Chihun rotytyyppi?

Haluan herättää keskustelua chihuahuan rotutyypistä, koska oman näkemykseni mukaan monet ongelmat rodussa johtuvat joka lähtöön olevien rotutyyppien risteyttämisestä keskenään ja toisaalta myös joidenkin rotutyyppien viemisestä äärimmäisyyksiin. Haluan kannustaa kasvattajia miettimään asiaa ja rotutyypin vaikutusta yhteiseen rotuumme. Chihuahua on satoja, jopa tuhansia vuosia vanha rotu. Rotu on ollut olemassa, jo ennen Amerikan mantereen löytymistä. Millaisen chihuahuan haluamme siirtää tuleville sukupolville?

Eräs pitkäaikainen chihuahua harrastaja sanoi kerran minulle, että chihuahua rodun suurin ongelma on hajanainen rotutyyppi. Tästä on vuosia aikaa, enkä ajatellut asiaa sen kummemmin silloin. Viime aikoina olen ajatellut tätä paljonkin. Muistan myös kuinka jo 90-luvulla oli tärkeää kasvattajille luoda oma tyyppi, josta kenneli tunnistettaisiin ja tulisi tunnetuksi.

Helsingin yliopistossa genetiikan opintoihin kuuluvalla kehitysbiologian tunnilla tämä rotutyyppien vaihtelu sai uuden ja fyysisen lisäksi geneettisen merkityksen. Tämän jälkeen olen pohtinut paljon rodun kannalta terveintä mahdollista rodulle tyypillistä rotytyyppiä.

On erittäin suuri hyöty tietää jo heti syntymän jäljeen minkä tyyppinen chihusta on mahdollisesti tulossa. Tämä on mahdollista, kun käyttää rotutyypin määrittämiseen ensisijaisesti rungon leveyttä ylhäältäpäin katsottuna. Karkeasti jaotellen chihuissa esiintyy näin neljää rotutyyppiä. Rotutyyppiä määritettäessä ei kannata tuijottaa chihun pään muotoa pelkästään vaan koiran koko olemusta ja rungon mallia muutoin. Rungon yleistä mallia, leveyttä sekä tassujen ja hännän mallia ym.

Chihuissa esiintyy leveärunkoista rotutyyppiä, jonka olemus lähestyy ranskanbulldogin, bostonin terrierin tai muiden raskaanpien molossityyppisten rotujen olemusta. Toisessa ääripäässä on hyvinkin kapearunkoinen rotutyyppi, joka lähestyy pinseriä, italian vinttikoiraa ja muita kapearunkoisia ja pidempikuonoisia koirarotuja. Kolmas ja pitkän harkinnan tuloksena se oikea rotutyyppi on näiden kahden edellä mainitun tyypin puolessa välissä, hieman puhtaasta ravaajatyypistä raskaamman tyypin suuntaan päin. Eli käytännössä, jos et tiedä onko pentu kapea vai leveärunkoinen niin olet todennäköisesti aika lähellä oikeaa rotutyyppiä. Puhun pennusta, koska aikuiset chihut saattavat loppupelissä muistuttaa varsin paljon toisiaan, ainakin jossain ikävaiheessa, vaikka olisivat rungon leveydeltään hyvinkin erilaisia. Leveärunkoinen saattaa olla nuorena varsin silmää miellyttävä, mutta turpoaa kuin broileri vanhemmiten. Ja kapearunkoinen saattaa olla aivan liian siro nykypäivän näyttelyihin, mutta kehittyy ajan kanssa rotutyypilliseksi. Tyyppien mukana korostuvat erilaiset ominaisuudet, minkä takia oikean tyypin ymmärtäminen on tärkeää. Neljäs ja rodun kannalta kaikkein epäsuosiollisin rotutyyppi on sellainen, jossa chihun kallo ja koko keho on edestä leveä ja kapenee häntää kohden. Perehdyn jatkossa erilaisiin tyyppeihin tarkemmin.

Leveärunkoinen chihuahua on monessa maassa suosiossa näyttelylinjaisissa chihuissa. Leveärunkoinen chihuahua on tavallaan myös hieman kulmikkaampi ylhäältä katsoen. Leveärunkoisen kallon ei tarvitse olla kovin korkea, jotta pää näyttäisi rotutyypilliseltä. Kallo ja kallopohja on leveä antaen riittävästi tilavuutta aivoille, mikä on hyväksi CMSM sairauden ehkäisyssä. Mutta jos kallo on samalla myös lyhentynyt niin leveydestä ei ole juurikaan hyötyä ja CMSM riski kasvaa. Kuono lyhenee ja levenee, leveytensä ansiosta kuonoon mahtuu kuitenkin varsin hyvin hampaita suoraan riviin. Purenta menee helposti alapurennan puolelle, kuten on monella braky-rodulla tyypillisesti. Kuono saattaa muodoltaan lähestyä ’box muzzlea’ mikä ei ole toivottava ominaisuus chihuahualle ja kovin lyhyenä lyhytkuonoisille koirille tyypillisiä ryppyjä alkaa muodostua. Leveärunkoisilla yksilöillä selkä on leveä ja runko sekä rintakehä on leveä, tilava ja hyvin kehittynyt. Koiriin tulee vankkuutta ja luustoa siis painoa, vaikka koko sinällään ei olisi kovin suuri. Amerikkalaista rotumääritelmää lainatakseni Chihuahua on ’Graceful’, joten lihava, lyllertävä yksilö ei kuitenkaan kuvaa rodulle tyypillistä yksilöä. Leveärunkoinen yksilö saattaa helpostikin NÄYTTÄÄ lihavalta ja liian raskaalta, vaikka olisi normaalipainoinen. Raajojen kulmaukset muuttuvat helposti suoremmiksi sekä edessä että varsinkin takana. Huonosti kulmautuneet takaraajat altistavat rodussa esiintyvälle polvivialle. Liian suorat eturaajat altistavat liian suorille ranteille ja ongelmille etuosassa. Tassut muuttuvat lyhyemmiksi ja leveämmiksi ’kissankäpäliksi’. Häntä on ihana rodulle tyypillinen hyvin leveä ja littana. Kokemukseni mukaan leveärunkoiset yksilöt ovat usein hyvähermoisia ja rentoja tyyppejä, vähän niinkuin monet brakykefaaliset muutkin rodut. Ne on todella kivoja seurakoiria. Valitettavasti samat ominaisuudet ja ongelmat kuin brakykefaalisilla roduilla saattavat olla yleisempiä kuitenkin näillä leveärunkoisilla yksilöillä, kuten kitalakihalkiot, selkärankahalkiot, selkärankaepämuodostumat, hengitysvaikeudet ja keskilinjaan liittyvät epäsymmetriat. Tuskin kukaan rotua vastuullisesti kasvattava haluaa rodun muuttuvan sairaalloiseksi. Tämä rotutyyppi ei siis ole se oikea rotutyyppi.

Toisen ääripään rotutyyppi on siro, kapearunkoinen, yleensä hyvin tai liioitellusti kulmautunut edestä ja takaa. Pää saattaa olla pitkä ja kapea ’deer head’. Kallossa täytyy olla runsaasti korkeutta, jotta pää näyttäisi rotutyypilliseltä. Jos kallonpohja on kapeuden lisäksi myös lyhyt, saattaa kallo olla aivoille aivan liian pieni, mikä altistaa CMSM sairaudelle. Tämän tyypin yksilöillä sattaa olla myös ensisilmäyksellä rotutyypillinen pää, minkä vuoksi pään muodon perusteella ei voi määrittää rotutyyppiä pelkästään. Kallonpohja on kuitenkin aina kapea kuten runko. Kapea häntä on pitkähkö, kuten kuonokin. Pituudesta johtuen kuonoon voi hyvinkin mahtua kaikki hampaat, mutta hammaspuutoksia esiintyy leukojen kapeudesta johtuen. Koirat hengittävät yleensä hyvin kuumallakin ilmalla. Tassut ovat hieman pitkähköt, jäniksenkäpälän muistuttavat. Tämän tyypin yksilöt eivät ole kovin suosittuja näyttelykoirina, koska menestys usein jää aika vähäiseksi. Tyypin etuna on ehdottomasti hyvin kulmautuneet ja pitkällä askeleella ravaavat yksilöt. Chihuahua on rotuna hälyttäjä, mutta oman kokemuksen mukaan tämän tyypin yksilöt ovat helposti turhan hälyttäjiä ja liiankin reaktiivisia, joten käytös saattaa aiheuttaa ongelmia. Nämä chihut ovat kuitenkin useammin aidosti ihmisrakkaita, mikä on selvää plussaa. Herkkävatsaisia yksilöitä esiintyy tässä tyypissä keskimääräistä enemmän. Selkärangan jäykkyyttä esiintyy kapeantyyppisillä yksilöillä useammin kuin leveämpirunkoisilla. Tämä rotutyyppi ei siis ole oikea nykypäivän chihuahuan tyyppi.

Oikeassa Chihuahuan rotutyypissä yhdistyvät ihmisrakkaus ja hyvähermoisuus, mutta sopiva määrä reaktiivisuutta. Riittävä kallonpohjan leveys & pituus, jotta aivot mahtuvat hyvin kallon sisälle ja riski CMSM ongelmiin olisi mahdollisimman pieni. Sopiva kuonon pituus – puolet kallonpohjan pituudesta, jossa on tilaa kaikille hampaille ja koiran on mahdollista hengittää normaalisti. Riittävän hyvin kulmautuneet raajat edessä ja takana antavat helpon vaikutelman oikean pituiseen terveeseen raviin. Tassut ovat hieman soikeat, mutta eivät pitkänomaiset! Tämän tyypin chihut ovat näyttelyitä ajatellen lupaavia pikkupentuna, mutta käyvät läpi ’ugly age’ vaiheen kuoriutuen näyttelykoiriksi vasta aikuistuessaan. Tämä on CHIHUAHUAN OIKEA ROTUTYYPPI.

Neljäs rotutyyppi on mainitsemisen arvoinen siksi, että se on kaikkein huonoin rotutyyppi Chihuahua-rodussa. Neljännen rotutyypin koirilla runko ei ole tasaisen leveä suunnilleen koko koiran pituudelta vaan se on edestä aina leveämpi ja kapenee taaksepäin. Tämän tyyppisellä koiralla voi olla vanhemmiten leveät etuliikkeeet ja kapeat takaliikkeet. Koira ei tavallaan ole tasapainoinen kokonaisuus. Kallo on leveä edestä ja kapenee niskaa kohden, altistaen koiran CMSM ongelmille. Leveä eturinta, joka kapenee lantiota kohden, altistaa nartut synnytysongelmille kapean lantion takia. En tiedä tarviiko tästä laittaa enempää esimerkkejä, kun eihän suhteettoman leveä bulldoggimainen etuosa edes ole rotumääritelmän toivelistalla ja yleisesti on tiedossa tämän tyyppisten koirien ongelmat.

Uuden ulottuvuuden tämän tyyppiseen rotutyypin määrittämiseen tuovat DNA-testit. Toistaiseksi tietooni on tullut ainoastaan chihuja, joiden tuloset kertovat näiden omaavan brakykefaalisen kallon (kuten massiiviset & lyttykuono-rodut), dolikokefaalisen (kuten vinttikoirat) tai näiden kahden yhdistelmiä. Yhtään mesokefaalisen kallotyypin (normaalin keskiarvokoiran kallonmitta) omaavaa yksilöä en tiedä chihuista löytyneen, edes ulkomailta. Brakykefaaliset ja dolikokefaaliset geenit omaavat chihuahuat kisaavat koiranäyttelyissä rintarinnan. Ja molemmat voivat menestyä. DNA-testit ovat vielä sen verran lapsen kengissä etten ihan heti menisi kovin kauaskantoisia päätelmiä asian suhteen tekemään, mutta tuon tämän esille mielenkiintoisena huomiona. Varsinkin, koska dolokokefaalisen kallon omaavilla koirilla on myös ne omat ongelmansa.

Rotutyypin määrittämisessä kannattaa katsoa chihuahuaa muutoin kuin päätä, koska pää saattaa elää täysin omaa elämäänsä. Pyöreää pään mallia on chihuahualle jalostettu niin pitkään, että sitä löytyy kaikista rotutyypeistä. Löytyykö sinun laumastasi kuinka montaa rotutyyppiä näistä neljästä? Pystytkö näkemään erilaisia rotutyyppejä vastasyntyneissä pennuissasi? Mikä on suosikkityyppisi?

Oikealla rotytyypillä Chihuahua pysyy tyypillisenä rotunsa edustajana myös tulevaisuudessa. Oikea rotutyyppi on rodulle tyypillinen, ei jokaiselle kasvattajalle omanlainen. Sen ei kuulu muistuttaa bostoninterrieriä eikä pinseriä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *