Kasvattajan menestyksen mitta?

”Judge your success by what you had to give up in order to get it”

”Arvioi saavutuksiasi sen perusteella mistä olet joutunut luopumaan niiden eteen.”

-Dalai Lama

 

Moni on sanonut chihujen kasvattamisen olevan minun elämäntyöni. Aika monesta asiasta olenkin luopunut, jotta olen voinut kasvattaa useamman kymmenen vuotta chihuja.

Keski-iässä rupeaa miettimään elämässä aikaan saamiaan asioita. Olen todennäköisesti jo elänyt elämästäni yli puolet. Mitä olen siis saanut aikaan elämälläni?

Teini-iässä heräsi kiinnostus koiriin. Kiinnostus kaikkeen koiriin liittyvään. Niin omiin koiriin kuin muidenkin koiriin. Omaan rotuun – jota en silloin vielä ollut valinnut – ja kaikkiin muihin olemassa oleviin rotuihin. Äitini hankki minulle ja ystävälleni kennel-tyttö paikat tunnetun basset, beagle, lhasa apso, lapinkoira  ja nykyisen mopsi kasvattajan ja ulkomuototuomarin luota (Daragoj-kennel, Eeva Resko). Useampi kesä ja viikonloppu tuli vietettyä Eevan opissa koirien rakenteesta, kasvattamisesta ja käsittelystä.

Koirien määrä kasvoi ja elämän valinnat alkoivat muuttua koirapainotteisiksi. Yläasteen työelämäharjoittelun tein kettuterriereitä kasvattavassa Wolfheart-kennelissä, om. Paula Heikkinen-Lehkonen (all rounder- FCI judge). Kenneltyttö-hommat jatkuivat myös täällä teini-iässä viikonloppuisin.

Lukioaikana minulle esitettiin kysymyksiä tulevaisuudesta ensisijaisesti niin, että mihin laitat kaikki nämä koirat lähtiessäsi opiskelemaan? Täysin typerä kysymys. Tietysti koirat tulivat mukaan! Ainakin jos vanhempani eivät niitä hoitaisi tai siitä huolimatta. Lukion jälkeen, vuonna 1991, tärkeämpää kuin jatko-opinnot, oli viettää kesä silloisen chihuahuakasvattaja Dani Clarken (Encantador fame) luona Englannissa työskennellen hänen omistamassaan koirahoitolassa tutustuen kesän aikana myös chihuahua rodun kasvattajiin ja käyden koiranäyttelyissä kuvamassa chihuja.

Opiskelin eläintenhoitoa kotoa käsin. Eläinalan työn ohella syntyivät ensimmäiset laadukkaat Kolumbus-chihut. Minulla oli ollut muutama ongelmakoira, joten todella panostin uusien chihujen opetukseen täysin siemauksin ja täysin oppikirjan mukaan. Jättäydyin pois töistä, jotta pystyin keskittymään pennun opettamiseen ja tästä koirasta tulikin todellinen malliyksilö käyttäytymisen suhteen. Myös käyttäytymisen perintötekijät olivat vihdoin kohdillaan ja kaikilla hänen jälkeläisillään oli upea luonne.

Luonne ja charmi, ulkomuotoa unohtamatta tekivät tästä omasta kasvatistani ensimmäisen todella voitokkaan chihuahuani. Englannissa olin oppinut paljon chihujen esittämisestä, mikä oli varmasti eduksi välillä tiukassakin kilpailussa. Hän nousi vuoden voitokkaimmaksi pitkäkarvaiseksi chihuahuaksi 1998. Näkemykseni rodusta oli myös kehittynyt positiiviseen suuntaan. Kaikesta en ollut samaa mieltä kokeneiden kasvattajien kanssa, mutta imin tietoa itseeni kohdatakseni ja voittaakseni rodussa esiintyviä ongelmia.

Seuraavan opiskelupaikan valitsin sekä kiinnostuksen että sen mukaan saiko opiskelija-asuntoon majoittaa myös koirat. Opettajat olivat todella mukavia ja myötämielisiä harrastustani kohtaan. Sain helposti lomaa viikonkin koiran synnytystä varten, kunhan tein tentit ennen vapaitani. Sain myös kesken koulupäivän käydä katsomassa koiriani, jos tarve vaati.

Harjoittelupaikkani ja sitä kautta työpaikkani valitsin edustamaan kansainvälisesti edistyksellistä genetiikan tutkimusta. Kaikki tähtäsi perinnöllisyyden parempaan ymmärtämiseen ja parempien chihujen kasvattamiseen. Opin paljon työpaikkani tutkijoilta ja professoreilta. Professori Leena Palotien ohjauksessa molekyyligenetiikka eli nousukauttaan.

Asia, jossa olin valmis laittamaan koirat toiselle sijalle, oli aviopuolisoni valinta. Sillä hetkellä olin valmis luopumaan kaikesta yhteisen tulevaisuuden takia. Onneksi minun ei silloin tarvinnut luopua koirista eikä senkään jälkeen. Mieheni ymmärtää koirien kasvatuksen olevan minulle äärettömän rakas harrastus. Mieheni tuki oli ensimmäisen chihuahua kirjani, Chihuahuan ABC, 2008-2012, julkaisussa korvaamaton. Kirjan sisältö vastaa yhä tämän päivän näkemyksiä asioista eikä ole kymmenessä vuodessa vanhentunut lainkaan.

Opiskelin Helsingin yliopistossa perinnöllisyystiedettä. Odotin tunteja suurella innolla ja usein keskustelimme aiheista opettajan kanssa muiden jo lähdettyä. Populaatiogenetiikka oli suurin intohimoni, monen muun kävellessä ulos salista mielenosoituksellisesti ensimmäisten laskutehtävien edessä. Itse olin kuitenkin kirjoittanut pitkän matematiikan, pitihän minusta alun perin tulla eläinlääkäri…

Tuli aika luopua työstäni, mutta en halunnut luopua perheestäni tai chihujen kasvatuksesta. Suoritin opinnot loppuun toisesta tiedekunnasta. Perinnöllisyystieteen lisäksi paras antini yliopistosta oli oppia lukemaan tieteellisiä julkaisuja. Näin en ollut enää toisen käden tiedon tai mutu-tuntuman varassa koirien sairauksiin liittyvissä tutkimuksissa ja opin myös vielä paremmin arvioimaan lähteiden luotettavuutta. Jatkoin chihujen kasvatusta toiminimellä starttirahan turvin. Siitä asti olen kasvattanut koiria kokopäiväisesti, vaikkakin pienimuotoisesti.

Toisen, huomattavasti kattavamman kirjallisen teoksen julkaisin pian opintojeni loputtua englanniksi. Kirjan, joka oli suunnattu enemmän kasvattajille Breeding Happy and Healthy Chihuahuas 2015.  Toivon kasvattajien löytäneen sieltä apua haasteisiinsa chihuahua-rodussa.

Nyt olekin saanut todella perehtyä chihujen synnytykseen ja rodun parantamiseen niissä asioissa, jotka ovat merkinneet minulle paljon jo nuoruudesta asti. Tärkeimpiä kriteereitä ovat kautta aikojen minulle olleet luonne, itsesynnyttävyys, rotutyyppi, tervettä rakenne ja liikuntaa unohtamatta.

Mistä siis olen joutunut luopumaan?

Välillä tuntuu, että olen joutunut luopumaan kaikesta mitä tavalliset ihmiset pitävät normaalina. Olen luopunut alkuperäisestä toiveammatistani. Olen kokeillut monia työkuvioita, mutta mikään ei tunnu toimivan hyvin yhteen koirankasvatuksen kanssa. Jatkuvat opinnot ja poissaolot työmarkkinoilta tarkoittavat etten saa eläkettä kun tulen vanhaksi. Olen olevinani päätoiminen yrittäjä, mutta pelkkä koirankasvatus tuottaa tappiota jatkuvasti. Tänä vuonna aloitin osapäiväisen työn käytettyäni ensin kaikki säästöni koiriin.

Olen luopunut ammattejani (kaksi opistotasoista ja yksi yliopistotutkinto) vastaavasta hyväpalkkaisesta työstä ja työskentelen työssä, johon ei vaadita koulutusta. Tämä siksi, että voin hoitaa itse koirieni synnytykset ja viettää aikaa pentujen ja koirieni kanssa. Nykyisen työni bonuksena minun pitäisi voida pitää vapaata aina halutessani. Aika näyttää tuleeko tämä homma käytännössä toimimaan koirankasvatuksen kaverina.

Olen luopunut kahvilakultturista ja ystävien kanssa vietettävästä vapaa-ajasta ravintoloissa ja reissuissa, koska koirat ovat tai ainakin olivat ennen näissä kiellettyjä.

Olen luopunut hienoista vaatteista, koska kaikki rahat ovat aina menneet ja yhä menevät koiriin. En oikeastaan omista juuri mitään muuta kuin koirani.

Sydäntä särkien olen luopunut myös monista, monista siitokseen sopimattomista chihuista. Koirien määrä kasvattajalla voi olla enemmän tai se voi olla vähemmän, mutta jossain raja tulee vastaan. Sen nimi on työ ilman palkkaa, kun hoidat, kasvatat, opetat ja rakastat pentua ja aikuista koiraa. Silloin kun siitä ei tulekaan sopiva yksilö siitosta ajatellen, luovut siitä ja itket sydämesi verille.

Ovatko saavutukseni olleet kaikkien näiden uhrausten arvoisia?

Ihan suoraan sanottuna, en tiedä.

Alunperin aloitin chihujen kasvatuksen, koska oli todella vaikeaa saada ostettua hyvälaatuista narttua. Kun vihdoin sain sellaisen,  piti linjaa ylläpitää, jotta saan sellaisen tulevaisuudessakin.

Olen oppinut todella paljon koirista ja olen pystynyt hyödyntämään oppimaani ja keräämääni tietoa omassa kasvatustyössäni, mutta kasvatan varsin vähän. Kasvatustyölläni ei ole kovin suurta merkitystä koko rodun kannalta. Toki itse olen tällä hetkellä tyytyväinen kasvatustyöni etenemiseen ja monet kasvattieni omistajat ilahduttavat minua tyytyväisillä viesteillä kasvateistani.

Mielestäni suurimpia haasteita chihuahua rodussa ovat olleet alusta asti yksilöiden luonteet, heikko itsesynnyttävyys ja vaihtelevainen rotutyyppi. Olen kylläkin onnistunut omassa kasvatustyössäni peittoamaan rodun suurimpia haasteita. Olen onnistunut tässä oikeastaan kaksi kertaa, ensimmäisen linjani kanssa 1990-2000 luvuilla sekä aloitettuani alusta uudella kantanartulla nykyisillä vuosikymmenillä.

Chihujen luonne saa meillä aivan uuden merkityksen, koska koiramme asuvat pääsääntöisesti isona sekalaumana teini-ikäisten perheessä. Käymme erilaisissa paikoissa, asumme taajamassa ja lenkkeilemme myös muun rotuisten kanssa. Meillä eivät pärjää muut kuin keskitasoiset tai keskitasoa parempi luonteiset chihut. Hyvän luonteen saaminen esille koirasta vaatii kuitenkin runsaasti työtä. Koiraa on kuljetettava näkemässä maailmaa ja erilaisia paikkoja, jotta tietää miten koira suhtautuu erilaisiin tilanteisiin. Ja kestääkö koiran hermorakenne oppia sitä suurta määrää asioita, jotka sen pitäisi pystyä oppimaan. Ja aivan mahtavaa on ollut nähdä, että lapsikin pystyy esittämään kasvattini koiranäyttelyssä. Kasvattieni kanssa on voitu hyvillä mielin ja onnistuneesti käydä koiratapahtumissa niin että kaikki osapuolet ovat voineet nauttia harrastamisesta.

Kahtena menneenä vuotena  ovat kaikki narttuni synnyttäneet luonnollisesti, aiempinakin vuosina suurin osa. Suuntaus on siis erinomainen ja toivon pysyväni vastaisuudessakin tavoitteessani, ottaen huomioon, että aloitin uuden linjani kahdella keisarinleikkausnartulla ja keisarinleikkaukset ovat yhäkin chihuilla yleisiä. Tämä on vaatinut paljon työtä. Työllä tarkoitan niitä kasvatettuja, rakastettuja ja hoidettuja narttuja, jotka eivät enää keisarinleikkauksen jälkeen lisääntyneet.  Tämäkin saavutus on vaatinut paljon luopumista, mutta suuntaus on ehdottomasti oikea sekä koko rodun kannalta että eettisen koiranjalostuksen kannalta.

Mitä vielä haluan saavuttaa?

Hajanainen rotutyyppi on chihuissa mielestäni se kolmas suuri ongelma. Chihuissa esiintyy montaa erilaista tyyppiä ja kallon muotoa. Eri tyyppisillä chihuilla on myös oman tyyppisensä haasteet. Haluaisin tietää varmuudella mikä rodun tyypeistä on tänä päivänä se oikea ja mikä kallon muoto rodun kannalta paras ja tervein. Nämä ominaisuudet haluaisin vielä vakiinnuttaa omaan kasvatustyöhöni ja voittaa tällaisilla chihuilla näyttelyissä jonakin päivänä.

Rotumääritelmä kertoo  millainen rodun kuuluisi olla, mutta rotumääritelmän tulkintoja on varmasti yhtä monia kuin on kasvattajia tai näyttelytuomareita. Joten sen terveimmän rotutyypin määrittäminen ei sitten välttämättä olekaan kaikkein helpoin tehtävä, kun sitä ei voi määrittää pelkän tykkäämisen ja mielipiteen perusteella. Rotumääritelmän vastaavuuden lisäksi chihun pitäisi saada saada terveen paperit kaikista terveystarkastuksista, joihin kuuluu nykypäivänä myös erittäin kallis magneettikuvaus. Itse olen valmis hyväksymään oikeaksi rotutyypiksi myös jotain muuta kuin suosikkinirotutyyppini, jos terveyden saavuttaminen sen vaatii. Minulla on ollut tällainen yksilö ja tähän suosikkirotutyyppinikin perustuu, joten ehkä tiedänkin millainen se on. Voi myös olla että se tarjoillaan kaikille chihuahua harrastajille kultaisella tarjottimella nykypäivän tutkijoiden toimesta – riittää seurata aikaa ja ottaa vastaan jaettu tieto.

Summasummarum: Keski-iän kriisissä ei pysty kovin kauaa murehtimaan, kun pitää jo ruveta valmistautumaan seuraavan chihuahua emon synnytykseen. Tänä vuonna toiveissa on saada paljon hyviä narttuja!

4 vastausta artikkeliin “Kasvattajan menestyksen mitta?”

  1. Hei Katri ! Olipa hieno kirjoitus ja kuinka paljon olet tehnyt Chihujen
    eteen. Olet kova ammattilainen. Chihut ovat niin ihania koiria ja
    on hyvä että jaksat niitä kasvattaa ja kouluttaa.
    Tsemppiä Chihujen kasvattamiseen tulevaisuudessakin.
    Hyvää talven jatkoa olen aina seurannut sinun Fb kirjoituksia.

  2. Olen usein miettinyt sitä että miksi chiihuilla syntyy (synnytetään 5-6) melko suuria pentueita ? Sehän on emolle raju suoritus.

    1. Toki pentuekoko on perinnöllinenkin ominaisuus, mutta ei sitä voi kasvattaja määrätä etukäteen. Samallekin emolle voi syntyä jonain kertana vain yksi pentu ja toisena kertana kuusi. Enemmän ongelmia meillä on ollut yhden pennun pentueissa kuin suuremmissa. Keskikokoinen pentue 3-4 pentua olisi varmaan kaikkein paras synnyttävyyden kannalta 🙂

Vastaa käyttäjälle @kzrantan Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *