaan rotuun – jota en silloin vielä ollut valinnut – ja kaikkiin muihin olemassa oleviin rotuihin. Äitini hankki minulle ja ystävälleni kennel-tyttö paikat tunnetun basset, beagle, lhasa apso, lapinkoira  ja nykyisen mopsi kasvattajan ja ulkomuototuomarin luota (Daragoj-kennel, Eeva Resko). Useampi kesä ja viikonloppu tuli vietettyä Eevan opissa koirien rakenteesta, kasvattamisesta ja käsittelystä.

Koirien määrä kasvoi ja elämän valinnat alkoivat muuttua koirapainotteisiksi. Yläasteen työelämäharjoittelun tein kettuterriereitä kasvattavassa Wolfheart-kennelissä, om. Paula Heikkinen-Lehkonen (all rounder- FCI judge). Kenneltyttö-hommat jatkuivat myös täällä teini-iässä viikonloppuisin.

Lukioaikana minulle esitettiin kysymyksiä tulevaisuudesta ensisijaisesti niin, että mihin laitat kaikki nämä koirat lähtiessäsi opiskelemaan? Täysin typerä kysymys. Tietysti koirat tulivat mukaan! Ainakin jos vanhempani eivät niitä hoitaisi tai siitä huolimatta. Lukion jälkeen, vuonna 1991, tärkeämpää kuin jatko-opinnot, oli viettää kesä silloisen chihuahuakasvattaja Dani Clarken (Encantador fame) luona Englannissa työskennellen hänen omistamassaan koirahoitolassa tutustuen kesän aikana myös chihuahua rodun kasvattajiin ja käyden koiranäyttelyissä kuvamassa chihuja.

Opiskelin eläintenhoitoa kotoa käsin. Eläinalan työn ohella syntyivät ensimmäiset laadukkaat Kolumbus-chihut. Minulla oli ollut muutama ongelmakoira, joten todella panostin uusien chihujen opetukseen täysin siemauksin ja täysin oppikirjan mukaan. Jättäydyin pois töistä, jotta pystyin keskittymään pennun opettamiseen ja tästä koirasta tulikin todellinen malliyksilö käyttäytymisen suhteen. Myös käyttäytymisen perintötekijät olivat vihdoin kohdillaan ja kaikilla hänen jälkeläisillään oli upea luonne.

Luonne ja charmi, ulkomuotoa unohtamatta tekivät tästä omasta kasvatistani ensimmäisen todella voitokkaan chihuahuani. Englannissa olin oppinut paljon chihujen esittämisestä, mikä oli varmasti eduksi välillä tiukassakin kilpailussa. Hän nousi vuoden voitokkaimmaksi pitkäkarvaiseksi chihuahuaksi 1998. Näkemykseni rodusta oli myös kehittynyt positiiviseen suuntaan. Kaikesta en ollut samaa mieltä kokeneiden kasvattajien kanssa, mutta imin tietoa itseeni kohdatakseni ja voittaakseni rodussa esiintyviä ongelmia.

Seuraavan opiskelupaikan valitsin sekä kiinnostuksen että sen mukaan saiko opiskelija-asuntoon majoittaa myös koirat. Opettajat olivat todella mukavia ja myötämielisiä harrastustani kohtaan. Sain helposti lomaa viikonkin koiran synnytystä varten, kunhan tein tentit ennen vapaitani. Sain myös kesken koulupäivän käydä katsomassa koiriani, jos tarve vaati.

Harjoittelupaikkani ja sitä kautta työpaikkani valitsin edustamaan kansainvälisesti edistyksellistä genetiikan tutkimusta. Kaikki tähtäsi perinnöllisyyden parempaan ymmärtämiseen ja parempien chihujen kasvattamiseen. Opin paljon työpaikkani tutkijoilta ja professoreilta. Professori Leena Palotien ohjauksessa molekyyligenetiikka eli nousukauttaan.

Asia, jossa olin valmis laittamaan koirat toiselle sijalle, oli aviopuolisoni valinta. Sillä hetkellä olin valmis luopumaan kaikesta yhteisen tulevaisuuden takia. Onneksi minun ei silloin tarvinnut luopua koirista eikä senkään jälkeen. Mieheni ymmärtää koirien kasvatuksen olevan minulle äärettömän rakas harrastus. Mieheni tuki oli ensimmäisen chihuahua kirjani, Chihuahuan ABC, 2008-2012, julkaisussa korvaamaton. Kirjan sisältö vastaa yhä tämän päivän näkemyksiä asioista eikä ole kymmenessä vuodessa vanhentunut lainkaan.

Opiskelin Helsingin yliopistossa perinnöllisyystiedettä. Odotin tunteja suurella innolla ja usein keskustelimme aiheista opettajan kanssa muiden jo lähdettyä. Populaatiogenetiikka oli suurin intohimoni, monen muun kävellessä ulos salista mielenosoituksellisesti ensimmäisten laskutehtävien edessä. Itse olin kuitenkin kirjoittanut pitkän matematiikan, pitihän minusta alun perin tulla eläinlääkäri…

Tuli aika luopua työstäni, mutta en halunnut luopua perheestäni tai chihujen kasvatuksesta. Suoritin opinnot loppuun toisesta tiedekunnasta. Perinnöllisyystieteen lisäksi paras antini yliopistosta oli oppia lukemaan tieteellisiä julkaisuja. Näin en ollut enää toisen käden tiedon tai mutu-tuntuman varassa koirien sairauksiin liittyvissä tutkimuksissa ja opin myös vielä paremmin arvioimaan lähteiden luotettavuutta. Jatkoin chihujen kasvatusta toiminimellä starttirahan turvin. Siitä asti olen kasvattanut koiria kokopäiväisesti, vaikkakin pienimuotoisesti.

Toisen, huomattavasti kattavamman kirjallisen teoksen julkaisin pian opintojeni loputtua englanniksi. Kirjan, joka oli suunnattu enemmän kasvattajille Breeding Happy and Healthy Chihuahuas 2015.  Toivon kasvattajien löytäneen sieltä apua haasteisiinsa chihuahua-rodussa.

Nyt olekin saanut todella perehtyä chihujen synnytykseen ja rodun parantamiseen niissä asioissa, jotka ovat merkinneet minulle paljon jo nuoruudesta asti. Tärkeimpiä kriteereitä ovat kautta aikojen minulle olleet luonne, itsesynnyttävyys, rotutyyppi, tervettä rakenne ja liikuntaa unohtamatta.

Mistä siis olen joutunut luopumaan?

Välillä tuntuu, että olen joutunut luopumaan kaikesta mitä tavalliset ihmiset pitävät normaalina. Olen luopunut alkuperäisestä toiveammatistani. Olen kokeillut monia työkuvioita, mutta mikään ei tunnu toimivan hyvin yhteen koirankasvatuksen kanssa. Jatkuvat opinnot ja poissaolot työmarkkinoilta tarkoittavat etten saa eläkettä kun tulen vanhaksi. Olen olevinani päätoiminen yrittäjä, mutta pelkkä koirankasvatus tuottaa tappiota jatkuvasti. Tänä vuonna aloitin osapäiväisen työn käytettyäni ensin kaikki säästöni koiriin.

Olen luopunut ammattejani (kaksi opistotasoista ja yksi yliopistotutkinto) vastaavasta hyväpalkkaisesta työstä ja työskentelen työssä, johon ei vaadita koulutusta. Tämä siksi, että voin hoitaa itse koirieni synnytykset ja viettää aikaa pentujen ja koirieni kanssa. Nykyisen työni bonuksena minun pitäisi voida pitää vapaata aina halutessani. Aika näyttää tuleeko tämä homma käytännössä toimimaan koirankasvatuksen kaverina.

Olen luopunut kahvilakultturista ja ystävien kanssa vietettävästä vapaa-ajasta ravintoloissa ja reissuissa, koska koirat ovat tai ainakin olivat ennen näissä kiellettyjä.

Olen luopunut hienoista vaatteista, koska kaikki rahat ovat aina menneet ja yhä menevät koiriin. En oikeastaan omista juuri mitään muuta kuin koirani.

Sydäntä särkien olen luopunut myös monista, monista siitokseen sopimattomista chihuista. Koirien määrä kasvattajalla voi olla enemmän tai se voi olla vähemmän, mutta jossain raja tulee vastaan. Sen nimi on työ ilman palkkaa, kun hoidat, kasvatat, opetat ja rakastat pentua ja aikuista koiraa. Silloin kun siitä ei tulekaan sopiva yksilö siitosta ajatellen, luovut siitä ja itket sydämesi verille.

Ovatko saavutukseni olleet kaikkien näiden uhrausten arvoisia?

Ihan suoraan sanottuna, en tiedä.

Alunperin aloitin chihujen kasvatuksen, koska oli todella vaikeaa saada ostettua hyvälaatuista narttua. Kun vihdoin sain sellaisen,  piti linjaa ylläpitää, jotta saan sellaisen tulevaisuudessakin.

Olen oppinut todella paljon koirista ja olen pystynyt hyödyntämään oppimaani ja keräämääni tietoa omassa kasvatustyössäni, mutta kasvatan varsin vähän. Kasvatustyölläni ei ole kovin suurta merkitystä koko rodun kannalta. Toki itse olen tällä hetkellä tyytyväinen kasvatustyöni etenemiseen ja monet kasvattieni omistajat ilahduttavat minua tyytyväisillä viesteillä kasvateistani.

Mielestäni suurimpia haasteita chihuahua rodussa ovat olleet alusta asti yksilöiden luonteet, heikko itsesynnyttävyys ja vaihtelevainen rotutyyppi. Olen kylläkin onnistunut omassa kasvatustyössäni peittoamaan rodun suurimpia haasteita. Olen onnistunut tässä oikeastaan kaksi kertaa, ensimmäisen linjani kanssa 1990-2000 luvuilla sekä aloitettuani alusta uudella kantanartulla nykyisillä vuosikymmenillä.

Chihujen luonne saa meillä aivan uuden merkityksen, koska koiramme asuvat pääsääntöisesti isona sekalaumana teini-ikäisten perheessä. Käymme erilaisissa paikoissa, asumme taajamassa ja lenkkeilemme myös muun rotuisten kanssa. Meillä eivät pärjää muut kuin keskitasoiset tai keskitasoa parempi luonteiset chihut. Hyvän luonteen saaminen esille koirasta vaatii kuitenkin runsaasti työtä. Koiraa on kuljetettava näkemässä maailmaa ja erilaisia paikkoja, jotta tietää miten koira suhtautuu erilaisiin tilanteisiin. Ja kestääkö koiran hermorakenne oppia sitä suurta määrää asioita, jotka sen pitäisi pystyä oppimaan. Ja aivan mahtavaa on ollut nähdä, että lapsikin pystyy esittämään kasvattini koiranäyttelyssä. Kasvattieni kanssa on voitu hyvillä mielin ja onnistuneesti käydä koiratapahtumissa niin että kaikki osapuolet ovat voineet nauttia harrastamisesta.

Kahtena menneenä vuotena  ovat kaikki narttuni synnyttäneet luonnollisesti, aiempinakin vuosina suurin osa. Suuntaus on siis erinomainen ja toivon pysyväni vastaisuudessakin tavoitteessani, ottaen huomioon, että aloitin uuden linjani kahdella keisarinleikkausnartulla ja keisarinleikkaukset ovat yhäkin chihuilla yleisiä. Tämä on vaatinut paljon työtä. Työllä tarkoitan niitä kasvatettuja, rakastettuja ja hoidettuja narttuja, jotka eivät enää keisarinleikkauksen jälkeen lisääntyneet.  Tämäkin saavutus on vaatinut paljon luopumista, mutta suuntaus on ehdottomasti oikea sekä koko rodun kannalta että eettisen koiranjalostuksen kannalta.

Mitä vielä haluan saavuttaa?

Hajanainen rotutyyppi on chihuissa mielestäni se kolmas suuri ongelma. Chihuissa esiintyy montaa erilaista tyyppiä ja kallon muotoa. Eri tyyppisillä chihuilla on myös oman tyyppisensä haasteet. Haluaisin tietää varmuudella mikä rodun tyypeistä on tänä päivänä se oikea ja mikä kallon muoto rodun kannalta paras ja tervein. Nämä ominaisuudet haluaisin vielä vakiinnuttaa omaan kasvatustyöhöni ja voittaa tällaisilla chihuilla näyttelyissä jonakin päivänä.

Rotumääritelmä kertoo  millainen rodun kuuluisi olla, mutta rotumääritelmän tulkintoja on varmasti yhtä monia kuin on kasvattajia tai näyttelytuomareita. Joten sen terveimmän rotutyypin määrittäminen ei sitten välttämättä olekaan kaikkein helpoin tehtävä, kun sitä ei voi määrittää pelkän tykkäämisen ja mielipiteen perusteella. Rotumääritelmän vastaavuuden lisäksi chihun pitäisi saada saada terveen paperit kaikista terveystarkastuksista, joihin kuuluu nykypäivänä myös erittäin kallis magneettikuvaus. Itse olen valmis hyväksymään oikeaksi rotutyypiksi myös jotain muuta kuin suosikkinirotutyyppini, jos terveyden saavuttaminen sen vaatii. Minulla on ollut tällainen yksilö ja tähän suosikkirotutyyppinikin perustuu, joten ehkä tiedänkin millainen se on. Voi myös olla että se tarjoillaan kaikille chihuahua harrastajille kultaisella tarjottimella nykypäivän tutkijoiden toimesta – riittää seurata aikaa ja ottaa vastaan jaettu tieto.

Summasummarum: Keski-iän kriisissä ei pysty kovin kauaa murehtimaan, kun pitää jo ruveta valmistautumaan seuraavan chihuahua emon synnytykseen. Tänä vuonna toiveissa on saada paljon hyviä narttuja!

Kontakti koko lauman kanssa

Lauman kanssa lenkkeillessä tulee ohjaajan saada kontakti koko laumaan yhtäaikaisesti aina tarvittaessa. Tämä tapahtuu yhteiskäskyllä ja palkitsemisella oikeasta toiminnasta koko laumaa yhtäaikaisesti maahan* ohjaajan ja lauman väliin. Ohjaajan asento on normaalin ryhdikäs ja rento.

Palkinto tulisi antaa laumassakin mahdollisimman pian oikeasta suorituksesta, eli tässä tapauksesta kontaktin ottamisesta ja pitämisestä ohjaajaan. Sitä mukaan, kun koirat tietävät mitä tulossa on ja malttavat pitää kontaktia, voidaan koirien hieman antaa odottaa palkintoaan.

Steven Whiten mukaan palkinnon odottaminen on koiralle usein palkitsevampaa kuin itse palkinnon saaminen. Joten kannattaa pyrkiä siihen, että koirat osaisivat hieman odottaa palkintoaan. Kun koira osaa odottaa palkintoaan, on mahdollista palkita jokainen koira yksitellen vuoronperään esim. kuraisilla ilmoilla. Ja toisaalta koirat eivät tule liian kylläisiksi liian nopeasti vaan herkut motivoisivat tarvittaessa koko lenkin ajan.

Meillä yhteiskäskynä kontaktin ottamiseen toimii sana ”täällä” ja herkkupussin rapina. Palkinto ripotellaan maahan koko laumalle yhtäaikaisesti ilman että kontaktista varsinaisesti tarvitsee luopua. Koira pystyy helposti nostamaan katseensa  takaisin ohjaajaan löydettyään palkinnon.

*Maahan palkitseminen on mukaelma Steven Whiten (K9 police – ProActive dog training) opeista, joita käytetään yksittäisen koiran koulutuksessa.

Lauman kanssa lenkkeilyn perusta on kontakti ulkoiluttajaansa

Meillä on tällä hetkellä 10 chihuahuaa. Moni olettaa ettei koiria lenkkeilytetä koskaan yhtä aikaa. Näin kuitenkin usein tapahtuu ja kaikki ovat saaneet mielekästä ulkoilua kerralla. Tällä hetkellä käytössä olevat viisi ja viisi chihua vuoropäivinä tuntuu lasten leikiltä. Pentujen opettaminen ulkoilemaan isommassa laumassa on laumassa sellainen sisään ajon paikka. Nytkin molemmissa ulkoiluryhmissä on kaksi pentua – yhteensä siis neljä uutta pentua, joilla on vielä oppimista ulkoilusta suuremmassa laumassa. Lisäksi toisessa ryhmässä ulkoilevat kaikki pojat ja toisessa juoksulla olevat tytöt.

Lupailin joskus aiemmin (http://katrixdesign.blogspot.com) tekeväni verkkokurssin koirien joukkotreenauksesta tai ainakin ulkoilusta suuremmalla porukalla. Elämäntilanteet muuttuvat, joten verkkokurssia ei ole tulossa. Kaikkien iloksi ja koiralauman omistajien elämän helpottamiseksi jaan kuitenkin tärkeimpiä vinkkejä lauman kanssa elämiseen ja ulkoiluun blogikirjoituksissani alkaen nyt.

Perusasiat kohdilleen laumassa

Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta ettei kymmenen koiran yhtä aikaiseen ulkoiluttamiseen mahdu kovin montaa ongelmakoiraa. Koirat eivät voi olla kovin tappeluherkkiä, koska laumassa tyhmyys tiivistyy – tapahtui mitä tahansa. Yksittäinen haastavampi koira voi kuitenkin toimia ryhmässä, kunhan ensin opettaa muun lauman toimimaan ohjaajan ohjeiden mukaan. Itsellänikin on usein kokematon pentu matkassa mukana, joka vasta opettelee lauman mukana liikkumista omistajan johdolla.

Koirat eivät saa tapella ruoasta, koska käyttämäni koulutusmenetelmät perustuvat positiivisen vahvistamisen kautta tapahtuvaan oppimiseen.

Lisäksi kannattaa miettiä onko ulkoilureitti sen verran tilava, että pystyt antamaan tilaa muille kanssaliikkujille koiralaumasi kanssa. Kymmenen suuren rodun edustajaa vie tilaa jalkakäytävältä huomattavasti enemmän kuin kymmenen tiiviisti omistajansa viereen asettunutta maailman pienimmän rodun edustajaa.

Mikä on sinun ja koiriesi maksimi määrä, jolloin ulkoilu tuottaa sinulle iloa ja kanssakulkijat luovat ihailevia silmäyksiä? Onko ahtaissa paikoissa mahdollisuutta väistää puistoalueille tai vähäliikenteiselle kadulle? Jaksatko pidellä koko koiralaumaa, jos vastaa tulee jotain todella yllättävää ja koirasi eivät tottelisikaan sinua?

Koirille opetettavat perusasiat

Koko homma perustuu koiran ottamaan katsekontaktiin omistajaansa, muutamaan peruskäskyyn ja koko lauman palkitsemiseen yhtäaikaisesti. Jokaisen koiran tulee osata luoksetulo, pysähtyä käskystä, lähteä liikkeelle käskystä ja ottaa kontakti omistajaansa pyydettäessä. Mikään näistä ei ole kovin vaikeaa ja monet koirat osaavat nämä tavalliset peruskäskyt.

Aloitetaan harjoittelu kontaktin opettamisesta koiralle. Tarkoitus olisi, että koira itse oivaltaisi mistä se saa palkinnon. Itse käytän herkkuja palkintona, mutta jos koira ei välitä ruoasta täytyy omistajan keksiä jotain muuta millä koiraa voi palkita. Hihna pidetään läysällä ja odotetaan kunnes koira katsoo omistajaansa silmiin. Heti kun koira vähänkin osoittaa kiinnostusta omistajaansa , koira palkitaan sanomalla herkkua tarkoittava sana, maiskutus tms. ja annetaan koiralle herkku. Alussa voi palkita koiraa hienovaraisemmistakin omistajan huomioivista eleistä kuten korvan kääntäminen omistajaa kohden (jotta koira kuulee paremmin omistajaansa).   Myöhemmin voi liittää käskyn omistajan pyyntöön kontaktista. Jos koira on kiinnostuneempi ympäristöstä kuin omistajastaan, voi koiraa kutsua nimellä tai muulla kontaktia tarkoittavalla sanalla ja palkita heti katsekontaktista.

Ei – sisälle pissaamiselle!

Se oli poikachihu, joka pissasi sisälle. Oli joskus sattunut vahinko ennenkin, mutta nyt murkkuikäinen hormonihuuruinen juniori oli nostanut koipea muuten vain muovikassia vasten sisällä. Pitäisiköhän omistajan käydä heti ostamassa poikapöksyt?

Voi hormoonihuuruiset juniorit!

Nuoret nartut saattavat ennen ensimmäistä kiimaansa pissata sänkyyn, matolle tai jonnekin muualle täysin odottamattomaan paikkaan. Nuoret urokset kokeilevat sisälle merkkailua varsinkin, jos juoksuisten tyttöjen hyviä tuoksuja osuu sieraimiin.

Oli kyseessä tyttö- tai poikachihu niin ensin kannattaa kokeilla torumista koiran jäädessä kiinni itse teosta. Jos siis näkee koiran pissaavan sisälle. Samalla kannattaa palkita koiraa ulos tarpeiden tekemisestä, jolloin murkkuikäinen nuori koira pikkuhiljaa ymmärtää sisälle pissaamisen olevan ei-sallittua ja ulos pissaamisen toivottua. Tähän luonnollisesti liittyy se, että koira pääsee riittävän usein ulos tarpeilleen eikä sisällä ole enää pentuajan sanomalehtiä tai muita sallittuja pissapaikkoja. Koiralle voi olla varsin vaikeaa ymmärtää, että sisällä olisi joitakin paikkoja, joihin saa pissata, mutta monta muuta paikkaa joihin ei saa pissata. Koiran on huomattavasti helpompi ymmärtää ettei sisälle pissata ollenkaan, mutta ulos pissaaminen on toivottavaa.

Toki ulkonakin voi olla paikkoja, joihin pissaaminen ei ole niin toivottua, mutta näiden paikkojen opettamisessa pitäisi olla huomattavasti hillitympi ja ymmärtäväisempi. Koira mieluiten ainoastaan ohjataan sopivampaan paikkaan ilman torumista. Koska koirahan kuitenkin tekee tarpeensa ulos, mikä on toivottua.

Merkkailulle erityisesti alttiita kohteita sisällä ovat muovipussit ja muut poikkeuksellisesti lattialla lojuvat epämääräiset asiat. Eli lattiat pidettävä tyhjinä. Lisäksi erityisen houkuttelevia ovat lattian rajaan ulottuvat kankaat kuten pitkät verhot ja roikkuvat sängyn peitteet.

Jos koiralla on jokin mieluisa paikka toistuvaan pissailuun, voi kokeilla hajunpoistajasuihkeita eläinkaupasta, valkopippurijauhetta tai laittaa ko. kohtaan koiran sänky tai suurikokoinen luu. Näin koira saatetaan saada ymmärtämään ettei pissaaminen ole enää toivottavaa.

Merkkailuvyön käyttö on monissa chihuahua-tapahtumissa pakollinen kaikille uroksille. Jos koiralla ei ole virtsatietulehdusta ja se on muutenkin terve, mutta koulutus ei silti onnistu niin sitten vasta kokeillaan merkkailuvyötä. Merkkailuvyön käyttö voi kuitenkin olla tarpeellista kyläillessä, jos omistaja haluaa keskittyä seurusteluun koiran koulutusta enemmän.

 

Jatkossa kirjoitan blogia koirieni sivuston yhteydessä, eli www.KolumbusChihuahuas.com

Vanhempia blogi-kirjoituksia voi lukea http://katrixdesign.blogspot.com

 

Chihumaisin terveisin,

Katri Rantanen

Sisäsiisteyskasvatus

Kevään pennuista jätin itselleni kasvamaan neljä pentua ja näistäkin kolme ovat samanikäisiä. Melkein joka vuosi olen opettanut yhden, usein useammankin pennun sisäsiistiksi, mutta nousi silti pieni ahdistus näin monen pennun opettamisesta sisäsiistiksi. Kyseessä kuitenkin kahta sukupuolta sekalaumassa ja kääpiörotu, chihuahua. Kääpiökoirilla sisäsiisteysongelmat ovat yleisempiä verrattuna moniin suurempiin koiriin.

Meillä kaikki koirat ovat tähän mennessä saavuttaneet sisäsiisteyden, joten miksipä asiaa turhaan pelätä etukäteen vaan kerrata sisäsiisteyden aakkoset. 

1) Merkkailu on vaikeampi saada kuriin myöhemmällä iällä kuin sikarien vääntäminen sisälle, joten alkuun kannattaa keskittyä pissojen onnistumiseen ulos. Pentu pissaa heti herättyään, leikin loputtua ja heti ruokailun jälkeen. Siis aika usein. Säännöllinen päivärytmi auttaa sekä omistajaa tietämään koska pennulla on mahdollisesti hätä, kuin myös pentua tietämään koska pääsee ulos. Pennun käyttäytymistä on seurattava sisätiloissa: Usein pentu etsii pissapaikkaa hetken, pyörii ja haistelee ennen tarpeiden tekoa.

2) Eri-ikäisiltä pennuilta voi vaatia eri tasoista sisäsiisteyttä. Pienet pennut pissailee ihan koko ajan. Ihan pienet jopa 5-10 min välein hereillä ollessaan, jolloin tärkeintä on ylläpitää pennun kykyä tehdä ne pissat myös ulos. Ei ole kovin kivaa, että vietettyään koko päivän ulkona pentu lorottaa päivän ensimmäiset pissat huokaisten tullessaan sisälle. Alle kolme kuukautisen pennun sisäsiisteydessä tärkeintä on, että pentu osaa tehdä tarpeet myös ulos siellä käydessään sisällä olevien sanomalehtien lisäksi. Kolme – neljä kuukautinen pentu voi jo olla varsin sisäsiisti, jos se viedään ulos useita kertoja päivässä ja joka käynnillä tarpeet tulevat ulos. Usein puolivuotias onkin jo sitten varsin sisäsiisti.

3) Kannattaa opettaa pennulle pissaaminen käskystä. Pennun pidätyskyky kasvaa koko ajan. Kun omistaja tietää pissaako pentu 1, 2, vai 3 tunnin välein, hän vie sen ulos tarpeille ennen kuin tarpeet ehtivät tulla sisälle. Tällöin elämää helpottaa kovasti, jos pentu tekee tarpeensa heti ulos päästyään ettei omistajan tarvitse oleskella tuntikausia ulkona ja odottaa pissan tulemista. Pentu pissaa varmimmin heti herättyään, syötyään tai leikin loputtua, jolloin pissaamista toivottaessa sanotaan kehotuskäsky ja toimituksen jälkeen pentua kehutaan. Näin pentu oppii tekemään tarpeensa käskystä.

4) Yösiisteyden oppimiseen kannattaa panostaa. Aamulla pentu viedään ulos aivan heti pennun herätessä. Hyvä jos omistaja ehtii aamutakin niskaansa heittää, kun jo pitää mennä. Illalla vastaavasti viimeinen pissa käydään tekemässä juuri ennen omistajan nukkumaan menoa. Vaikka pentu olisi jo väsynyt päivän touhuista ja nukahtaisi varsin aikaisin illalla niin kannattaa hieman vanhempi pentu herättää juuri ennen omaa nukkumaan menoa sen verran, että pennun kanssa käy iltapissalla. Tällöin pentu saa onnistumisia yösiisteydessä jo varsin aikaisin.

5) Reviirin laajentaminen. Lenkkeilyn aloittaminen viimeistään kolme – neljäkuukautisten pentujen kanssa vaikuttaa suotuisasti sisäsiiteyden oppimiseen. Pennun tahdissa lähdetään liikkeelle ja laajentamaan reviiriä. Liikunta aktivoi myös vatsan toimintaa, jolloin tarpeet tulevat helpommin ulos.

6) Sisäsiisteyden oppimista helpottaa, jos pennulla on pääsy ulos niin halutessaan. Jossain vaiheessa sisällä oleva pissapaikka (sanomalehti) kannattaa siirtää oven eteen, jolloin koiran pyöriessä sanomalehdellä pystyy omistaja viemään pennun ulos tarpeilleen tai avaamaan oven, jotta koira pääsee ulos tarpeilleen. Vapaa pääsy ulos antaa mahdollisuuden pennulle käydä tarpeilla ulkona aina halutessaan.

7) Liikkumatilan rajaaminen. Pennun liikkumatilaa kannattaa rajata yön ajaksi ja yksin olon ajaksi. Tällöin pentu pikkuhiljaa oppii pidättelemään. Monetkaan pennut eivät halua tehdä tarpeitaan kovin lähelle nukkumapaikkaansa. Jos oleskelutila päiväsaikaan on kovin laaja suuressa asunnossa tms, helpottuu pennun toimien seuraaminen ja mahdollinen ulosvienti, kun pennun olotila rajataan niihin alueisiin, joissa sisäsiisteyttä opettavat ihmiset oleskelevat. Myös pentu helpommin opettelee pidättelemään hetken, kun ei ole sopiva peränurkkausta johon voisi sikarinsa vääntää.

8) Kodin siisteyden pitäminen korkealla. Lattioiden pesu viikottain on ehdotonta. Jos vahinkoja on sattunut matoille tai muihin vaikeasti pestäviin kohteisiin, mutta mattoja ei haluta poistaa lattioilta sisäsiisteysopettelun ajaksi, voi näihin ripotella valkopippurijauhetta tai sumutettavaa hajunpoistajaa. Koiralla on todella tarkka hajuaisti ja tarpeet tulee mieluusti paikkaan johon ne on ennenkin tehty. Myös koiran sängyn tai suuren luun nostaminen pissapaikan päälle, tai koiran ruokkiminen ko. kohdalla voi hyvinkin vahvistaa halua pitää paikka siistinä.

9) Ulos pissaaminen kiva juttu – sisällä ei niinkään. Pentua kehutaan tarpeiden tekemisestä ulos ja varsinkin alkuun palkitaan myös herkkupaloilla. Jos vanhempi pentu pissaa omistajan nähden sisällä johonkin muualle kuin sanomalehdelle tai ihan sen viereen, sitä voi jossain vaiheessa ruveta hieman torumaan asiasta ja kiiruusti viedä pentu ulos. 

Vielä ripaus sinnikkyyttä niin eiköhän ne pennut sisäsiistiksi opi!

Katri Rantanen

Vanhemmuus

Istun eläinlääkärin odotusaulassa. Vastapäätäni istuu äiti, aikuinen tytär ja tyttären pieni vauva. Tyttären koira odottaa pääsyä eläinlääkärin vastaanotolle.

Muistoissani palaan reilun kymmenen vuoden taakse. Istuin samassa odotushuoneessa pienen vauvani, isäni ja koirani kanssa. Vanhemman apu ja tuki on kullanarvoista myös aikuisiällä, jotta koiraharrastus on mahdollista pienten lasten kanssa.

Suuri kiitos omalle isälleni, joka on mahdollistanut koiraharrastukseni läpi vuosikymmenten. Sinulta olen myös perinyt rakkauden koiriin ja oppinut paljon koirien käsittelystä! Toivon voivani olla jonain päivänä omien lasteni tukena myös heidän aikuistuessaan. Ja koirankasvattajana toivon lasteni rakastavan koiria myös aikuisena.

Tasapainoista ja huolehtivaa vanhemmuutta kaikille koiraperheiden aikuisille!

Terveisin koirankasvattaja lapsiperheestä 🙂

Koirankasvatuksen ja perhe-elämän hektisyys

Jopas on ollut kiireinen kevät. Tietoisesti kaikki suunnittelemani pentueet syntyivät suunnilleen yhtä aikaa, nyt keväällä.

Alkupeäinen ajatukseni oli, että sitten voisin lomailla yhdessä perheeni kanssa loppuvuodesta, kun en ole sidoksissa tiineeseen tai synnyttävään narttuun tai pieniin pentuihin. Haluan että emot ovat hyvin hoidettuja tiineysaikana, saavat synnyttää tutussa ympäristössä kotona ja siten myös itsesynnyttävyys on korkea ja pentukuolleisuus alhainen.

Kevät olikin sitten hyvin kiireinen. Valvoin yön, herätin nuorison kouluuun kymmenen minuuttia normaalia myöhemmin, jotta viimeinenkin pentu ehti syntyä hiljaisuudessa. Hoidin muut koirat ja nuoriso saattoi muistaa myös syödä aamupalan ennen kouluun lähtöä ilman äidin hoputtamista. Sitten muutama tunti unta ja rumba jatkuu taas. Jos pari yötä saisi nukuttua kunnolla, jaksaisi valvoa seuraavan tietenkin yöllä tapahtuvan synnytyksen.

Meillä on murrosikäiset lapset, joten tämä oli hyvää harjoittelua itsenäisyyttä kaipaaville nuorille. Nuorten piti laittaa itse itselleen ruokaa. Valmisruokaa tai aineksia oli jääkaapissa ja pakastimessa. Liikkuminen ja läksyjen teko oli vapaampaa, kun ei se äityli vaan revennyt pysymään mukana kaikessa. Vanhempi murkuista jopa pesi välillä omia vaatteitaan, kun ei se äitee ehtinyt kaikkea tekemään. Meillä isäntä tekee pitkää päivää kodin ulkopuolella ja mahdollistaa kaiken tämän, joten hänestäkään ei ollut apua.

Mihin se aika sitten niissä pennuisa menee? Meillä ruokaa ei ole jatkuvasti tarjolla vaan pennuilla on  säännölliset ruoka-ajat useamman kerran päivässä. Näin ne ovat myös oppineet syömään hyvin uuteen kotiin lähtiessään. Pentujen kanssa pitää seurustella, jotta tutustuvat ihmiseen. Pennut tapaavat perheenjäsenten lisäksi vieraita ihmisiä useamman kerran viikossa ja laajentavat reviiriä ikänsä mukaisesti ensin sisällä asunnossa ja myöhemmin ilmojen salliessa ulkona omalla pihalla. Joten sosiaalistaminen on hyvällä mallilla pentujen lähtiessä uuteen kotiinsa. Ja toki sitä varsinaista siivoustyötä on pennuissa myös varsin paljon. Lopun aikaa sitä yrittää urhoollisesti siivota muun perheen sotkuja, pestä tärkeimpiä pyykkejä ja pysyä jotenkin kartalla nuorison koulusta ja muista menoista.

Tekisinkö tämän saman rumban vielä uudestaan? Kyllä, jonain päivänä, mutta tuskin heti ensi keväänä.

Nuorison kesäloma alkoi, joten äitee ei pääse illalla nytkään ajoissa nukkumaan ennen nuorison kotiutumista. Aamulla odottaa kuitenkin aikainen herätys ruokintaan ja aamupissatus sisäsiisteyttä opetteleville pennuille. Silmät eivät meinaa pysyä auki ja aivotoiminta on lähellä nollaa. Jossain nostaa päätään se ikuinen vanhemmuuden syyllisyys riittämättömyydestä ja nuoren kouluarvosanojen laskusta. Enkä yhtään ihmettele jos työssä käyvien aktiivikasvattajien koirat eivät olisi sisäsiistejä – täytyyhän sitä itseäänkin välillä ajatella!

Terveisin lomaa miettivä koirankasvattaja,

Katri Rantanen

Lapseni valitsi uroksen huippunartulleni!

Lasteni synnyttyä olin samaa mieltä monen muun koirankasvattajan kanssa, että koirat ovat minun harrastukseni ja lapseni saavat sitten ihan itse valita omat harrastuksensa. Täysin oman mielensä mukaan.

Perheen yhteiselämän varrella asia on osoittautunut kuitenkin hieman mutkikkaammaksi.

Pienet lapset haluavat osallistua kotona tapahtuviin asioihin. Onpa sitten kyse hilluvista lapsista synnyttävän nartun pentulaatikon äärellä. Tai kaksivuotiaan halusta tarjota vastasyntyneelle vettä vesikupista. Leikki-ikäinen sattaaa haluta leikata pentujen kynnet saksilla, kun ensin on omat ja kaverin hiukset parturoitu vanhempien kauhuksi.

Meillä nartut aika nopeasti oppivat siihen että synnytyksen työntövaiheeseen edetään vasta lasten mentyä nukkumaan. Jos joku nyt sattui synnyttämään päiväsaikaan, lähti mies suosiolla lasten kanssa talosta ulos HopLoppiin, laskettelemaan tai jonnekin muualle.

Pentujen kehityskaarta ja lisääntymisen perusasioita on täytynyt käydä läpi heti siitä asti, kun lapsi on ruvennut ymmärtämään puhetta. Aina lapsen tasoisesti. Lapset ovat kuitenkin lapsia, ja puhuttu asia muistetaan ehkä viiden minuutin ajan, joten pentujen ja koirien turvallisuudesta on täytynyt huolehtia erilaisilla turvatoimilla. Ihan varmuuden vuoksi. Ja esimerkiksi hoitotoimenpiteet piti pitkän aikaa tehdä lasten ollessa nukkumassa, jotta tässä asiassa lasten normaali tarve matkia ei aiheuttanut ongelmia.

Elämä koiraperheenä on muuttanut muotoaan lasten kasvaessa. Esiteinin ja teini-ikäisen perheessä ei koiria ja koira-asioita voi pitää erossa perheestä. Nuoria pitää kuunnella enemmän ja heidän mielipiteitään tulee ottaa huomioon tasaveroisemmin kuin taaperoiden kanssa. He myös ehkä haluavat tai ainakin voivat jo huolehtia koirista aikuisten ollessa poissa kotoa. Nuoria saattaa kiinnostaa koiriin liittyvät asiat ja harrastukset – heidän itsensä määrittelemällä tasolla.

Itselleni on ollut mieluisaa saada toisinaan pojasta seuraa näyttelyreissuille. Yllättäen olen saattaanut huomata miten nuori on osannut arvioida voittaneen koiran ”laatu kriteerejä”. Tyttären kanssa olemme harrastaneet mätsäreitä (match show), joissa itse olen pystynyt treenaamaan nuoria koiria  ja hän on voinut harrastaa osallistumalla ensin lapsi & lelukoira sekä lapsi & koira kisoihin. Viime aikoina Junior Handler -kilpailut ovat tulleet kuvioihin sekä ihan oikeat luokat aikuisten kanssa.  On ollut todella hienoa huomata miten hienosti tuomarit kohtelevat lapsia ja nuoria näissä tapahtumissa. Tuomarit kertovat asioista esiintymisessä ja opastavat esittämisessä. Monet tuomarit ovat hyvinkin kannustavia. Kannustavaa on ollut myös mätsäreitten upeat palkinnot ja lyhyellä aikavälillä tehtävä ilmottautumispäätös.

Miettiessäni syksyllä isäehdokkaita kuluvan vuoden pentueisiin tyttäreni osallistui osittain kartoitustyöhön. Tyttäreni suorastaan rakastui tapaamaansa poikachihuun, jota kävimme katsomassa. Tehdessäni lopulta jakoa urosehdokkaista pienille chihutytöilleni tyttäreni oli hyvin määrätietoinen asian suhteen: Hän haluaa tämän tietyn uroksen oman tyttökoiransa pentujen isäksi. Kaikki miettimäni urokset olivat hyviä. Ja vaikka kuinka suunnittelee ja valitsee niin yhdistelmän onnistuneisuudesta ei ole takeita. Lopputuloksena tyttäreni koira astutettiin hänen valitsemallaan uroksella. Jospa tyttäreni valinta toisi meille jotain hienoa tänä vuonna. Jännityksellä seuraamme tulevaa. Itseäni kiinnostaa myös tyttäreni mahdollinen halu osallistua hänen ”suunnittelemansa” pentueen hoitoon!

Perheellinen kasvattaja ei voi omia koiriaan. Perheen tulee saada osallistua koirien elämään ja kasvatukseen heille sopivissa rajoissa.Tämä tarkoittaa myös joustoa kasvattajalta, mutta sehän on normaalia perheen arkea.

Katri Rantanen
http://www.KatrixDesign.com

Mikä siinä chihuahuan synnytyksessä jännittää?

Kolmen päivän ja kahden viikon ikäiset luonnollisesti syntyneet chihuahuan pennut. Emon paino 2kg. Pentujen syntymäpainot 60 – 100g. Yksi pennuista on toisen emon hoidossa.

Influenssakausi on parhaimmillaan. Sängynpohjalla, lähes tiedottomana päässäni pyörii vain yksi asia. Entä jos narttu synnyttääkin juuri nyt, kun olen kykenemätön hoitamaan synnytystä?

Onhan nuo perheenjäset, jotka voivat valvoa synnytystä. Ja onhan niitä eläinlääkäreitä, jotka voivat hoitaa synnyttävän koiran.

Todellisuus vain on se, että ihan kaikki voi mennä pieleen chihuahuan synnytyksessä. Ensikertalainen kasvattaja ei edes osaa pelätä kaikkea sitä mikä voi mennä pieleen. Tieto lisää tuskaa ja varsinkin tieto siitä mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Itselläni on tällä hetkellä sikäli hyvä tilanne, että kaikki tämän hetken narttuni ovat vähintään kerran synnyttäneet onnistuneesti, monet jopa useamman kerran. Yhtäkään heistä ei ole jouduttu keisarinleikkaamaan – vielä. Se ei valitettavasti tarkoita sitä että tulevaisuuden pentueet onnistuisivat varmasti. Riittää että pentueen yksi pennuista kasvaa liian suureksi eikä mahdu syntymään luonnollisesti. Lisäksi nartulla voi ilmetä jotain yllättävää, kuten nartun kokooon nähden liian paljon pentuja, vanhan leikkauksen aiheuttamia kiinnikkeitä sisäelimiin ja riski sisäelinten repeytymiselle, tyräytyneitä vanhoja arpia tai ihan vain repeytynyt kohtu.

Ainahan sitä voi mennä eläinlääkäriin. Niin, jos sattuu että joku ottaa vastaan akuutisti ja varsinkin päivystysaikana. Päiväklinikka on leppoisaa  ja mukavaa eikä niitä akuutteja potilaita tarvi ottaa mihinkään väliin tai edes päivän tyhjään kohtaan, aina voi lähettää eteenpäin. Lehmä menee lemmikkikoiran edelle ja päivystykset ovat keskittyneet pitkien ajomatkojen päähän isoille klinikoille. Jos sinulla ei ole sitä luottolääkäriä, joka säännönmukaisesti leikkaa narttusi, saatat olla todella vaikeuksissa. Chihuahuan omistajana et ole ansainnut eläinlääkärien luottamusta siitä, että tietäisit eteneekö synnytys normaalisti vai ei. Olet vain hysteerinen pikkukoiran omistaja, jonka hermot eivät kestä normaalia synnytystä.

Joskus ainoa tapa saada chihuahua narttu leikattavaksi, on kertoa se eläinlääkärille mahdollisimman suoraan ja selväsanaisesti. Riidellä on ehkä hieman turhan voimakas ilmaisu, mutta ei siitä kovin kaukana olla, kun nartun henki pitää pelastaa. Turhaan meillä ei ole narttuja vuosikymmeniin leikattu, mutta useamman kerran on ollut emon hengen lähtö lähellä, jos en olisi ollut valppaana ja vaatimalla vaatinut eläinlääkärihoitoa koiralleni. Entä jos influenssa vielä jyllää enkä ole sielun ja ruumiin voimissa vaatimassa sitä hoitoa koiralleni? Riittääkö lääkekaapin dropit pitämään minut tolpillani sen hetken kun koirani on leikkurissa? Aina ei edes terveys ja selväjärkisyys auta, jos vastassa on kukkahattutyttö eläinlääkäri joka ei vain pysty ottamaan hoitovastuuta siitä koirasta ja lähettää taas eteenpäin. Sillä ei ole mitään väliä, vaikka koira menee tajuttomaksi sillä hetkellä kun se irrotetaan hengityskoneesta. Olemme lähettäneet sinut eteenpäin, asia ei ole enää meidän vastuulla.

Chihuahuan pennut ovat syntyessään pieniä. Maailman pienimmän rodun edustajan normaalin kokoiset pennut ovat syntyessään pieniä. Ne saattavat näyttää aika rääpäleiltä – eiväthän ne mahtuisi ulos pienestä nartusta jos olisivat suurempia. Ne saattavat olla hieman laihoja ja vähän karvattomiakin, mutta yllättävää on suuri elinvoima. Jos pentu alkaa imeä emoaan, sen paino lähtee nousuun ja siitä kehittyy täysin normaali aikuinen chihuahua! Pienimmät normaalit vastasyntyneet chihuahuan pennut ovat painaneet vain 60g. Ei siis ihme, jos eläinlääkäri on ymmärtämättömyyttään lopettanut kokonaisen chihuahua pentueenkin, koska pennut näyttivät vielä niin pieniltä ja kehittymättömiltä! Niiden kuuluukin olla pieniä – nehän ovat chihuahuan pentuja!  Chihuahua kasvattajat ovat mestareita elvyttämään pentuja ja auttamaan pentua saamaan ensimmäiset ternimaito tilkat. Jokainen turhaan lopetettu pentu saa minut vihaiseksi ja suorastaan totaalisesti raivoihini. Miksi eläinlääkäri ei voi kysyä toiminta ohjetta, jos ei ymmärrä pentuja? Varsinkin jos omistaja on erikseen painottanut pentujen hengissäpitämisen tärkeyttä? Nykyään en lähde eläinlääkärin aulasta pois ennen kuin olen päässyt pentujen luoksi. Sama koskee ihan kaikkia akuutteja koirien hoitoja ja toimenpiteitä. Hoito ja kommunikaatio eläinlääkärin kanssa on vaan niin paljon parempaa, kun istut odottamassa siellä odotushuoneessa. Koirani ansaitsevat hyvää hoitoa ja pysyä hengissä, myös ne vastasyntyneet pennut. Ja siitäkin huolimatta, että itse olisin influenssan kourissa.

Tätä kirjottaessani narttuni ei ole vielä synnyttänyt. Itse olen parantunut influenssasta ja toivon vain etten saa pahaa jälkitautia. Osa perheestä on vielä vuoteen pohjalla. Täytyy steriloida saksia, pihtejä ja pipettejä. Pakata laukku valmiiksi mahdollista keisarinleikkausta varten. Se on kuitenkin vain koira ja ne on vain koiranpentuja. Mutta niin rakas koira ja paljon odotetut pennut!!