Pimeä, pimeämpi, valoisa!

Elämme vuoden pimeintä aikaa täällä Suomessa. Muutaman viikon vielä päivät lyhenevät ja pimenevät. Ihmiset käpertyvät koteihinsa. He ovat väsyneitä ja kiukkuisia. Kuinka tämä vaikuttaa koirankasvattajiin, äiteihin, minuun, sinuun?

Ihan ensiksi täytyy todeta ettei mielestäni pimeys vaikuta omiin koiriini mitenkään. Tämä on hyvä asia. Jos on kuraista, tassuja nostellaan lenkillä mielenosoituksellisesti, mutta muuten koirat ovat iloisia ja tyytyväisiä oloonsa.

Koirankasvattaja saatta olla varsin väsynyt ja kiukkuinen, jos on valvonut synnytyksiä yöllä. Joutunut pulloruokkimaan pentuja vuorokaudet ympäriinsä tai ylipäätään kohdatessaan muita ongelmia kasvatustyössään. Nämä eivät kuitenkaan johdu kaamoksesta.

Samat kaamoksen tuomat ongelmat toistuvat vuodesta toiseen. Sisäänpäin käpertyneitä ihmisiä, väsymyksestä johtuen töykeitä ihmisiä, kiukkuisia ihmisiä, mököttäviä ihmisiä, ilkeitä ihmisiä. Samat kuviot ovat esillä vuoden pimeimpänä aikana.

Koirankasvattajana olen suunnitellut omaan kasvatustyöhöni liittyen kaikkea mielenkiintoista odotettavaa kevättä kohden. Olo on kuin joulupukkia ja lahjoja odottaessa lapsena. Odotan tulevaa suurella innolla, joten omalla kohdallani en pysty myöntämään kärsiväni väsymyksestä tai masennuksesta. Mistään minkä voisi jotenkin liittää pimeään vuodenaikaan. Tästä voin kiittää rakasta koiraharrastustani. Silti kohtaan pimeyden tuomia ongelmia jatkuvasti.

Jos en odottaisi tulevaa iloisena ja luottavaisin mielin, voisi päästä kaamoksen ankeus ihon alle varsin helposti. Jokainen kolaus satuttaa nytkin, mutta ihanista suunnitelmista tulevaisuudessa saa yllättävän paljon voimaa ihmetellä toistuvaa kaamosväsymystä ympärilläni.

Nuorena mietimme usein ystävieni kanssa, kuinka estää ja kestää kaamoksen vaikutukset. Tunnettu suomalainen taiteilija sanoi kerran pimeän ajan pakottavan miettimään asioita. Silloin tulee laitettua asiat tärkeysjärjestykseen  ja pimeästä ajasta kumpuaa seuraavan vuoden ideat ja luovuus.

Kaamoksen ja pimeyden vaikutukseen voi jokainen myös itse vaikuttaa omalla kohdallaan. Kun voi hyvin, on mahdollista myös tukea ja piristää sitä tarvitsevia.

Joulukuun alkaessa on moneen paikkaan jo satanut lunta, joka tuo valoa ympäristöön ja piristää mieltä. Valon määrän lisääntyminen itsessään nostaa mielialaa. Kaikkialla lunta ei ole tai se saattaa sulaa pois taas ensi viikolla. Tällöin valoa voi lisätä omaan elämään kaivamalla jouluvalot esiin runsain määrin. Muutama uusi valoa lisäävä joulukoriste tai lamppu voi olla aiheellista hankkia jos väsymystä on ollut havaittavissa.

Pikkujoulukausi on parhaimmillaan näin joulukuussa. Ystävien tapaaminen ja hauskanpito onkin parasta lääkettä pimeään aikaan. Pimeänä aikana ei juuri muuta kannattaisi tehdä kuin tavata ystäviä.  Pimeänä ja kylmänä aikana voi myös useampi koira pujahtaa nukkumaan emäntänsä tai isäntänsä viereen unikaveriksi parantamaan omistajansa mieltä siinä sivussa.

Laulaminen ja hyvän musiikin kuuntelu nostaa mielialaa. Tunnelmaa nostattava musiikki voi merkitä eri ihmisille erilaista musiikkia. Jouluradion avautuminen voi toiselle olla huippujuttu, kun toiselle taas ajaton musiikki on mielekkäänpää. Joulun alla voi käydä myös kuuntelemassa elävää joulumusiikkia tunnettujen artistien esittämänä monissa eri paikoissa.

Ottakaahan koirat kainaloon ja pidetään itsestämme huolta, jotta voimme tukea tarvittaessa myös sitä tarvitsevia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *