Pennuista luopumisen tuskaa

Meillä on aivan ihanat pennut. Niin kauniit, rohkeat ja molemmilla on vieläpä  6+6 saksipurenta tällä hetkellä, mikä ei ole itsestään selvyys kasvattamassani rodussa.

Valitettavasti olen molemmat luvannut jo muualle – lemmikeiksi perheisiin. Meille syntyy useampia pentueita vuodessa ja karu tosi asia on ettei kaikkia pentuja voi jättää kotiin. Vaikka kuinka haluaisi ja sydäntä raastaisi niistä luopuminen.

Syntyisivät kaikki pennut edes suunnilleen yhtä aikaa, mutta ei. Meidän pienet tytöt ovat päättäneet, että tulevat kiimaan aina vasta vähän ennen tiineenä olevan tytön synnytysaika, joten en koskaan tiedä syntyykö seuraavaan pentueeseen edes yhtä lupaavan oloisia pentuja. Useamman pentueen hoitaminen yhtä aikaa olisi vaativaa ja aikaa vievää mutta se onnistuisi, koska olen päivisin kotona. Tällöin voisi tehdä niin kuin kasvattajan kuuluisi tehdä. Valita kaikista syntyneistä pennuista se kaikkein paras tai parhaat, joilla jatkaa eteenpäin.

Nyt sitten yritän miettiä sukutauluja ja järkeillä, että kotiin jäävä pentu edustaisi kenties hieman erilaisempaa sukupuuta, kuin joita minulla jo on kotona kasvamassa tai edes edustaisi isänsä tuomia,  harvinaisempia, mutta säilyttämiskelpoisia ominaisuuksia. Emostahan minulla jo onkin yksi jälkeläinen kotona.

Seuraavat kaksi pentuetta syntyvät taasen parin kuukauden välein, joten en taaskaan pysty kättelyssä sanomaan pitäisikö seuraavista pennuista joku varmuudella jättää kotiin vaiko katsoa vielä se seuraavakin pentue. Sukutauluja katsoen ja järjellä ajatellen, kaikista tämän kevään ja saman isäkoiran pennuista ei pitäisi kotiin jäädä kuin yksi – enintään kaksi pentua. Kasvattajan tulee miettiä myös koiriensa geneettistä vaihtelua ja sen ylläpitä

mistä kasvatustoiminnassa.

Kuva:Anna-Kaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *