Uusia ystäviä koiraihmisistä

Minulle on usein sanottu, että lasten ja koirien kautta tutustuu uusiin ihmisiin. Ja kyllä se pitää paikkaansa. Koirien kautta vielä helpommin kuin lasten.  

Joku ihmissuhteiden ammattilainen heitti ajatuksen etteivät aikuiset enää useinkaan luo uusia ystävyyssuhteita. Lapsuuden ystävät on ja pysyy. Usein ystäväpiiri pysyy aikuisilla samana ajan mittaan. Uusiin ihmisiin ei juurikaan tutustuta.

Koiraharrastuksessa, ainakaan koirankasvattajana, tämä ei kylläkään pidä paikkaansa. Monesti, hankkiessasi koiran joltain toiselta kasvattajalta, tästä kasvattajasta tulee uusi ystävä tai ainakin tuttava. Jos vierasta urosta käyttää jalostukseen, tulee syntyvien pentujen myötä tästäkin ihmisestä joko ystävä tai ainakin uusi tuttava. No, okei aina tämä ei pidä paikkaansa koska osa kasvattajista on liian kiireisiä uusiin ihmissuhteisiin tai sinä saatat pitää enemmän heidän koiristaan kuin seurasta. Mutta mahdollisuuksia aukeaa kuitenkin useita. Ja koira tai pentu on syy pitää yhteyttä, jos on kiinnostusta. Ja koirien välille harvemmin tulee sellaisia riitoja ettei yhteydenpito onnistuisi, toisin kuin ihmislasten elämässä.

Myydessäsi koiranpennun uudelle ihmiselle jokainen ostaja on uusi tuttavuus ja mahdollinen tuleva ystävyys. Ystävyydelle on hyvät puitteet erityisesti jos ostaja on tyytyväinen koiraansa. Ja koiranhan ei siis tarvitse olla täydellinen, mutta omistajan pitää vain olla siihen tyytyväinen. Kun muitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy koirien lisäksi, on hyvät puitteet ystävystymiselle valmiina. Kannattaa kuitenkin muistaa että suurin osa pentua hankkivista ihmisistä on vain ostamassa koiraa itselleen eikä solmimassa avioliittoa kasvattajan kanssa ja tämä heille suotakoon.

Toisiin koiraihmisiin tutustuu myös koiranäyttelyissä ja muissa koiratapahtumissa. Näyttelykehän laidalla voi aloittaa keskustelun toisen koiraharrastajan kanssa melkein mistä tahansa koiriin liittyvästä. Läsnäolevasta koirasta voi varsin mainiosti aloittaa keskustelun. Titteleillä tai ammatilla ei ole väliä, vain asenteesi koiriin merkitsee. Tavatessaan toistuvasti samoja ihmisiä ja heidän koiriaan tulee näistä ihmisistä pikkuhiljaa tuttuja ja joistain voi vähitellen tulla myös uusia ystäviäsi. Toisia koiraihmisiä tapaa myös kadulla kulkiessa koiran kanssa. Keskustelun voi aloittaa varsin monenlaisten koiranulkoiluttajien kanssa.

Koiraharrastuksessa kohtaavat sujuvasti myös monen ikäiset ihmiset. Vanhemmilla on elämänkokemusta ja koiratietoutta jaettavaksi nuoremmilleen. Toisaalta nuoret ja nuoren mieliset pitävät vanhemman koiraharrastajan mielen virkeänä esittelemällä uusia tuulia ja raikkaita ideoita. Nuoren sukupolven kuuluukin rakentavasti kyseenalaistaa vanhat käytännöt, muuten ei tapahdu kehitystä.

Ystävyyssuhteisiin eksyy joskus epämiellyttäviäkin piirteitä. Näitä samoja piirteitä esiintyy varmasti myös koiraihmisten välisissä ihmissuhteissa. Suurimpia pettymyksiä varmaan puolin ja toisin aiheuttavat liialliset tai varsin erilaiset odotukset yhteistyötä tekevien kasvattajien ja koiraihmisten välillä. Ongelmat ovat kuitenkin useimmiten aika marginaalisia verrattuna lasten tai nuorten vanhempien kohdatessa erimielisyyksiä. Todellisen ystävyyden tunnistaminen voi joskus olla hankalaa, eikä yksipuolinen ystävyys kanna pidemmän päälle.

Eri ihmisille ystävyys merkitsee eri asioita. Joskus se on helpompaa ja toisinaan vaikeaa. Kannattaa kuitenkin olla sinnikäs, olivatpa ystäväsi toisia koiraihmisiä tai ihmisiä vailla koiraa. Kyllä koira koiran tuntee ja ihminen löytää hengenheimolaisensa.

Näin syksyllä pimeyden lisääntyessä kannattaa viettää paljon aikaa ystävien seurassa! Ystävyys on elämän eliksiiriä.

Katri Rantanen
www.KatrixDesign.com
  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *