Se kuuluisa intuitio

Kylmänhiki nousee otsalle. Olen nähnyt tuollaisen pentuvatsan joskus ennenkin. Pienellä nartulla.

Pystyn yhä kuulemaan korvissani chihuahuanartun rääkäisyn keskellä yötä. Muistan kuinka pomppaan ylös ja laitan valot. Narttu makaa tiedottomana kieli roikkuen suusta sinisenä. Vetäisen Nutri+ – geeliä nartulle huulen alle limakalvolle, laitan sen lämpötyynylle peiton alle ja soitan ensimmäiselle eläinlääkärille. Tämä lääkäri ei voi ottaa vastaan, koska koirani on kuulemma niin sairas eikä hänellä ole avustajaa. Hän etsii minulle sopivan suuremman eläinlääkäriaseman puhelinnumeron. Soitan sinne ja lähden ajamaan koirani kanssa mustaan yöhön.

Vanhempi eläinlääkäri saa narttuni virkoamaan päivystävällä ketjuklinikalla. Keskustelemme nartun ja pentujen voinnista sekä mahdollisista tulevista toimenpiteistä. Aamun kajastaessa tulee päivystävän eläinlääkärin vuoronvaihto. Uusi nuorempi eläinlääkäri ei sitten uskallakaan ottaa hoitovastuuta nartustani ja haluaa lähettää narttuni yliopistolliseen eläinsairaalaan. Narttuni tarvitsee verensiirron. Kiistelemme asiasta hetken, koska koirani ei mielestäni ole siirtokunnossa ja olen ennenkin hakenut verta verensiirtoa varten yliopistollisesta eläinsairaalasta. Narttuni pakataan minulle mukaan ja kerrotaan että meitä odotetaan eläinsairaalassa. Ilman lisähappea koirani menee uudestaan tajuttomaksi, kieli roikkuu suusta sinisenä. Istun autossa Helsingin aamuruuhkassa tiedottomana oleva koira vieressäni. Pääsen vihdoin perille eläinsairaalaan, ketään ei näy, juoksen pitkin käytävää koira sylissäni ja huudan APUA!

Narttuni tila vakautetaan uudelleen, se odottaa vuoroa leikkaukseen, pentujen poistoon vuorokausilla 53. Käymme läpi eläinlääkärin kanssa nartun tilan ja eläinlääkäri vakuuttaa heillä olevan pätevä tiimi, joka osaa huolehtia pennuista. Lähden kotiin huolehtimaan lapsistani ja muista koiristani. Myöhemmin saan tiedon, että kaikki seitsemän pentua on lopetettu ilman lupaani. Narttu selviää tilanteesta hengissä.

Tästä on nyt jo useampi vuosi.

Miksi tämä painajainen nousi mieleeni uudestaan? Näen edessäni nartun, jolla on todella suuri vatsa. Nartulla on vaikeuksia seistä ja liikkua. Kyseessä on itselleni kaikkein rakkain chihu, Tiinu. Nartun olo on tukala vuorokausilla 54.

Joudun keskittymään, jotta pystyisin ajattelemaan selkeästi. Tiinu syö vielä joka kerta tarjotessani sille ruokaa. Hän ei juo mitenkään poikkeuksellisen paljon. Hänen ikenensä ovat kauniin vaaleanpunaiset ja uloste tummaa. Ja hän on synnyttänyt jo aiemmin kaksi kertaa ihan itse. Lasken siis kymmeneen, hengitän syvään ja yritän olla tartuttamatta hysteriaani narttuun. Ja samalla päätän, että jos päädytään leikkaukseen nämä jäävät nartun viimeisiksi pennuiksi.

Nukun Tiinun kanssa, kuten kaikkien synnyttävien narttujeni kanssa teen. Huolehdin ruokailusta neljä tai jopa viisi kertaa päivässä korkealaatuisella ravinnolla. Huolehdin ulkoiluista kantamalla hänet ulos, koska rappusia hän ei enää pysty kulkemaan. Menemme eteenpäin päivä kerrallaan. Huomaan pidätteleväni henkeä välillä, Tiinu osaa onneksi vielä nukkua ihan levollisenakin. Herään yölläkin antamaan yhden aterioista.

Lopulta jää ateria syömättä ja seuraavastakin ateriasta närpitään vain herkut. Tarkistan muistiinpanoista että molemmilla aiemmilla kerroilla pennut ovat syntyneet vuorokauden sisään siitä, kun ateria on jäänyt väliin. Tiinu alkaa syödä uudelleen, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Voimakkaimmat poltot olivat silloin vuorokaudella 54. Vuorokaudella 58 päätän viedä Tiinun röntgeniin heti seuraavana päivänä, ensimmäisenä arkiaamuna, jolloin vuorokausia on 59/60.

Soitan eläinlääkärille ja olen päätynyt jo tässä vaiheessa keisarinleikkaukseen, koska aamulla näytti hetken siltä kuin Tiinu olisi yrittänyt ponnistaa kopassaan. Sikäli mikäli jalat nyt ylipäätään onnistuivat ottamaan maahan. Mielessä pyörii ne kerrat, jolloin olen odottanut heikkojen polttojen kanssa liian kauan ja pennut ovat ehtineet menehtyä. Maito on ollut nisissä jo 5 vrk, synnytyskanava on avoinna. Päädymme keisarinleikkaukseen eläinlääkärin kanssa ja viisi virkeää pentua näkee päivänvalon. Pentuja on vain yksi enemmän kuin aiemmilla onnistuneilla synnytyskerroilla.

Monesti puhutaan kasvattajan intuitiosta, johon vedotaan ja jota pitää kuunnella. Mikä tämä mystinen intuitio on? Toki voi olla yliluonnollisia voimia, jotka kertovat kasvattajalle miten toimia. Mielestäni tämä intuitio kuitenkin kumpuaa pääosin kokemuksesta. Alitajunnan muistista mitä kasvattaja on joskus kokenut ja mitä silloin tapahtui. Millainen koira oli, miten se kasvoi, käyttäytyi ja mitä sitten tapahtui. Varsinkin ikävät muistot auttavat kasvattajaa tekemään seuraavalla kerralla toisenlaisia päätöksiä. Vaikka kaikkea ei tarkkaan muistaisikaan, alitajuinen intuitio kertoo miten ainakaan ei pidä tehdä. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos kyseessä on eri koira, mahdollisesti erisukuinenkin koira, voi lopputulos olla hyvinkin erilainen.

Intuitio on kuuntelemisen arvoinen. Päätöksissä kannattaa kuitenkin myös kuunnella järjen ääntä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *